Perheitä autettava ajoissa – lasten kesäsiirtolat takaisin?

Tiedotusvälineille

Julkaistavissa 5.5.2016 klo 12

Keskustan varapuheenjohtajaehdokas, kansanedustaja ja

eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen:

Perheitä autettava ajoissa – lasten kesäsiirtolat takaisin?

Keskustan varapuheenjohtajaehdokas, kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen varoittaa suomalaisten lasten, nuorten ja perheiden jakaantumisesta yhä jyrkemmin hyvin- ja pahoinvoiviin.

-Meillä on yhtäältä yhä enemmän koteja, joissa asiat ovat hyvin ja toisaalta koteja, joissa yksistään arjesta selviytyminen saattaa työttömyyden tai muiden ongelmien vuoksi olla välillä ylivoimaista. Liian usein näissä perheissä mihinkään ylimääräiseen, kuten lasten harrastuksiin tai yhteisiin lomamatkoihin, ei ole mahdollisuutta, Heikkinen sanoi Eläkeliiton toukosiunaus- ja äitienpäiväjuhlassa Tuusniemellä helatorstaina.

Heikkisen mukaan työttömyyden nujertaminen on perusta
eriarvoistumisen torjumisessa. Toiseksi, yhteiskunnan turvaverkot on herkistettävä tunnistamaan perheiden tilanteet paremmin. Neuvolat, päiväkodit ja koulut ovat tässä etulinjassa, Heikkinen katsoi.

– Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrän kasvua ei tule sallia. Meillä on oltava varaa helpompiin ja pehmeämpiin keinoihin kuin huostaanottoihin. Suomeen tarvitaan lisää perheiden kotiavun kaltaisia matalan kynnyksen palveluja.
Yhtenä ratkaisuna huono-osaisimpien lasten tukemiseksi Heikkinen esittää, että kesäsiirtoloita perustettaisiin Suomeen uudelleen. Samaa ehdotti vuoden opettajaksi valittu Maarit Korhonen julkisuudessa äskettäin (http://www.verkkouutiset.me/koyha-lapsi-ei-kesalla…

– Minusta tätä kannattaa ainakin vakavasti harkita – luonnollisesti tähän aikaan soveltaen, yhteiskunnassamme tapahtunut kehitys ja ennen muuta perheiden erilaiset tilanteet huomioiden.

Kesäsiirtolat olivat muutama vuosikymmen sitten Suomessa
laajaa ja lakisääteistä toimintaa. Tarkoitus oli alun perin sosiaalinen ja kasvatuksellinen. Katsottiin, että myös pienituloisimpien lapsilla on oikeus virkistykseen ja muuhun
”peruslapsuuteen”. Samalla lapset saatiin mukaan valvottuun, mielekkääseen ja kasvattavaan toimintaan.

– Tämän päivän kesäsiirtolaa voisi nimittää esimerkiksi lasten kesäyhteisöksi. Mukaan toiminnan järjestämiseen olisi syytä ottaa mukaan myös esimerkiksi eri järjestöt, joista moni tekee jo nyt arvokasta työtä suomalaisten lasten hyvinvoinnin eteen sekä niitä vanhempia, joiden oman perheen tilanne on taloudellisesti ja muutenkin parempi, Heikkinen sanoi.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtajana toimivan Heikkisen mukaan päätöksiä tänä aikana ei voida tehdä vain talouden ehdoilla, sillä sen tien päässä on kovien arvojen ja vain vahvimpien Suomi. Päätösten on oltava mahdollisimman oikeudenmukaisia ja päättäjät eivät saa ummistaa silmiään niiltä suomalaisilta, joilla asiat eivät ole hyvin.

– Syrjäytyminen voi alkaa jo pienenä. Jokainen meistä tarvitsee lapsuudesta alkaen äitien ja isien neuvojen ohella onnistumisen, merkityksellisyyden ja hyväksymisen kokemuksia. Terve itsetunto ja sitä kautta kiinnittyminen yhteiskuntaan rakentuvat kaiken tämän päälle, Heikkinen sanoi Tuusniemellä.

Heikkisen puhe on kokonaisuudessaan täällä.

Lisätietoja: Keskustan varapuheenjohtajaehdokas,
kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen, puhelin 050 512 2886

– See more at: http://www.hannakaisaheikkinen.fi/perheita-autettava-ajoissa–lasten-kesasiirtolat-takaisin#sthash.gphZO2a3.dpuf