Viikkokirje 18/2016

Lämpö ja aurinko saapuivat luomaan upean helatorstai- ja äitienpäiväviikon. Eduskunnan istuntoviikko oli lyhyt, mutta viikkoa ovat rytmittäneen puhe- ja vpj-kampanjointitilaisuudet Siilinjärvellä, Imatralla ja Tuusniemellä. Tänään on Pohjois-Savon kevätkokous ja huomenna tilaisuus Satakunnassa, Porissa.

Tällä kertaa ajattelin liittää viikkokirjeeseen ajankohtaisen politiikkakatsauksen sijaan puheeni eilisessä tilaisuudessa Tuusniemellä.

Oikein lämpöisää viikonloppua ja suuret onnittelut kaikille Äideille!

Hannakaisa

Keskustan varapuheenjohtajaehdokas, kansanedustaja ja eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen Eläkeliiton toukosiunaus- ja äitienpäiväjuhlassa Tuusniemellä 5.5.2016

Arvoisat äidit, hyvä juhlayleisö

Pohdin tätä puhetta kirjoittaessani, mitkä ovat ne kolme tärkeintä neuvoa, jotka oma äitini on minulle antanut.

Ensimmäisenä neuvona mieleeni tuli työnteko. Äitini opetti työnteon tärkeyden ja ennen muuta sen arvostamisen.

Toisena mieleeni tuli sitkeys. Pohjimmiltaan se on uskoa siihen, että vaikeuksista huolimatta asiat lopulta järjestyvät parhain päin. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin äidin neuvo välittämisestä. Hän opetti, että ihmisiä on autettava ja tuettava aina ja etenkin silloin, kun vastatuuli elämässä syystä tai toisesta on ankarimmillaan.

Hyvät ja naiset herrat,

Uskon, että myös moni teistä ja laajemminkin meistä suomalaisista on saanut kodistaan samanlaisia neuvoja elämään.

Suomen historia osoittaa, että olemme myös yhteiskuntana selviytyneet aina, kun mahdollisimman moni on voinut tehdä työtä, kun olemme uskoneet lujasti siihen, että huominen voi olla parempi ja kun olemme pitäneet toisistamme huolta.

Murrosaikojen ylittäminen on edellyttänyt myös sitä, että olemme pystyneet yhteistyöhön, sopimaan asioista ja laittamaan yhteisen etumme muun edelle.

Huonommin on sen sijaan käynyt silloin, kun emme ole kyenneet ymmärtämään, että Suomen ongelmat ovat meidän suomalaisten yhteisiä, ja ennen muuta kun itsekkyys on saanut ja sen on annettu talloa alleen inhimillisyyden.

Hyvät kuulijat,

Jälleen me suomalaiset olemme tienristeyksessä. Maailma koettelee meitä kovemmin kuin vuosikymmeniin. Samaan aikaan meidän on ratkaistava omat ongelmamme, joista
työttömyys on ilman muuta kaikkein vakavin. Kysymys etenkin päättäjille kuuluu, mihin suuntaan menemme – ja menemmekö sinne yhdessä vai erillään?

Itse ajattelen, että pian satavuotias Suomi ansaitsee ja että suomalaiset myös odottavat, että laitamme voimavaramme yhdessä tulevaisuuden rakentamiseen. Riitelemällä sen sijaan emme saa yhdellekään työttömälle työtä, emme nostettua Suomea lamasta emmekä turvattua etenkään heikommassa asemassa oleville peruspalvelut ja -turvan.

Yhteiskuntasopimus on talous- ja työllisyyskäänteen edellytys. Sen tavoite on vain ja ainoastaan saada mahdollisimman moni suomalainen töihin.

Parhaillaan sopimus on liittojen neuvoteltavana. On tärkeää, että työmarkkinajärjestöjen neuvottelutulos pystyttäisiin nyt viemään mahdollisimman laveasti työehtosopimuksiin. Vain se, että saamme talouden nousuun ja työllisyyden paranemaan, on kestävä ratkaisu ongelmiimme.

Toinen iso asia Suomen kuntoon laittamisessa on, että sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus vihdoin toteutetaan

Ihmisten lähipalvelut on turvattava koko maassa ja lääkärille on päästävä nykyistä nopeammin. Tärkeintä on saada perusterveydenhuolto parempaan jamaan. Sen varassa ovat nimenomaan heikommassa asemassa olevat. Hoito ja hoiva eivät saa olla lompakon paksuudesta kiinni. Myös sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa tarvitaan yhteistyötä.

Arvoisa juhlayleisö,

Etenkin tällaisena aikana on vaara siitä, että päätöksiä tehdään vain talouden ehdoilla. Sen tien päässä on kovien arvojen ja vain vahvimpien Suomi.

Siksi meidän päättäjien on erityisen tarkkaan huolehdittava, että päätökset ovat mahdollisimman oikeudenmukaisia.

Emme saa ummistaa silmiämme niiden suomalaisten huolilta ja myös hädältä, joilla asiat eivät ole hyvin.

Meidän on yhdessä katkaistava eriarvoistuminen ja ylipäätään torjuttava arvojen koveneminen. Meidän on rakennettava tätä maata entistä tukevammin kaikista suomalaisista ja koko Suomesta huolehtimisen periaatteella.

Politiikan on myös tulevaisuudessa perustuttava siihen, että kaveria ei jätetä. Samalla mitataan ihmisyytemme ja sivistyksemme aste yhteiskuntana. Sivistysmaa pitää kaikissa oloissa huolen heistä, jotka tukea ja apua tarvitsevat.

Hyvät ystävät,

Syrjäytyminen voi alkaa jo pienenä. Jokainen meistä tarvitsee lapsuudesta alkaen äitien ja isien neuvojen ohella onnistumisen, merkityksellisyyden ja hyväksymisen kokemuksia. Terve itsetunto ja sitä kautta kiinnittyminen yhteiskuntaan rakentuvat kaiken tämän päälle.

Tutkimusten mukaan suomalaiset lapset, nuoret ja perheet ovat viime vuosina jakaantuneet yhä jyrkemmin hyvin- ja pahoinvoiviin.

Meillä on yhtäältä yhä enemmän koteja, joissa asiat ovat hyvin ja toisaalta koteja, joissa yksistään arjesta selviytyminen saattaa työttömyyden tai muiden ongelmien vuoksi olla välillä ylivoimaista. Liian usein näissä perheissä mihinkään ylimääräiseen, kuten lasten harrastuksiin tai yhteisiin lomamatkoihin, ei ole mahdollisuutta.

Vuoden opettajaksi valittu Maarit Korhonen kirjoitti omakohtaisesti tästä suomalaisesta todellisuudesta hiljattain nettikolumnissaan: ”Toinen 9-vuotias kertoo minulle hiekkarannoista Sri Lankassa, asumisesta kakkoskodissa Lontoon Kensingtonissa ja Australian koralliriutan sukellusreissusta. Toinen 9-vuotias kirjoittaa kesälomastaan kaksi lausetta. Kävin äidin kanssa kaupassa. Ostettiin ruokaa.”

Korhosen kirjoitus pysäytti minut. Olen itse kahden alakouluikäisen pojan äiti ja tiedostan, että meillä asiat ovat paremmin kuin monella muulla.

Päättäjänä aloin vakavasti miettiä, mitä voimme yhteiskunnassa tehdä, jotta lähtökohdat elämään voisivat yhä useammalle lapselle olla tasa-arvoisemmat. Pohdin, millaisia ratkaisuja tarvitaan jotta mahdollisimman moni voisi kokea
lapsuudessaan mainitsemiani onnistumista, merkityksellisyyttä ja hyväksymistä, ja jotta voisimme tukea ja auttaa perheitä ajoissa ennen kuin ongelmat kärjistyvät.

Työttömyyden nujertaminen on tietysti kaiken perusta. Se johtaa helposti muihin ongelmiin, ennen muuta syrjäytymiseen, toivottomuuteen ja ylipäätään yhteiskunnan
ulkopuolelle jäämiseen. Toiseksi, yhteiskunnan turvaverkot on herkistettävä tunnistamaan perheiden tilanteet paremmin. Neuvolat, päiväkodit ja koulut ovat tässä etulinjassa. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrän kasvua ei tule sallia. Meillä on oltava varaa helpompiin ja pehmeämpiin keinoihin kuin huostaanottoihin.

Suomeen tarvitaan myös lisää perheiden kotiavun kaltaisia matalan kynnyksen palveluja. Ihmisten arjen oravanpyörää voidaan helpottaa työn- ja perhe-elämän paremmalla yhteensovittamisella. Nyt myös monella työssäkäyvien vanhempien lapsella on vuoksi vaikea kiinnittyä mihinkään tai kehenkään.

Hyvät naiset ja herrat

Vuoden opettaja Maarit Korhonen esitti yhtenä ratkaisuna huono-osaisimpien lasten tilanteeseen, että kesäsiirtoloita perustettaisiin Suomeen uudelleen.

Minusta tätä kannattaa ainakin vakavasti harkita – luonnollisesti tähän aikaan soveltaen, yhteiskunnassamme tapahtunut kehitys ja ennen muuta perheiden erilaiset tilanteet huomioiden.

Kesäsiirtolat olivat muutama vuosikymmen sitten Suomessa laajaa ja lakisääteistä toimintaa. Tarkoitus oli alun perin sosiaalinen ja kasvatuksellinen. Katsottiin, että myös pienituloisimpien lapsilla on oikeus virkistykseen ja
muuhun ”peruslapsuuteen”. Samalla lapset saatiin mukaan valvottuun, mielekkääseen ja kasvattavaan toimintaan.

Tämän päivän kesäsiirtolaa voisi nimittää esimerkiksi lasten kesäyhteisöksi. Mukaan toiminnan järjestämiseen olisi syytä ottaa mukaan myös esimerkiksi eri järjestöt, joista moni tekee jo nyt arvokasta työtä suomalaisten lasten hyvinvoinnin eteen sekä niitä vanhempia, joiden oman perheen tilanne on taloudellisesti ja muutenkin parempi.

Opettajana Korhonen korosti myös asioita, jotka eivät maksa muuta kuin pienen vaivan.

Naapurit ja parempiosaisten lasten vanhemmat voisivat ottaa huonompiosaisia lapsia nykyistä huomattavasti enemmän mukaan ihan tavallisiin asioihin ja yhdessä tekemiseen, kuten kesäloman uintiretkelle. Nämä ratkaisut ovat jokaisesta
meistä itsestämme kiinni. Jokainen meistä voi rakentaa välittävämpää ja inhimillisempää Suomea. Kyse on arvoista ja asenteista.

Arvoisat äidit, hyvä juhlayleisö,

On totta, että köyhältä puuttuu paljon, mutta ahneelta puuttuu kaikki. Jos se mitä omistamme, on meidän vallassamme, olemme rikkaita ja vapaita. Mutta jos olemme omaisuutemme vallassa, olemme todella köyhiä.

Nämä kaksi sanontaa sopivat mielestäni ohjenuoraksi niin omassa elämässämme kuin rakentaessamme tätä maata. Ei anneta Suomen revetä kahtia sosiaalisesti tai alueellisesti. Pidetään kaikista suomalaisista ja koko Suomesta huolta. Ja
tärkeimpänä: kannetaan yhdessä vastuuta lapsistamme.

Näillä sanoilla toivotan teille kaikille hyvää toukosiunausta ja kaikille äideille ikimuistoista äitienpäivää!

– See more at: http://www.hannakaisaheikkinen.fi/viikkokirje-182016#sthash.NTp7cr9r.dpuf