Toimeliaisuuden tukeminen on yhteinen tehtävä

Pidempi elämä on yhteiskunnan suuri saavutus ja ikäihmiset kansakunnan rikkaus. Eliniän noustessa ja yhteiskunnan muuttuessa myös vanhuus muuttuu. Jokainen sukupolvi vanhenee omalla tavallaan ja omine tarpeineen.

 

Väestön vanheneminen ja hyvin iäkkäiden ihmisten määrän kasvu vaikuttaa koko yhteiskuntaan ja kaikkiin sukupolviin. Yhteiskunnan tulee ohjata muutosta siten, että pitkä elinikä koituu kaikille hyväksi ja että vastaamme siitä syntyviin uusiin tarpeisiin. Hyvän yhteiskuntakehityksen turvaamiseksi päätösten vaikutuksia tulee arvioida myös ikäihmisten näkökulmasta.

 

Mitä paremmat edellytykset jo keski-ikäisillä ja nuorilla eläkeläisillä on aktiiviseen elämään, oman vanhuuden suunnitteluun, terveyden ylläpitämiseen, sairauksien ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen, sitä pidempään säilyvät toimintakyky ja omatoimisuus. Mitä paremmin fyysinen ja sosiaalinen elinympäristö tukevat ikäihmisten toimeliasta elämää, sitä pidemmälle lykkäytyy sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve.

 

Kaikilla yhteiskunnan jäsenillä, myös ikäihmisillä, tulee olla mahdollisuus osallisuuteen. Osallisuus ei ole vain osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan tai vaikuttamista itseään koskeviin päätöksiin, se on myös kokemusta siitä, että kuuluu johonkin. Se on yhteisöllistä mukanaoloa.

 

Läheiset ihmiset ovat meille kaikille voimavara, mutta iän karttuessa ystävien merkitys kasvaa entisestään. Tälläkin hetkellä iäkkäitä, vammaisia tai sairaita läheisiään auttaa pitkästi yli miljoona henkilöä.

 

Kaikilla vanhuksilla ei kuitenkaan ole läheisiä tai he asuvat kaukana. 75 vuotta täyttäneistä yksinäisyydestä kärsii yli kolmannes. Väestön ikääntyessä myös yksin asuvien iäkkäiden määrä lisääntyy merkittävästi.

 

Yksinäisyyden on todettu heikentävän elämänlaatua ja toimintakykyä sekä alentavan muistia. Yksinäisyys voi johtaa jopa ennenaikaiseen laitoshoitoon tai kuolemaan. Kyseessä on paitsi yksilölle vaikeaa kärsimystä aiheuttava ongelma, myös kansantaloudellinen kysymys. Yksinäiset käyttävät sosiaali- ja terveyspalveluita huomattavasti enemmän kuin muut ikäisensä.

 

Vanhuuden yksinäisyyden erityispiirteenä on ehkä juuri se, että mahdollisuuksia uusien ihmissuhteiden luomiseen ei tunnu olevan. Työvelvoitteiden ollessa takana, voi kotiin jäädä ilman, että kukaan huomaa.

 

Olemme tottuneet siihen, että yhteiskunta vastaa kaikesta. Olemme voineet antaa vastuun asioiden hoitamisesta suurelta osin viranomaisille. Ikäihmisen osallistumisen ja toimeliaisuuden mahdollisuuksien tarjoamisessa olemme kuitenkin me kaikki vastuussa.

 

Meidän kaikkien tulee kantaa vastuuta läheisistämme ja lähipiiristämme nykyistä enemmän, rakentaen osallisuutta, toimeliaisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevaa yhteiskuntaa.  Sellaisessa yhteiskunnassa on ilo vanheta.

 

Hannakaisa Heikkinen

Vanhustyön keskusliiton puheenjohtaja

Kansanedustaja (kesk.)

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja