Viikkokirje 24/2017

perjantaina 15.6.2018

 

Viikkokirjeessäni tällä kertaa palaan vielä puoluekokouksen tunnelmiin sekä nostan ajankohtaisina eduskunnan asioina esiin lukiolain sekä yksityistielain uudistukset.

 

 

Sotkamon henki

Elävä keskustalainen kansanliike kokoontui viime viikolla puoluekokoukseensa Sotkamossa. Kokous oli  innostava ja sen henki hyvä, yhtenäinen sekä eteenpäin katsova. Kokoukseen osallistui viikonlopun aikana yli 4000 keskustalaista. Määrä yllätti järjestäjätkin. Ajattelen, että Sotkamosta jatkoi eteenpäin yhtenäinen Keskusta.

Minulle syntyi tunne, että Keskusta lähtee tosissaan tavoittelemaan suomalaisten luottamusta ensi eduskuntavaaleissa. Olemme ylpeitä siitä, että monen vaikean ja näköalattoman vuoden jälkeen Suomen talouden suunta on pystytty kääntämään kasvun uralle ja kymmenettuhannet ovat saaneet työtä. Tuota viestiä meidän on syytä toistaa.

Samanaikaisesti on tunnustettava, että työ on vielä kesken. Toivon, että puheissamme ja teoissamme korostuu jatkossa entistä voimakkaammin muun muassa hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen teemat. Eriarvoisuuden vastaista työtä on jatkettava, entistäkin tarmokkaammin.

 

Varapuheenjohtajuus

Haluan vielä kerran ilmaista lämpimän kiitokseni kaikille teille, jotka tuitte minua Keskustan varapuheenjohtajavaalissa. Kulunut eduskuntakevät on ollut monin paikoin raskas, ja kampanjasta olisi tullut kovin hankala ilman saamiani tuenosoituksia, kannustuksia ja kaikkia niitä pieniäkin tekojanne kampanjani eteen. Suuret kiitokset!

Nyt on edessä uudet haasteet. Saatu luottamus velvoittaa.  Olemme jo uudella puheenjohtajistolla tavanneet ja uskon, että meistä tulee erittäin hyvä tiimi puolueen puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilän työn tueksi.

 

Periaateohjelma

Keskusta hyväksyi puoluekokouksessa uuden periaateohjelmansa. Yli 110-vuotisen olemassaolonsa aikana Keskusta on moneen kertaan määritellyt olemassaolon perustaansa periaateohjemaksi. Edellisen kerran näin tehtiin vuonna 2006. Periaateohjelman tehtävä on, kuten sen johdannossakin on mainittu, arvioida yhteiskunnallisia muutosvirtauksia ja aatetta ajan kuvassa sekä luoda suuntaviivat puolueelle näiden arvioiden pohjalta.

Ohjelma sai nimen ”Tasapainossa, eteenpäin”. Kokonaisuudessaan se on luettavissa tästä linkistä:  http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Osallistu-ja-vaikuta/Puoluekokous-2018/Keskustan-periaateohjelma

 

Ajankohtaista sotessa

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen on työllistänyt minua kovasti koko eduskuntakauden ja erityisesti tänä keväänä. Tällä hetkellä tilanne on se, että odotamme sosiaali- ja terveysvaliokunnassa hallituksen vastinetta perustuslakivaliokunnan parin viikon takaiseen lausuntoon. Sosiaali- ja terveysministeriö tulee antamaan sen ensi maanantaina sosiaali- ja terveysvaliokunnan klo 10 alkavassa kokouksessa.

Huomioitavaa perustuslakivaliokunnan lausunnossa oli, että valinnanvapauslainsäädännön korjaukset eivät näyttäisi vaativan uutta esitystä eduskunnalle. Tähän arvioon päätyi myos oikeuskansleri tänään perjantaina. Tarvittavat muutokset voidaan siis tehdä valiokunnassa. Hallituksen vastine viitoittaa sosiaali- ja terveysvaliokunnan työtä ja työskentelyn aikatauluja.

 

Lukiolaki ja yksityistielaki täysistunnossa

Eduskunnan täysistunnossa on tällä viikolla ollut ensimmäisessä käsittelyssä niin lukiolaki kuin uusi yksityistielaki.

Hallituksen esitys lukiolaiksi tavoittelee laajempaa opintojaksojen ja oppiainerajat ylittävien opintojen järjestämistä ja opiskelijoiden laaja-alaisen osaamisen kehittymistä opintojen aikana.

Muutoksena nykyiseen lakiin on jatkossa lukio-opintojen laajuttaa määritellä opintopisteillä nykyisten kurssien sijaan. Tällä tavoitellaan parempaa verrannollisuutta korkeakouluopintojen kanssa. Lain myötä opiskelijan oikeus opintojen ohjaukseen laajenee ja jatkuu myös lukion jälkeen, mikäli nuori ei ole saanut jatko-opiskelupaikkaa. Tämä on erinomainen muutos ja vaatii tuekseen kunnilta myös riittävää resurssointia. Lisäksi mainitsen muutoksena vielä mahdollisuuden uusia jatkossa ylioppilastutkinnon kokeita rajoituksetta, kun tällä hetkellä uusimiskertojen määrää on rajoitettu yhteen kertaan hyväksytyn arvosanan jälkeen.

Jatkossakin lukiokoulutus olisi kolmivuotinen koulutus. Lukio myös säilyy yleissivistävänä koulutuksena ja pakollisten oppiaineiden määrä säilyy laajana. Myöskään nykyisiin opetussisältöihin ei esitetä muutoksia.

Uusi yksityistielaki korvaisi vuonna 55 vuotta vanhan lain yksityisistä teistä. Lakia uudistetaan vastaamaan kaupungistumisen ja maaseudun ikärakenteen muuttumisen sekä luonnonvaratalouden ja elinkeinoelämän tarpeita. Samalla tehtäisiin joitain lähinnä teknisiä muutoksia muun muassa kiinteistönmuodostamislakin ja maankäyttö- sekä rakennuslakiin. Yksistyistien määritelmä säilyy samanalaisena.

Laki pyrkii selkiyttämään eri osapuolten vastuita yksityisteiden rakentamisen, ylläpidon ja rahoituksen suhteen. Tavoitteena on selkeä, joustava ja tämän ajan tarpeisiin vastaava laki, joka mahdollistaa uudenlaisen elinkeinotoiminnan etenkin maaseudulla. Lakihanke tukee hallituksen norminpurkutavoitetta ja säädösten sujuvoittamista.

Kunnat voivat jatkossakin tukea yksityisteitä rahallisesti. Valtiollinen tuki jaetaan jatkossa tulevien maakuntien kautta.

Yksityisteitä on Suomessa noin 360 000 kilometriä. Niiden varrella asuu vakituisesti noin puoli miljoonaa kansalaista sekä vapaa-ajan asukasta.

 

Keskustan Vaikuttajakiihdyttämöön haetaan uusia osallistujia

Haku Keskustan Vaikuttajakiihdyttämöön on käynnissä vielä 18.6 saakka. Vaikuttajakiihdyttämö on Keskustan järjestämä sparraus- ja mentorointiohjelma nuorille vaikuttajille. Ohjelma koostuu mentorointikeskusteluista, koulutuksesta, välitehtävistä ja keskusteluista toisten nuorten vaikuttajien kanssa.

Kannustan lämpimästi hakemaan ohjelmaan mukaan! Lisätietoja saa Keskustan sivuilta http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Osallistu-ja-vaikuta/Vaikuttajakiihdyttamo

 

Mukavaa viikonloppua toivottaen

Hannakaisa

 

 

Kirjoitan perjantaisin lyhyen kirjeen kuluneen viikon tapahtumista eduskunnassa. Viikkokirje julkaistaan aina kotisivuillani, mutta kirjeen voi saada myös sähköpostilla. Jos haluat tilata viikkokirjeen sähköpostiisi, lähetä avustajalleni viestiä (annu.saukko[at]eduskunta.fi), niin lisäämme sinut postituslistalle.