Viikkokirje 11/2018

Perjantaina 16.3.

 

Tässä viikkokirjeessä on aiheena kuntavierailu Leppävirralle, maakunta- ja valinnanvapauslakien lähetekeskustelu, kansanedustajien sopeutumiseläke ja YK:n arvio Suomesta maailman onnellisimpana maana

 

Kuntavierailu Leppävirralle

 

Koen tärkeänä vierailla vaalipiirimme kunnissa pitkin vaalikautta, jotta paikallistuntemukseni säilyy ajantasaisena. Maanantaina vierailin Leppävirralla. Ehdotin kunnanjohtaja Matti Raatikaiselle, että perinteisen kokoushuoneessa istumisen sijaan lähtisimme jonkin liikunta-aktiviteetin pariin ja keskustelisimme ajankohtaisista asioista samalla kun huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme liikunnan muodossa. Kunnanjohtaja Raatikainen otti ilolla ehdotukseni vastaan ja vei minut 16 kilometrin hiihtolenkille nokipannukahveineen.

Leppävirralla kuntalaisten monipuolisiin liikuntamahdollisuuksiin on panostettu jo kauan. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävä jää kunnille myös sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen. Kuntien on koettava, että asukkaiden hyvinvointiin panostaminen on myös taloudellisesti kannattavaa toimintaa ja sitä haluan viestiä tällä uudella liikunnallisella tavalla toteuttaa kuntavierailuja. Minusta on ylipäänsä tärkeää viestiä kuntalaisille niistä asioista, mitkä omassa kotikunnassa on hyvin. Usein me sokeudumme hyville asioille ja pidämme niitä itsestäänselvyyksinä.

Maakunta- ja valinnanvapauslait lähetekeskustelussa

Maakuntauudistusta ja asiakkaan valinnanvapautta sosiaali- ja terveydenhuollossa koskevat hallituksen esitykset olivat keskiviikkona lähetekeskustelussa eduskunnassa. Liki puolille öin venyneessä keskustelussa käytiin välillä kiivastakin keskustelua uudistuten välttämättömyydestä.

Keskustelussa toistettiin tuttuja uhkia ja osin virheellisiä väittämiä. Oppositio väritti viestiään kielikuvilla, jotka vievät huomion itse asiasta. Tästä heitä myös kritisoin.

Huomionarvoista viime aikojen julkisessa keskustelussa on se, että moni asiantuntija on julkisesti sanonut että uudistus on riittävän hyvä vietäväksi eteenpäin. Näin totesi viikko sitten sunnuntaina Helsingin Sanomissa mm. professori Heikki Hiilamo ja THL:n ylijohtaja Marina Erhola. He myös muistuttivat, että hallitus on kritiikkiä kuullut ja se on johtanut lakiesityksessä lukuisiin parannuksiin.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittäminen ei pääty nyt käsittelyssä olevien lakien hyväksymiseen. Vasta jalkauttaminen käytäntöön kussakin maakunnassa ja arkielämä osoittavat muutostarpeita. Tarvittavia muutoksia on vielä myöhemmin tehtävä, sitä varten eduskuntalaitos on olemassa.

Kirjoitin ajatuksiani lähetekeskustelun alla kolumneissani Savon Sanomissa ja Karjalaisessa. Ne on luettavissa tästä linkistä: https://www.savonsanomat.fi/mielipide/eduskunnasta/Uudistukset-edus-kunnan-k%C3%A4sittelyyn/1122598?pwbi=926255f3a62ed9b5acfa791fab44dd54

Kansanedustajien sopeutumiseläke

Eduskunta käsitteli torstai-iltana kyselytunnin jälkeen kansalaisaloitetta kansanedustajien sopeutumiseläkkeistä luopumisesta.  Valitettavasti en itse pystynyt keskusteluun osallistumaan, sillä minut oli kutsuttu illaksi Lohjan keskustaväen vieraaksi kunnallisjärjestön kevätkokoukseen avaamaan sote-uudistuksen kiemuroita.

On selvää, että järjestelmän tulee vastata yleiseen oikeustajuun. Pidän ongelmallisena sitä, ettei järjestelmä huomioi pääomatuloja tuloina vaan mahdollistaa sen kaltaisen kikkailun, että entinen edustaja nostaa sopeutumiseläkkeitä ja saa sen ohella huomattavia pääomatuloja. Nämä julkisuuteen tulleet tapaukset vahingoittavat edustajalaitoksen arvovaltaa ja uskottavuutta.

Yksi ulottuvuus keskusteluun on se, että olisi kuitenkin kohtuullista että kansanedustajilla olisi jonkinlainen työttömyysturva. Nykytilanne on se, että kansanedustajat eivät ole työttömyyskassojen jäseniä ja sitä myötä ansiosidonnaisen työttömyysturvan piirissä tavallisen palkansaajan tavoin. Pidän myös tärkeänä huolehtia, että kansanedustajan tehtävä säilyy kiinnostavana ja että tehtäviin hakeutuu monenlaisella osaamisella varustettuja henkilöitä – ja muitakin kuin heitä, joilla on turvaa tuova vakituinen virka odottamassa eduskuntakauden jälkeen.

Virkamiehet valmistelevat parhaillaan vaihtoehtoisia malleja, joita eduskuntaryhmien puheenjohtajat käsittelevät vielä tämän kevään aikana. Uskon että asiassa päästään vielä kaikkien näkökulmasta oikeudenmukaiseen ratkaisuun.

 

Suomi on maailman onnellisin maa – huomaammeko sitä itse?

YK:n tuoreen raportin mukaan Suomi on maailman onnellisin maa. Raportissa on listattu 156 maata onnellisuuden mukaan perustuen muun muassa elinajanodotteeseen, turvallisuuteen, sosiaaliseen tukeen ja korruption vähyyteen. Myös muut Pohjoismaat olivat listauksen kärjessä.

Tämä on meille hyvä muistutus ja auttaa suhteuttamaan Suomen haasteita. Poliitikoille tällaiset kyselyt eivät tietenkään tarkoita, että yhteiskunnallisia ongelmia ei ole. Globaalisti vertaillen meillä on moni asia todella hyvin, huomaammeko omaa kuitenkaan hyvinvointiamme itse?

 

Aurinkoista viikonloppua toivottaen,
Hannakaisa

Kirjoitan perjantaisin lyhyen kirjeen kuluneen viikon tapahtumista eduskunnassa. Viikkokirje julkaistaan aina kotisivuillani, mutta kirjeen voi saada myös sähköpostilla. Jos haluat tilata viikkokirjeen sähköpostiisi, lähetä avustajalleni viestiä (annu.saukko[at]eduskunta.fi), niin lisäämme sinut postituslistalle.