Keskustan Heikkinen: Varhaiskasvatuksessa panostettava laatuun eikä halpuuttamiseen

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen vaatii varhaiskasvatuksen laadun vahvistamista maksuttomuuden tavoittelun sijaan. Kohtuulliset ryhmäkoot ja koulutetun henkilökunnan riittävyys ovat maksuttomuutta tärkeämpiä tavoitteita, toteaa Kuntaliiton tuoreeseen tutkimukseen viittaava Heikkinen.

 

– Keskustalle tärkeimpiä tavoitteita ovat laadukas varhaiskasvatus, pienet ryhmäkoot sekä osaavan henkilökunnan riittävyys päiväkodeissa. Puolueiden on nyt kerrottava, panostaisivatko ne laatuun vai halpuuttamiseen, vaatii Heikkinen.

 

Kuntaliiton keskiviikkona julkaisemat tutkimustulokset osoittavat, että kaikille maksuton varhaiskasvatus ei merkittävästi lisäisi osallistumista varhaiskasvatukseen. Aiemmin juuri varhaiskasvatukseen osallistumisella on perusteltu vaatimuksia maksuttomuudesta, Heikkinen muistuttaa.

 

–  Varhaiskasvatuksessa tärkeintä on nyt satsata laatuun niin, että perheillä on luottavainen olo päiväkotien arjesta. Maksualennuksissa hyödyllisimmät päätökset on jo tehty.

 

–  Keskustan johdolla on nyt alennettu pieni- ja keskituloisten perheiden varhaiskasvatusmaksuja ja jopa 7000 perhettä on vapautettu päivähoitomaksuista. Täydellinen maksuttomuus olisi ennen kaikkea tulonsiirto hyvätuloisille, Heikkinen muistuttaa.

 

 

Lisätietoja:

 

Hannakaisa Heikkinen, kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja puh. 050 512 2886

 

Linkki kuntaliiton tutkimukseen: https://www.kuntaliitto.fi/ajankohtaista/2018/maksuttomuus-ei-valttamatta-ratkaise-varhaiskasvatukseen-osallistumista?fbclid=IwAR3a2qhq07gAFOyn-0_0CYVGU4JuRGl56QJkF_lNHfk_-4j7xkEtDnhtM9U