Hannakaisa Heikkinen ehdolle Keskustan varapuheenjohtajaksi

TIEDOTE
Tiedotusvälineille 3.4.2016
Julkaistavissa heti
Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen ehdolle Keskustan varapuheenjohtajaksi
Kiuruvetinen toisen kauden kansanedustaja Savo-Karjalan vaalipiiristä, maatalousyrittäjä Hannakaisa Heikkinen asettuu ehdolle Keskustan varapuheenjohtajaksi.
– Olen ollut tyytyväinen siihen, miten nykyinen puoluejohto on luotsannut kansanliikettämme eteenpäin. Työ on ollut onnistunutta huolimatta valtavasta haasteesta, jonka otimme vaalivoittomme jälkeen hallitusvastuussa. Haluan olla rakentamassa ja avaamassa keskustalaisuutta niin, että yhä useampi voisi kokea arvomme omikseen. Itse olen ollut maalainen, kaupunkilainen ja työskennellyt ulkomailla – ja aina ollut keskustalainen. Haluan antaa oman panokseni siihen, että pystymme kirkastamaan puolueemme sanomaa siten, että se tavoittaa yhä paremmin erilaiset ihmiset.
41-vuotias Heikkinen on koulutukseltaan vanhusten hoitoon erikoistunut sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri pääaineinaan gerontologia ja kansanterveys. Hän toimii eduskunnassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtajana, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsenenä sekä Kelan valtuutettuna. Aiemmin Heikkinen on toiminut muun muassa osastonhoitajana, tutkimussihteerinä sekä sairaanhoitajana. Heikkisellä on miehensä Harri Kärkkäisen kanssa maitotila Kiuruvedellä. Perheeseen kuuluu myös kaksi alakouluikäistä lasta.
– Sekä hoiva-ala että suomalainen ruoantuotanto ovat valtavien haasteiden ja murroksen keskellä. Uskon, että vahva kokemukseni niin hoitotyöstä kuin maatalouden arjesta vahvistaisivat puolueemme kykyä vastata näihin tarpeisiin, Heikkinen toteaa.
Keskustan varapuheenjohtajat valitaan kesäkuun 10.–12.päivä pidettävässä puoluekokouksessa Seinäjoella. Kaksi kolmesta varapuheenjohtajasta, Annika Saarikko ja Anu Vehviläinen, ovat ilmoittaneet luopuvansa tehtävästä. Varapuheenjohtajat valitaan tehtävään kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Lisätietoja
Hannakaisa Heikkinen
050 512 2886

– See more at: http://www.hannakaisaheikkinen.fi/tiedote-kansanedustaja-hannakaisa-heikkinen-ehdolle-keskustan-varapuheenjohtajaksi#sthash.b6B9dtDq.dpuf