Näin muualta Kiuruvedelle muuttaneena olen saanut 13 vuodessa huomata, että Kiuruvesi on kuin sarjakuvan gallialaiskylä, joka taisteli urheasti Rooman valtakunnan valtaapitäviä vastaan. Meiltä löytyy omasta takaa asterixit, obelixit ja akvavitixet. Joskus oma tahto on hyvä ja kunnioitettava asia. Taistelussa koronavirusta vastaa ohjeiden, suositusten ja määräysten kiertäminen on tyhmää itsepäisyyttä.

Yli 70-vuotiaiden on nyt välttämätöntä noudattaa hallituksen ja viranomaisten ohjeita omasta eristäytymisestä toistaiseksi. On ymmärrettävää, että rajoitustoimet voivat tuntua monesta ikäihmisestä liioittelulta. Tätä virusta ei kuitenkaan missään nimessä pidä vähätellä. Asiantuntijoiden mukaan se on vaarallisin ikäihmisille ja valmiiksi sairaille. Koronan vaatimat kuolonuhrit ovat hyvin pitkälti olleet iäkkäämpiä.

Olen kuullut, että joku rajoituksia kiertänyt ikäihmisen on todennut, että ”eipä sillä väliä, jos vaikka sairastun, johonkinhan sitä kuitenkin kuolee”. Myönteistä suhtautumista rajoituksiin helpottaa se, kun muistaa, että suojelemalla itseä virustartunnalta, suojelee samalla omia läheisiään ja koko yhteiskuntaa ja terveydenhuollon resurssien riittävyyttä. 70 vuoden karanteeni-ikärajalle on järkiperustelut: sillä pyritään ehkäisemään juuri sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien joukkosairastuminen. Jos tämä suuri väestöryhmä sairastuisi kerralla, ylikuormittuisi terveydenhuoltojärjestelmämme kertaheitolla.

Suomalaisen yhteiskunnan yksi merkittävä peruskivi on se, että perheet elävät ylisukupolvisesti ja että isovanhemmat ovat tiiviisti mukana lasten ja lastenlasten arjessa. Nyt yhteyttä on kuitenkin pidettävä muuten kuin fyysisesti kohtaamalla. Ikäihmiset eivät voi nyt voi toimia lastenhoitoapuna tai ylipäätään tulla kyläilemään. Eikä heidän luonaan voi kyläillä. Yhteiskunta tekee kaikkensa riskiryhmissä olevien suojelemiseksi, mutta on jokaisen vastuulla toimia sen puolesta myös itse. Myös heidän, jotka riskiryhmiin itse kuuluvat.

Jokainen tarvitsee kuitenkin säännöllisesti ruokaa ja moni myös lääkkeitä. Kiuruvedellä on mielestäni organisoiduttu hienosti vapaaehtoistyöhön. Moni yritys, järjestöt, seurakunta ja aivan yksittäiset henkilöt ovat lähteneet tarjoamaan asiointiapua riskiryhmiin kuuluville. Mielestäni on esimerkillistä, että kaupunki on tarjonnut auttavan kätensä myös lapsiperheiden arkeen tarjoamalla kouluruokaa kotiin vietäväksi. Olisi hyvä miettiä, voisiko tätä ruokajakelua jotenkin laajentaa myös riskiryhmiin kuuluvien ihmisten ulottuville?

Paikallisille pienyrityksille ja työvoimaa tarvitseville kasvinviljelytiloille tämä koronakevät on todella kova paikka. Hallitus tekee kaiken voitavansa, että yritykset selviävät kriisin yli. Moni meistä voi myös miettiä, millä tavoin voimme osaltamme yrityksiä tukea. Lahjakorttien hankkiminen tuotteista tai palveluista on yksi sellainen.

Poikkeustila ei kuitenkaan jatku loputtomiin. Kyllä tästäkin yhdessä selvitään ja uskallanpa toivoa, että jopa viisastuneena. Huoltovarmuudesta ja kotimaisen ruoantuotannon välttämättömyydestä ja hajautetun yhteiskunnan eduista puhuminen ei liene jatkossa kenenkään mielestä enää vain ”kepulaisten vanhakantaista höpinää”.

 

Hannakaisa Heikkinen
Kansanedustaja
Suomen Keskustan varapuheenjohtaja
Vanhustyön Keskusliiton puheenjohtaja