Digi-sana herättää monessa vielä ahdistusta ja digipalvelut voivat tuntua joltakin tulevaisuuden hupatukselta. Digitaaliset palvelut ovat kuitenkin jo todellisuutta ja niiden kautta voimme hoitaa monet asiat sujuvasti pitkienkin välimatkojen takaa. Monelle on tuttua arkea veroilmoituksen täyttö, vahinkoilmoituksen teko vakuutusyhtiölle, ajanvaraus hierojalle tai kampaajalle tai laskujen maksu mobiiliyhteyksien kautta. Mobiiliyhteydet voivat olla pelastus myös kyläkouluille.

Parhaillaan on käynnissä mobiilikoulukokeilu, jossa Uudenmaan Lapinjärven ja Keski-Pohjanmaan Kannuksen kunnissa sijaitsevien kahden koulun opetus yhdistetään etäyhteyksien avulla. Etäopetus voi kuitenkin toimia enintään tukevana opetusmuotona, sillä täysin ilman opettajaa opetus ei tietenkään lasten kohdalla etänä voi toimia. Ideana on, että aineita voisi esimerkiksi jakaa opettajien välillä. Näin jokaiseen aineeseen ei tarvitsisi palkata omaa opettajaa molempiin kouluihin ja siten etäyhteyksien avulla pienet koulut pärjäävät vähemmillä resursseilla.

Lapinjärvi ja Kannus tekevät kokeilullaan uraauurtavaa työtä. Tavoitteena on luoda etäopetusmalli koko Suomen käyttöön. Yhtenä toiveena on, että mobiilikoululla voitaisiin esimerkiksi pelastaa lakkautusuhan alla olevia kyläkouluja. Etäopetusmallia toteutetaan Juha Sipilän (kesk) hallituksen Kokeileva Suomi -kärkihankkeen alla ja se myös palkittiin elokuussa ennakkoluulottomasta tavasta etsiä ratkaisuja pienten kylien elinvoimaisuuden säilyttämiseksi.

Koulujen lakkautuksia perustellaan säästöillä. On kuitenkin lukuisia tutkimuksia siitä, ettei todellisia säästöjä kuitenkaan olla saatu aikaan. Massiivisesti lisääntyneet koululaiskyyditysten kustannukset, lasten pidentyneiden koulupäivien, tuttujen aikuisten häviämisen ja ryhmäkokojen kasvamisen aiheuttama pahoinvointi ja syrjäytymisriskin kasvu – ne ovat kaikki totta. Koulu on kylän sydän ja kiistämätön elinvoimatekijä. Kun nyt ollaan löytämässä aitoja ratkaisuja pienten koulujen tulevaisuuden turvaamiseksi, ei kannata tehdä lyhytnäköistä säästöpolitiikkaa. Elävät kylät ja kuntakeskukset ovat koko Suomen etu.

Hannakaisa Heikkinen

kansanedustaja

Suomen Keskustan varapuheenjohtaja

Kiuruvesi