Viikkokirje 7/2018

Perjantai 16. helmikuuta

 

Viikkokirjeessä on aiheena mm. valtiopäivien avajaiskeskustelu, panostukset tiestön talvikunnossapitoon ja viime viikkoinen perhevapaauudistuksen kaatuminen

 

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

 

Keskiviikkona pidettiin valtiopäivien avajaiskeskustelu. Keskustelun aluksi pääministeri Sipilä antoi ilmoituksensa hallituksen politiikasta. Tämän jälkeen vuorossa oli ryhmäpuheenvuorot ja debaatti.

Keskustan ryhmäpuheenvuoron piti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen. Hän muistutti puheenvuorossaan tosiasioista: Edellisen hallituksen perintö ei ollut kovin hääppöinen. Vaalikauden alussa olimme tilanteessa, jossa Suomessa kasvoivat vain työttömyys ja velka. Nyt Suomi on saatu käännettyä kasvun uralle: Talous kasvaa, työllisyys paranee ja velaksi elämisen loppuminen on näköpiirissä. Tämä käänne parempaan näkyy ja tuntuu kautta Suomen. Työpaikkoja syntyy myös maakuntiin ja monella alalla alkaa olla jo pula työntekijöistä.

Samanaikaisesti Suomella on yhä merkittäviä ongelmia ratkaistavana. Vuosien ajalta perua oleva eriarvoistumisen uhka on todellinen, liian moni on vaarassa pudota yhteiskunnan ulkopuolelle. Kaikkonen korosti puheessaan, että Keskustan mielestä yhteiskunnan heikompiosaisista on huolehdittava. Perusturvaa on parannettava ja uudistettava. Tähän talouden kasvava jakovara antaa mahdollisuuksia.

 

Berneriltä lisäpanostuksia tiestön talvikunnossapitoon

 

Liikenne- ja viestintäministeriö tiedotti lisäävänsä välittömästi kaksi miljoonaa euroa tiestön talvikunnossapitoon. Kulunut talvi on ollut tiestön kunnossapidon kannalta erittäin hankala. Myös minulle on tullut aiheesta paljon palautetta.

Aikaisemmin tänä talvena talvihoidon tasoa nostettiin jo korottamalla hoitoluokkaa merkittävimmillä tieosuuksilla. Kohteet valikoituivat tärkeyden mukaan eri puolelta maata. Nyt tehdyn päätöksen myötä hoitoluokan korotuksia tehdään myös vähäliikenteisemmällä tieverkolla, arviolta noin 700-1400 kilometrillä, sekä käyttämällä lisärahoitusta palveluhiekotuksiin ja täsmähoitoon erityisesti raskaan liikenteen reiteillä. Kohteet valitaan yhteistyössä paikallisten ELY-keskusten kanssa.

Tämä hoitotason nosto rahoitetaan sisäisesti siirretämällä kunnossapiton varatuista rahoista kaksi miljoonaa euroa teiden päällystämisestä tiestön talvihoitoon. Tiestöä päällystetään vuosittain yhteensä noin 3000 kilometriä ja tämä siirto vähentää päällystöitä muutamia kymmeniä kilometrejä.

Liikenne- ja viestintäministeriö hakee parhaillaan kestäviä ratkaisuja, joilla turvataan talvihoidon taso myös tulevina talvina.

 

Perhevapaauudistus  kaatui – jälkipyykki kovaa

 

Viime kesän budjettiriihen päätöksen myötä käynnistetty perhevapaauudistus siis kaatui viikko sitten perjantaina. Ministeri Saarikko ilmoitti, ettei enää ollut edellytyksiä jatkaa.

Viikonlopun aikana ja vielä tälläkin viikolla jälkipyykki aiheen ympärillä on ollut kovaa. Erityisesti hallituskumppani Kokoomus on hyökännyt voimakkaasti ministeri Saarikkoa vastaan syyttäen vanhanaikaisesta kotiäitiajattelusta ja siitä, että keskusta haluaa naiset kotiin. Tästähän ei missään tapauksessa ole kyse. Kyse on siitä, että Keskusta haluaa perheille vaihtoehtoja siihen, miten he voivat lapsensa hoitaa.

Ministeriö on julkaissut laskelmia uudistuksesta, jotka kertovat että viimeisimmässä malliss kotihoidontuki olisi leikkaantunut kaksivuotiaan lapsen kohdalla. Sen lisäksi siitä olisi poistettu hoitolisä ja sisaruskorotukset. Leikkaukset olisivat olleet euromääräisesti merkittäviä.

Keskusta haluaa uudistuksen, joka olisi perheille aidosti uudistus, ei leikkaus. Lyhyellä tähtäimellä uudistus olisi ollut leikkaus kahdelle kolmasosasta suomalaisista lapsiperheistä. Erityisen haitallinen tämä uudistus olisi ollut jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleville perheille, pienituloisille ja perheille, jossa on useampi lapsi.

Perhevapaauudistuksen kaatumisesta on turha tehdä tasa-arvokysymystä. Myös Keskusta toivoo isien kantavan suurempaa hoivavastuuta ja pitävän nykytilaa enemmän perhevapaita. Tätä ei kuitenkaan voi tehdä äideiltä leikaten. Uudistus olisi tarvinnut aidosti lisäresursointia, johon ei nyt kuitenkaan ollut mahdollisuus. Tasa-arvo saa maksaa ja siihen on jatkossa löydyttävä rahaa.

Perhevapaa-uudistus tarvitaan joka tapauksessa. Nyt uudistus siirtyy tulevalle vaalikaudelle. Toivottavasti perheiden asiat ovat vilkkaasti kevään 2019 eduskuntavaalien keskusteluissa mukana.

 

Ykkösaamu

 

Olin ystävänpäivän aamuna keskiviikkona Yle Radio 1:n ykkösaamussa keskustelemassa Kokoomuksen kansanedustajien useista siirtymistä terveysalan yrityksiin. Kanssani keskustelemassa olivat myös edustajat Marit Feldt-Ranta (SDP) ja Ben Zyskowicz (Kok.).

Yhdessä Feldt-Rannan kanssa vaadimme oikeusministeri Häkkäseltä selvitystä tilanteesta. Lobbariksi siirtyminen merkittävistä tehtävästä kesken kauden on huolestuttavaa ja on osaltaan vähentämässä kansalaisten luottamusta politiikkaan.

Ohjelman voi kuunnella tämän linkin takaa https://areena.yle.fi/1-4326791 ja keskustelusta tehdyn uutisjutun tästä https://yle.fi/uutiset/3-10074777

 

Mukavaa viikonloppua toivottaen,
Hannakaisa

Kirjoitan perjantaisin lyhyen kirjeen kuluneen viikon tapahtumista eduskunnassa. Viikkokirje julkaistaan aina kotisivuillani, mutta kirjeen voi saada myös sähköpostilla. Jos haluat tilata viikkokirjeen sähköpostiisi, lähetä avustajalleni viestiä (annu.saukko[at]eduskunta.fi), niin lisäämme sinut postituslistalle.