Poissa silmistä, poissa mielestä?

Viime viikkoina on uutisoitu Kirkkonummella sattuneesta tapauksesta, jossa naapuristo oli ryhtynyt toimiin estääkseen kehitysvammaisten asuinpalveluyksikön rakentamisen asuinalueelleen. Hallinto-oikeuteen jätetyssä hakemuksessa vedottiin muun muassa asuntolan muuttavan liiaksi alueen luonnetta, eikä erityisryhmän palveluasumisen katsottu sopivan lapsiperhevoittoiselle asuinalueelle. Myös asuntojen arvon pelättiin laskevan.

Keskustelu uutisoinnin ympärillä oli runsasta. Tässä tapauksessa valitus vedettiin onneksi sittemmin pois, kenties julkisuuden paineen vaikutuksesta. ­­­Vastaavanlaisia tapauksia tunnetaan kuitenkin muuallakin, myös meillä Ylä-Savossa.

Tämänkaltaista tiettyjen ihmisten tai asioiden sulkemista pois omasta elämänpiiristään on kutsuttu Nimby –ilmiöksi. Termi tulee englannin kielen sanoista Not In My Backyard, eli ei minun takapihalleni. Vastustus on kohdistunut niin kehitysvammaisiin, kuin päihde- tai mielenterveyskuntoutujiin, leipäjonoihin, maahanmuuttajiin tai ylipäänsä mihin tahansa, mikä on poikkeavaa ja erilaista oman arjen elämänpiiriin nähden.

Usein nämä tapaukset tuntuvat keskittyvän hyväosaisten asuinalueelle ja niiden joukkoon, joilla luulisi itsellään olevan riittävästi hyvää, turvallisuutta ja elintasoa salliakseen sitä myös muille.

Tällainen suhtautuminen on tylyä ja kertoo siitä, ettei arjessa ei haluta kohdata erilaisuutta. Ihmiset ovat valmiita näkemään paljonkin vaivaa säilyttääkseen oman rikkumattoman idyllinsä. Vastustuksessa kuitenkin unohtuu helposti se, että vastapuolella on joukko inhimillisiä ihmisiä omine ihmisoikeuksineen.

Kehitysvammaisilla ja muilla erityisryhmillä on oikeus asua aivan kuten muillakin ihmisillä. Vammaisia ei pidä yhteiskunnassa eristää, vaan heidän tulee saada asua muun väestön joukossa, omine oikeuksineen ja velvollisuuksineen.

Mielenterveyden Keskusliitto julkaisee joka toinen vuosi niin sanotun nimby-barometrin, jolla he ovat selvittäneet mitä ryhmiä suomalaiset eivät haluaisi naapureikseen.  Vuoden 2015 selvitykseen haastateltiin yli tuhatta suomalaista. Vaikka julkisuuteen nouseekin säännöllisesti kuohuntaa herättäneitä tapauksia, kertoo barometri suomalaisten suvaitsevaisuuden eri ryhmiä kohtaan kasvaneen, tosin hitaasti. Tämä on myönteinen signaali. Vieroksuvinta suomalaisten suhtautuminen on selvityksen mukaan omassa elämässään sivureiteelle ajautuneisiin, kuten huumeiden käyttäjiin, henkirikoksista tuomittuihin sekä alkoholisteihin.

Tutkijat puhuvat huono-osaisuuden kasautumisesta. Esimerkiksi vamma, sairaus tai köyhyys ovat jo itsessään yhteiskunnassamme usein kielteisiä leimoja.  Vieroksuva suhtautuminen vahvistaa leimautumista entisestään ja ajaa ihmisiä yhteiskunnan reunalle. Tämä hajottaa yhteiskunnan yhtenäisyyttä ja vahvistaa empatiakuilua eri ihmisryhmien välillä.

Viime kädessä empatian vajeet ja vahva jako meihin ja muihin rapauttavat hyvinvointiyhteiskuntaa, mikäli halu kustantaa hyvinvointipalveluita apua ja tukea tarvitseville yhteisistä rahoista heikkenee.

Usein asenteisiin liittyy ihan luonnollista vieraan pelkoa. On helppo olla ennakkoluuloinen ja kova, jos jokin asia, elämäntilanne tai ilmiö ei ole omassa elämänpiirissä tuttu. Ehkä torjuvuuden sijaan tarvitsisimmekin myötätuntoa, valmiutta kohdata ja hyväksyä elämä sen monimuotoisuudessaan sekä halua toimia eriarvoisuutta vastaan ymmärtäen, että mikä tahansa elämänosa voisi olla myös oma.

 

Kirjoitus Kiuruvesi -lehden Vieraskynä -palstalla 21.6. 2017