Viikkokirje 43/2016

Tällä kertaa viikkokirjeen aiheina ovat muun muassa uusi elinkeinoministeri, helpotukset Venäjän pakotteista kärsineille sekä vierailuni A-studiossa.

A-studiossa keskustelua sokeriverosta
Olin keskiviikkona puhumassa A-studiossa sokeriverosta. Keskustelussa oli mukana myös Elintarviketeollisuusliiton johtaja Heli Tammivuori ja Valtion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri Arja Lyytikäinen. Keskustelu sokeriverosta on jatkunut myös eduskunnassa ja valtiovarainministeri Orpo (kok.) on luvannut, että uuden terveysvaikutteisen veron toteuttamista selvitetään edelleen valtiovarainministeriössä.

Voit katsoa keskiviikon A-studion YLE Areenasta: http://areena.yle.fi/1-3062256

Euroopan parlamentti hyväksyi 100 miljoonan lisärahoituksen Venäjän pakotteista kärsineille maitotuottajille

Euroopan parlamentti äänesti keskiviikkona vuoden 2017 talousarviosta. Parlamentti hyväksyi suomalaisten ALDE-ryhmän meppien esityksen 100 miljoonan euron lisärahoituksesta Venäjän pakotteista kärsineille maidontuottajille.
Hannu Takkula vaikutti ryhmänsä puolesta maatalousvaliokunnan esittelijänä budjettineuvotteluissa. On hienoa, että koko parlamentti tunnustaa Venäjän pakotteiden aiheuttamat haitat EU:n maitosektorille erityisesti nyt, kun EU on päättänyt jatkaa Venäjän vastaisia pakotteita.
Parlamentin budjettiäänestyksen jälkeen Euroopan komissio, jäsenmaita edustava neuvosto ja parlamentti käyvät noin kuukauden kestävät kolmikantaneuvottelut, jossa päätetään lopullisesta EU:n vuoden 2017 budjetista.
Koska Suomen ja Venäjän välinen maito- ja meijerituotteiden kauppa on ollut poikkeuksellisen suurta, merkittävä osa tuosta 100 miljoonasta pitäisi ohjautua Suomeen.

Suomalaisista europarlamentaarikoista ehdotuksen allekirjoittivat Hannu Takkula, Nils Torvalds, Paavo Väyrynen ja Anneli Jäätteenmäki.

Edustaja Mika Lintilä on tuleva elinkeinoministeri
Keskustan puoluehallitus, eduskuntaryhmä ja MEP-ryhmä valitsivat yhteiskokouksessaan tulevaksi elinkeinoministeriksi kansanedustaja Mika Lintilän. Lintilä seuraa tehtävässä Olli Rehniä, joka siirtyy vuodenvaihteessa Suomen Pankkiin.

Lintilän valinnasta äänestettiin. Keskustan eduskuntaryhmän keskisuomalaiset sekä muutamat puoluehallituksen jäsenet kannattivat ministeriksi aiemminkin tehtävässä toiminutta jyväskyläläistä Mauri Pekkarista. Äänestyksen tulos oli Lintilän hyväksi 37–33.
Keskustan ministerivalinnoista on äänestetty lähes perinteisesti. Muun muassa Matti Vanhasen kakkoshallituksen ministerivalintojen yhteydessä vuonna 2007 käytiin useita äänestyskierroksia. Yhtä vankka perinne on äänestyksen jälkeen siteerata edesmennyttä kunniapuheenjohtajaa Johannes Virolaista ja todeta ”pulinat pois”. Myös Lintilän valinnan jälkeen muun muassa Mauri Pekkarinen totesi, että demokratia toimii juuri näin.

Lintilä on viidennen kauden kansanedustaja Vaasan vaalipiiristä. Hän asuu Keski-Pohjanmaalla syntymäkunnassaan Toholammilla. Lintilä on 50-vuotias ja koulutukseltaan hallintotieteiden kandidaatti.
Perheeseen kuuluvat Pirjo-vaimo ja kaksi aikuista tytärtä. Ennen kansanedustajauraansa Lintilä ehti toimia mm. lihanjalostustehdas Pouttu Oy:n talouspäällikkönä kotijokilaaksossaan, Toholammin naapurikunnassa Kannuksessa.
Lintilä tunnetaan mm. ravi- ja jalkapalloharrastuksestaan. Kouluaikoinaan hän oli aktiivinen yleisurheilija, kuten myös sisaruksensa. Lintilän isä oli kansanedustaja Aaro Lintilä (1928-86), kansanedustajana 1962-72.
Lintilä on toiminut pitkään eduskunnan valtiovarainvaliokunnan ja talousvaliokunnan jäsenenä. Lintilä on vetänyt myös pitkään keskustan taloustyöryhmää.

Lähetekeskustelussa useita työntekijöille positiivisia uudistuksia
Keskiviikkona eduskunnassa keskusteltiin useista työllistämispolitiikkaan liittyvistä esityksistä. Esityksissä on kyse niistä toimista, joiden tavoitteena on vahvistaa talouden myönteistä virettä toimeliaisuutta lisäämällä ja kohentaa työllisyyttä. Työllistämistä ja työllistymistä halutaan helpottaa.
Kilpailukykysopimuksessa sovittiin muutoksista, joita tehdään työntekijöiden turvan parantamiseksi joustojen vastapainoksi. Jatkossa työnantajalla olisi velvollisuus tarjota irtisanotulle työntekijälle työllistymistä edistävää valmennusta tai koulutusta ja tarjota irtisanotulle työntekijälle työterveyshuolto kuuden kuukauden ajan työntekovelvollisuuden päättymisestä lukien.

Työterveyshuolto säilyy siis saman tasoisena kuin työssä ollessa. On hyvä asia, että irtisanottuja tuetaan jatkossa entistä paremmin uuden työn löytämisessä ja heillä on mahdollisuus käyttää työterveyspalveluja juuri silloin kun niitä saatetaan kipeimmin tarvita. Osalla ihmisistä on tarvetta käydä irtisanomisen aiheuttamaa ahdistusta läpi myös ammattilaisten kanssa ja ensi vuodesta eteenpäin se on mahdollista.
Työttömyysturvaa voi jatkossa käyttää aktiivisemmin, kun työttömyysturvan perusosan käyttö palkkatuen, starttirahan ja liikkuvuusavustuksen rahoittamiseen tulee mahdolliseksi. Palkkatuen ja starttirahan rahoitusta koskeva muutos olisi määräaikaisesti voimassa vuoden 2018 loppuun. Samalla starttirahan enimmäiskestoa lyhennettäisiin nykyisestä 18 kuukaudesta 12 kuukauteen.
Tutkimuksissa on todettu, että työnhakijoiden henkilökohtainen palveleminen säännöllisesti alentaa työttömyyttä. Tältä osin hallitus päätti parantaa työnhakijoiden palvelua. Enää työttömiä ei jätetä yksin, vaan työtön työnhakija tavataan, ja hänen tilanteensa käydään läpi kolmen kuukauden yhdenjaksoisen työttömyyden jälkeen.
Suomessa on ongelmana korkea kynnys uuden työntekijän palkkaamiseksi. Nyt tarkoituksena on toteuttaa rekrytointikokeilu, jolla työnantajien kynnystä työttömän työnhakijan palkkaamiseen pyritään alentamaan ja toisaalta antamaan työnhakijalle mahdollisuus oman työelämäkelpoisuutensa ja osaamisensa osoittamiseen.

Työkokeilun käyttötarkoitusta laajennettaisiin kokeiluluonteisesti siten, että työkokeilua olisi mahdollista käyttää työnhakijan soveltuvuuden arvioimiseksi ennen työsopimuksen tekemistä. Ns. ”rekrytointikokeilu”, jonka kesto lyhyempi kuin tavallinen työkokeilu (max. 1 kk).
Seuraavaksi esityksiin paneutuu työelämä- ja tasa-arvovaliokunta.

Metsäkeskuslaki eduskuntaan
Metsäkeskuslain keskeinen uudistus on, että poistetaan laista säädökset liiketoimintayksiköstä ja kielletään Suomen metsäkeskukselta liiketoiminnan harjoittaminen ensi vuoden alusta lähtien. Muutos liittyy syyskuussa tehtyyn kauppaan OTSO Metsäpalveluista ja metsäkiinteistöjen kaupasta. Vuodenvaihteen jälkeen metsäkeskus jatkaa julkisia tehtäviä.
Pääosa liiketoiminnasta ja siihen liittyvästä omaisuudesta on myyty ulkopuolisille toimijoille. Metsäkeskus jatkaa vielä jäljellä olevan omaisuuden myyntiä tai vuokrausta. Lakiesitys mahdollistaa tämän vähäisen toiminnan jatkumisen tarvittaessa myös vuodenvaihteen jälkeen. Metsäkeskus ei itse harjoita liiketoimintaa kyseisillä kiinteistöillä. Julkisia hallintotehtäviä ei ehdoteta muutettavaksi muutoin kuin poistamalla niistä metsänhoitoyhdistyksiin liittyvät tehtävät. Tämä muutos liittyy vuonna 2014 toteutettuun metsänhoitoyhdistyslain muutokseen.
Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä annettuun lakiin ehdotetaan tehtäväksi edellä mainituista muutoksista johtuvat teknisluontoiset muutokset. Nämä muutokset eivät liity laajempaan valmistelussa olevaan lakimuutokseen metsätietojärjestelmän sisältämien tietojen avoimuudesta.
Ensi viikolla istuntovapaa
Ensi viikolla Eduskunnassa on istuntovapaa viikko, eli täysistuntoja ja monta muutakaan kansanedustajien kokousta ei pidetä. Matkustan ensi maanantaina Hollantiin ja Brysseliin yhdessä mieheni Harrin ja muiden Kiuruveden MTK:n ja MHY:n jäsenten kanssa. Tutustumme Hollannin maa- ja metsätuotantoon sekä vierailemme Euroopan parlamentissa ja MTK:n Brysselin toimistossa kuulemassa Brysselin ajankohtaisia maa- ja metsätalousasioita.

Istuntovapaasta johtuen seuraava viikkokirje tulee kahden viikon päästä 11.11.

Syysterveisin,
Hannakaisa

Kirjoitan perjantaisin lyhyen kirjeen kuluneen viikon tapahtumista eduskunnassa. Viikkokirje julkaistaan aina kotisivuillani, mutta kirjeen voi saada myös sähköpostilla. Jos haluat tilata viikkokirjeen sähköpostiisi, lähetä minulle viestiä (hannakaisa.heikkinen[at]eduskunta.fi), niin lisään sinut postituslistalle.