Miten nuoremme voivat?

Poliisi tiedotti vastikään tutkivansa mittavaa nuorten huumerinkiä Iisalmen seudulla. Rikosilmoituksia asiaan liittyen on poliisin mukaan kirjattu kymmeniä. Yli puolet epäillyistä on 2001 tai 2002 syntyneitä, siis rippikouluikäisiä.

 

Poliisi halusi tiedottaa asiasta, jotta vanhemmat osaisivat puuttua lastensa päihteiden käyttöön. Lisäksi poliisi pelkää, että joululoman pitkien vapaiden ja arkirytmin muuttumisen myötä ongelma räjähtää

 

Asia koskee suurta määrää yläsavolaisia perheitä ja se haastaa meitä pohtimaan nuorten hyvinvoinnin kysymyksiä. Mitä me voisimme tehdä? Päättäjinä, vanhempina, opettajina, naapureina – nuorten elämässä olevina aikuisina?

 

Ylen uutisessa 7.12. iisalmelainen nuorten kanssa työskentelevä ammattilainen nosti esiin nuorten näköalattomuuden oman tulevaisuuden suhteen, minkä hän ajattelee olevan yhtenä tekijänä nuorten mielenterveysongelmien ja päihteiden käytön takana. Arviossa on varmasti paljon perää.

 

Samanaikaisesti on kuitenkin muistettava, että iso osa nuorista voi varsin hyvin. Huolestuttavaa on hyvinvoinnin eriarvoistuminen: THL:n kyselytutkimusten mukaan lukiossa ja ammattikouluissa opiskelevien nuorten hyvinvoinnissa on valtava ero ja tuo ero on jopa viime vuosina kasvanut. Samoin sukupuolten välillä erot koetussa hyvinvoinnissa ovat suuret: Tytöillä on paljon mielialaan liittyviä ongelmia, pojilla enemmän sosiaalisiin suhteisiin liittyviä ongelmia, kuten kiusaamista ja yksinäisyyttä.

 

Suomessa jää päivittäin 5-8 nuorta aikuista työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveydestä johtuvista syistä. Siis päivittäin. Näin suuriin lukuihin ei kestävyysvajeesta huolissaan olevassa maassa pitäisi olla varaa.

 

Pienet lapset ja heidän vanhempansa ovat tiiviisti neuvolatoiminnan piirissä. Neuvolassa seurataan paitsi lapsen kasvua ja kehitystä, myös tuetaan vanhemmuuden kysymyksissä. Teini-ikäisen ja aikuistuvan nuoren vanhemmilla puolestaan on edessä aivan uudenlaiset haasteet. Miten palvelujärjestelmämme kohtaa aikuistumisen hankaluuksissa kipuilevan nuoren ja hänen vanhempansa?

 

Merkittävä osa huostaanotoista tapahtuu täysi-ikäisyyden kynnyksellä oleville nuorille, mikä kertoo siitä, että ongelmat tahtovat kärjistyä teini-iässä ja aikuistumisen kynnyksellä. Huostaanotto on aina äärimmäinen toimi ja paljastaa sen, että varhainen tuki ja apu eivät ole olleet riittävää.

 

Vastaako palvelujärjestelmä nuorten ja heidän perheidensä tarpeisiin? Onko palveluiden piiriin helppo päästä? Toimiiko opiskelijahuolto, onko tukea saatavilla matalalla kynnyksellä? Onko nuorilla ympärillään riittävästi tukea tarjoavia aikuisia? Mihin vanhemmat voivat ottaa yhteyttä silloin, kun mielen valtaa huoli oman nuoren hyvinvoinnista tai omista voimavaroista kasvattajina? Onko lapsellani ystäviä?

 

Avoimia kysymyksiä on paljon. Niitä on syytä meidän päättäjien, niin valtakunnan tasolla kuin jokaisessa suomalaisessa kunnassa syytä pysähtyä pohtimaan.

 

Hannakaisa Heikkinen

TtM, kansanedustaja (kesk.)

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja

Kolumni Kiuruvesi-lehdessä 13.12. 2017