Jotta tulisin ymmärretyksi

Suomi ikääntyy, mutta myös kansainvälistyy. Näiden kehityskulkujen seurauksena olemme väistämättä myös siinä tilanteessa, että yhä useamman vanhuksen äidinkieli on joku muu kuin suomi tai ruotsi. Samalla kasvaa myös erilaisten kulttuuristen ja etnisten alaryhmien määrä vanhusten joukossa, mikä heijastuu väistämättä vanhustyöhön.

 

Minua pohdituttaa erityisesti niiden uussuomalaisten asema, jotka vanhenevat Suomessa ja joiden suomen kielen taito on vähäinen tai esimerkiksi muistisairauden myötä heikkenevä. Kuinka he tulevat ymmärretyiksi? Kuinka pystymme vastaamaan heidän tarpeisiinsa? Kieli on tärkeä osa ihmisen minuutta. Äidinkieli on tunteiden ja omien juurien kieli, jolla omia tarpeita ja toiveita on kaikkein helpoin tuoda esille.

 

Muistan omista kesätyökokemuksistani sairaanhoitajana Ruotsissa liki 20 vuoden takaa, kuinka yhteinen kieli muistisairaiden suomalaissyntyisten vanhusten kanssa avasi yhteyden heihin.  Kun nuo vanhukset saivat puhua omalla, äidinkielellään -tässä tapauksessa jopa omalla synnyinmurteellaan-pystyttiin heidän lääkitystään keventämään, he nukkuivat paremmin ja halusivat osallistua yhteisiin tapahtumiin.

 

Käsityksemme vanhuudesta moninaistuu. Meidän ei pitäisi katsoa vanhaa ihmistä vain yhden muotin läpi, vaan tunnustaa se, että ikäihmisissä on laaja kirjo yksilöitä muun muassa erilaisine kulttuuritaustoineen, tapoineen, arvoineen ja arvostuksineen. Vanhuutta on monenlaista. Vanhustyötä tekevältä tämä vaatii ymmärrystä, hienotunteisuutta ja kunnioitusta.

 

Vanhusmyönteinen Suomi syntyy eri ikäisten ihmisten ja päätöksentekijöiden käytännön arvovalinnoista. Viime kädessä kyse on vanhusten yhdenvertaisuudesta palveluissa, siitä että jokainen vanhus pääsisi yhtäläisesti hänelle kuuluvien palveluiden ääreen ja kokisi tulevansa niissä ymmärretyksi, arvostetuksi ja huomioiduksi.

 

Ikääntymisen moniulotteisuuden ymmärryksen lisääminen on välttämätöntä myös kaikilla poliittisten linjausten ja vanhusten palveluiden suunnittelun tasoilla ja tahoilla. Muun muassa vanhuspalveluiden uusien toimintamallien luominen, ikämyönteisen yhdyskuntasuunnittelun toteutuminen ja terveyspalveluiden digitalisoituminen ”vanhusystävällisesti” ovat välttämättömiä asioita, mutta ne vaativat laajaa ja syvää gerontologista osaamista. Tämän tiedostaminen haastaa myös meidät Vanhustyön keskusliiton toimijat kaikilla tasoilla ja toimintamme sektoreilla. Meitä ja osaamistamme tarvitaan.

 

 

Hannakaisa Heikkinen

Vanhustyön keskusliiton puheenjohtaja

Pääkirjoitus Vanhustyö -lehdessä 5/2018