Koronaepidemia on koetellut viime kuukaudet monin tavoin niin henkistä kuin fyysistä kestävyyttä. Uutisista olemme voineet nähdä ja lukea, miten korona hiipii hyvinvointiimme paitsi suoraan sairastumisten kautta, vielä suuremmin välillisiltä vaikutuksiltaan. Sosiaali- ja terveyspuolella varautuminen viruksen tuloon on aiheuttanut lyhyellä aikavälillä suuria muutoksia ihmisten työnkuviin ja toiminnan sisältöön – ja ennen kaikkea kansalaisten palveluihin.

Koronaviruksen äkilliseen tuloon vastaaminen ympäri Suomen lähti ymmärrettävästi liikkeelle ensin kiireellisen sairaanhoidon ja tehohoidon varmistamisen näkökulmasta. Kun viruksen eteneminen saatiin kuitenkin tehokkailla rajoitustoimilla nopeasti lähes pysäytettyä, nähdään pikkuhiljaa sen vaikutukset, miten esimerkiksi moni kunta vähensi huomattavasti toimintakykyä ylläpitäviä ja kuntouttavia palveluja. Kun uimahallit ovat kiinni, fysioterapiakäynnit jäissä, ikäihmiset kotonaan ja kuntouttavaa henkilökuntaa on siirretty perustyöstään varmuuden vuoksi sairaanhoitoon, monen toimintakyky on vaarassa heikentyä ja perussairaus jäädä hoitamatta.

Samaan aikaan nopeat muutokset ja työkuorman kasvu kriittisillä aloilla kuormittavat monia työntekijöitä. Esimerkiksi sosiaalihuollon työntekijät näkevät hoitamattoman palvelutarpeen kasvun, ja ennustavat syksylle pahoinvoinnin ja työkuorman lisääntymistä. Opetusalalla opettajat siirtyivät nopeasti etäopetukseen, ja nyt toukokuussa oli monenlaisia varotoimia vaativa siirtyminen lähiopetukseen. Syksystä emme vielä edes tiedä. Epävarmuus on omiaan lisäämään paitsi työmäärää, myös henkistä kuormitusta.

Mikä näitä kaikkia edellä mainittuja asioita sitten yhdistää? Se on työ- ja toimintakyky. Nyt jos koskaan on aika kiinnittää huomiota siihen, että esimerkiksi niin hoito- kuin opetusalalla työskentelevät ovat työkykyisiä myös syksyn koittaessa ja siitä eteenpäin. Myös muilla kriittisillä aloilla, kuten vaikkapa sosiaalitoimessa tai poliisin tehtävissä työskentelevät ovat erityisen kovilla. Talousvaikeudet koettelevat puolestaan lukuisten yrittäjien jaksamista ja pärjäämistä.

Vanhenevassa Suomessa meillä ei ole varaa menettää työikäisten työpanosta uupumisen vuoksi. Sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeet olivat kääntyneet huolestuttavasti kasvuun jo ennen koronan tuloa. Näenkin, että nyt jos koskaan on paikka investoida työkykyyn ja sitä kautta kestävään hyvinvointiin ja talouden rattaiden pyörimiseen.

Toivon ja ehdotan, että hallitus nostaa työkykyasiat merkittävään rooliin ja päättää konkreettisista toimista seuraavassa lisätalousarviossa ja varautuessaan koronasta aiheutuvan kriisin vaikutusten vähentämiseen. Yhtenä painopisteenä toimissa voisi olla erillinen työkykyhanke kohdennettuna juuri koronan takia kovilla oleville aloille ja työntekijöille.

 

Kolumni on julkaistu 20.5.2020 Kiuruvesi-lehdessä.

Olemme uuden aikakauden kynnyksellä, ehkemme vielä aivan kynnyksen yli, mutta lähes. Ympärillämme maailma on melkoisessa turbulenssissa ja on vaikea ennustaa, millaisessa asennossa maailmamme tästä kaikesta asettuu. Muutoksia on tiedossa taatusti, se on varma asia.

Muutoksissa sanotaan kytevän mahdollisuuksien siementen. Näin tahdon itsekin ajatella. Pitkään jatkunut taloudellisen epävarmuuden ja maailmantalouden aina uusia muotoja saava kriisi ovat synnyttäneet vastareaktioita – ihmiset ovat kyllästyneitä ja kaipaavat tasaisempaa aikaa. Muutokset ravisuttelevat voimakkaasti tai ne voivat hiipiä vähitellen.

Ehkä nyt käsillä oleva kriisi tarjoaa ihmisille mahdollisuuden miettiä arvoja ja omalle elämälleen asettamiaan tavoitteita uudesta kulmasta. Poikkeusolojen vuoksi kotiin suljettuna on pakko kohdata myös syvällisempiä ajatuksia kuin arkena ennättää. Moni on saattanut henkilökohtaisesti havaita , että taloudellisen hyödyn maksimointi ei enää riitäkään hyvän elämän tavoitteena vaan tilalle on tullut uudenlaisia hyvinvoinnin ja onnellisuuden mittareita.

Eräs käsillä oleva muutos on ihmisten kaipuu luontoon. Harmaa betoni ei kiehdokaan samaan tapaan, kun kaupunki on suljettu. Etätyötä olisi mukavampi tehdä tuijotellen järveä, metsää tai lakeutta. Tämä avaa mahdollisuuden, joka maaseudun kannattaa hyödyntää. Kuntien vain lapsiperheille suunnatusta markkinoinnista kannattaisi siirtyä tavoittelemaan liikkuvia, monipaikkaisesti eläviä aikuisia ja pariskuntia. Maaseudulla asumisen kustannukset ovat edullisemmat ja kaupungeissa voisi tarvittaessa pitää pientä työmatka-asuntoa vaikkapa kimppakämppänä.

Maaseutu voi olla aidosti tulevaisuuden elinympäristö ihmisille, joiden toimeentulo koostuu monenlaisista osista. Esimerkiksi maaseudun kausityön työntekijäpula voi houkutella alalle uusia ihmisiä, jotka eivät olisi tehtäviä aiemmin harkinneet. Yrittäjänä toimiminen, konsulttityöt tai alustatalouden mahdollisuudet on yhdistettävissä maaseudulla tarjoutuvaan elintilaan, puhtaaseen luontoon ja sielua virkistäviin maisemiin.

Ehkäpä muutoksen kynnys ylittyykin luontoyhteyden äärelle. Ympäri Suomea tarjoutuu huikeita mahdollisuuksia perustaa oma maisemakonttori. Työn muutos ja modernin työelämän joustavuus eivät rajoita elämää tietylle paikkakunnalle. Aiemmin hiipinyt halu muutokseen on kriisin myötä kasvanut ravistelevaksi. Maaseudun kannattaa hyödyntää muutoksen hedelmät täysimääräisesti.

 

Kolumni on julkaistu Suomenmaan verkkosivuilla 24.4.2020.

Kriisit muuttavat maailmaa monesti yllättävillä tavoilla. Aistittavissa on nytkin ajattelutavan muutoksia suhteessa kotimaiseen ruokaan ja huoltovarmuuteen, turvallisen arjen toteutumiseen ja ylipäänsä siihen, missä arkensa tahtoo elää.

Kotimainen huoltovarmuus on korostunut epidemian edetessä. Toimivat markkinat ovat olennainen osa huoltovarmuuden perusteita, mutta viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet, että pelkkien markkinoiden varaan ei voida kriisiaikana laskea. Itsenäistä valmistautumista tulee olla laajasti ja esimerkiksi valtion omaisuuden suhteen huoltovarmuutta tulee punnita päätöstenteossa.

Kotimaisen ruoantuotannon merkitys osana huoltovarmuutta on merkittävä. Ruoan markkinaehtoinen saatavuus ei välttämättä toteudu kriisien aikana. Parhaillaan käynnissä oleva pandemia ei onneksemme ole vaikuttanut ruoan saatavuuteen kriisin aikana ja kaupat ovat toimineet melko normaalisti. Epidemialla on kuitenkin väistämättä vaikutuksia ruoantuotantoon tulevalla satokaudella. Sato pitää voida korjata ja kasvinviljelyn kannalta merkittävät investoinnit tehdä myös tänä kesänä. Yhden kehnon vuoden vaikutukset voivat näkyä pitkään – ruokakriisiin ei Suomella ole varaa.

Kun kaupungit ovat käytännössä kiinni, ihmiset ovat siirtyneet ulkoilemaan ja nauttimaan luonnon tarjoamista virkistysmahdollisuuksista. Globaali trendi, jossa ihmiset siirtävät elämäänsä suurista kaupungeista kaupunkiseutujen puutarhakaupunkeihin ja seutukuntiin on keräämässä kannatustaan myös Suomessa. Puhutaan jopa uudesta Nurmijärvi-ilmiöstä. Monipaikkaisuus on kasvava trendi, jonka mahdollistavat työelämän joustot ja arvojen muutokset.

Onkin tärkeää miettiä, mistä hyvä ja turvallinen arki kullekin ihmiselle ja perheelle rakentuu. Globaalin pandemian soisi lisäävän perusasioiden arvostusta, läheisten kanssa vietettyä aikaa ja ymmärrystä puhtaan luonnon ja siinä kasvaneen ruoan merkityksestä hyvinvoinnille. Monipaikkaisuus tarjoaa vaihtoehdon nauttia kaupunkien mahdollisuuksista esimerkiksi työllistymisen suhteen samalla, kun nauttii ydinkeskustojen ulkopuolisen Suomen tarjoamista mahdollisuuksista elää väljemmin, luonnonläheisemmin ja kiireettömämmin – ja ehkäpä onnellisemmin?

 

Hannakaisa Heikkinen
Kansanedustaja
Suomen Keskustan varapuheenjohtaja

 

Kolumni on julkaistu 21.4.2020 Karjalaisessa ja Savon Sanomissa.

Elämme akuutin kriisin viikkoja, pian kuukausia, mutta katse on pakko kääntää jo kriisin jälkeiseen aikaan. Me selviämme tästä, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta millainen maailma meitä odottaa kriisin jälkeen?

Maailman valmistautumattomana yllättänyt uuden koronaviruksen aiheuttama covid-19-tauti vaikuttaa monella tavalla pitkään. Kukaan ei osaa vielä varmasti sanoa, kuinka kauan epidemia kestää ja tuleeko uusia aaltoja. Yhtä vaikeaa on arvioida, millaisia seurauksia kriisillä on ja kuinka kauan ne jatkuvat.

Terveyteen ja henkeen liittyvän epidemian kustannuksia on kovasydämistä laskea. Kuitenkin jo nyt tiedetään, että vaikutukset talouteen ovat mittavat. Jos 1990-luvulla lama koetteli yrityksiä ja koteja, nyt tilanne on samankaltainen, joidenkin arvioiden mukaan ehkä jopa synkempi. Suomalaiset kotitaloudet ovat velkaantuneita ja monilla velkaantuminen liittyy kuluttamiseen, kun 1990-luvulla velkaa oli otettu oman asunnon hankkimiseen. Asunto ehkä meni, mutta velkaa ei jäänyt välttämättä paljon.

Edellinenkin talouskriisi on vielä tuoreessa muistissa. Yhdysvaltojen pankeista vuonna 2008 käynnistynyt rahoituskriisi koetteli myös suomalaista taloutta muutamien vuosien taantumana, jota myös eurokriisi ja Kreikka-kriisi vielä pidensivät osaltaan. Verrattuna 2008 kriisiä edeltävään aikaan suomalaisilla on nyt jopa 50 prosenttia enemmän velkaa, josta prosentuaalisesti suurin kasvu on nimenomaan kuluttamisen luotoissa.

Tulot ja menot kannattaa nyt käydä läpi ja miettiä hankintoja monelta kannalta. Voisiko kansainvälisen verkkokaupan sijasta hankkiakin tarvitsemansa oman kylän kivijalkaliikkeestä tai lähituottajan toimittamana? On arvioitu, että käsillä oleva kriisi saattaa käynnistää maailman ensimmäisen palveluista alkavan laman. Naapurin hierojaa tai kylän kampaajaa voisikin olla syytä tukea vaikkapa hankkimalla lahjakortin, jonka voi käyttää, kunhan fyysisen eristäytymisen rajoitukset voidaan taas purkaa.

Kotimaisen ruoan merkitys on kriisiaikoina erittäin merkittävä. Tulevan satokauden investoinnit odottavat monilla tiloilla, kun kansainvälisen kausityövoiman maahan saapuminen on epävarmaa. Kevätkylvöt vielä saatettaisiinkin tehdä saatavilla olevalla työvoimalla, mutta sadonkorjuuseen riittävän työvoiman saaminen on haaste.

Suomalainen huoltovarmuus ruoantuotannon osalta on pohjoismaisesti ja maailman mitassa huippuluokkaa. Keskiössä on varautuminen poikkeusoloihin lainsäädännöllä ja järjestelmällä, joka toimii. Silti maailmanlaajuisesti levinneen viruksen vaikutukset eivät rajoitu vain tämän vuoden satoon, vaan vaikutuksia kotimaiseen ruoantuotantoon koetaan jopa puolen vuosikymmenen päähän.

Terveyden ja hyvinvoinnin haasteisiin hallitus on jo vastannut poikkeuslainsäädännön mahdollistamin rajoitustoimin. Yritysten tarpeisiin on luotu mittava kriisipaketti, joka edelleen täydentyy. Kotimaisen tuottajan tukemiseksi tehdään myös hartiavoimin töitä. Sato on korjattava tänäkin vuonna ja kotimainen huoltovarmuus varmistettava jatkossakin.

Me selviämme tästä yhdessä.

 

Hannakaisa Heikkinen
Kansanedustaja
Suomen Keskustan varapuheenjohtaja

 

Kolumni on julkaistu Iisalmen Sanomissa 15.4.2020.

Näin muualta Kiuruvedelle muuttaneena olen saanut 13 vuodessa huomata, että Kiuruvesi on kuin sarjakuvan gallialaiskylä, joka taisteli urheasti Rooman valtakunnan valtaapitäviä vastaan. Meiltä löytyy omasta takaa asterixit, obelixit ja akvavitixet. Joskus oma tahto on hyvä ja kunnioitettava asia. Taistelussa koronavirusta vastaa ohjeiden, suositusten ja määräysten kiertäminen on tyhmää itsepäisyyttä.

Yli 70-vuotiaiden on nyt välttämätöntä noudattaa hallituksen ja viranomaisten ohjeita omasta eristäytymisestä toistaiseksi. On ymmärrettävää, että rajoitustoimet voivat tuntua monesta ikäihmisestä liioittelulta. Tätä virusta ei kuitenkaan missään nimessä pidä vähätellä. Asiantuntijoiden mukaan se on vaarallisin ikäihmisille ja valmiiksi sairaille. Koronan vaatimat kuolonuhrit ovat hyvin pitkälti olleet iäkkäämpiä.

Olen kuullut, että joku rajoituksia kiertänyt ikäihmisen on todennut, että ”eipä sillä väliä, jos vaikka sairastun, johonkinhan sitä kuitenkin kuolee”. Myönteistä suhtautumista rajoituksiin helpottaa se, kun muistaa, että suojelemalla itseä virustartunnalta, suojelee samalla omia läheisiään ja koko yhteiskuntaa ja terveydenhuollon resurssien riittävyyttä. 70 vuoden karanteeni-ikärajalle on järkiperustelut: sillä pyritään ehkäisemään juuri sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien joukkosairastuminen. Jos tämä suuri väestöryhmä sairastuisi kerralla, ylikuormittuisi terveydenhuoltojärjestelmämme kertaheitolla.

Suomalaisen yhteiskunnan yksi merkittävä peruskivi on se, että perheet elävät ylisukupolvisesti ja että isovanhemmat ovat tiiviisti mukana lasten ja lastenlasten arjessa. Nyt yhteyttä on kuitenkin pidettävä muuten kuin fyysisesti kohtaamalla. Ikäihmiset eivät voi nyt voi toimia lastenhoitoapuna tai ylipäätään tulla kyläilemään. Eikä heidän luonaan voi kyläillä. Yhteiskunta tekee kaikkensa riskiryhmissä olevien suojelemiseksi, mutta on jokaisen vastuulla toimia sen puolesta myös itse. Myös heidän, jotka riskiryhmiin itse kuuluvat.

Jokainen tarvitsee kuitenkin säännöllisesti ruokaa ja moni myös lääkkeitä. Kiuruvedellä on mielestäni organisoiduttu hienosti vapaaehtoistyöhön. Moni yritys, järjestöt, seurakunta ja aivan yksittäiset henkilöt ovat lähteneet tarjoamaan asiointiapua riskiryhmiin kuuluville. Mielestäni on esimerkillistä, että kaupunki on tarjonnut auttavan kätensä myös lapsiperheiden arkeen tarjoamalla kouluruokaa kotiin vietäväksi. Olisi hyvä miettiä, voisiko tätä ruokajakelua jotenkin laajentaa myös riskiryhmiin kuuluvien ihmisten ulottuville?

Paikallisille pienyrityksille ja työvoimaa tarvitseville kasvinviljelytiloille tämä koronakevät on todella kova paikka. Hallitus tekee kaiken voitavansa, että yritykset selviävät kriisin yli. Moni meistä voi myös miettiä, millä tavoin voimme osaltamme yrityksiä tukea. Lahjakorttien hankkiminen tuotteista tai palveluista on yksi sellainen.

Poikkeustila ei kuitenkaan jatku loputtomiin. Kyllä tästäkin yhdessä selvitään ja uskallanpa toivoa, että jopa viisastuneena. Huoltovarmuudesta ja kotimaisen ruoantuotannon välttämättömyydestä ja hajautetun yhteiskunnan eduista puhuminen ei liene jatkossa kenenkään mielestä enää vain ”kepulaisten vanhakantaista höpinää”.

 

Hannakaisa Heikkinen
Kansanedustaja
Suomen Keskustan varapuheenjohtaja
Vanhustyön Keskusliiton puheenjohtaja

Julkisuudessa on esitetty tihenevään tahtiin kriittisiä kannanottoja, joissa maito, liha ja ylipäänsä suomalainen nautakarjatalous nähdään keskeisinä ilmastouhkina. Nämä kannanotot antavat aiheen huoleen, että keskusteluissa hämärtyy asioiden mittaluokat ja että huoltovarmuuden ja kotimaisen ruuantuotannon laajempi merkitys unohtuu.

Huoltovarmuus liittyy vahvasti kriisi- tai poikkeustilanteessa selviämiseen ja puolustuksen onnistumiseen. Historiallisesti kotimaisen huoltovarmuuden tarina on pitkä.

Laajamittaisen sodan todennäköisyys ei onneksi ole kovin suuri, mutta muiden yhteiskunnan toimintaa vaikeuttavien häiriöiden mahdollisuuden voidaan katsoa kasvaneen. Suuronnettomuudet, luonnononnettomuudet ja epidemiat sekä ihmisten itsensä aiheuttamat uhat, kuten järjestäytynyt rikollisuus ja terrorismi sekä väestöliikkeet ja niiden aiheuttama epävakaus kuuluvat myös nyky-yhteiskuntien uhkakuviin.

Ruuan osalta huoltovarmuuden perustan luo viljelijöiden arjessaan tekemä jokapäiväinen, rankka työ. Moni suomalaista maataloutta tuntematon ei tiedä, etteivät globaalit raportit kuvaa suoraan suomalaista tuotantoa. Kansainvälisesti maataloudella on paljon tekemistä ilmastotoimien eteen, mutta Suomen tuotanto on edelläkävijöiden joukossa.

Esimerkiksi IPCC, hallitusten välinen ilmastopaneeli kiinnitti ilmastoraportissaan huomiota erityisesti aavikoitumiseen, sademetsien raivaamiseen peltojen tieltä sekä globaalin ruokaturvan heikentymiseen. Suomen näkökulmasta katsottuna raportissa esitellyt ratkaisutoimet ovat olleet jo pitkään osa kestävää metsien- ja maankäyttöä.

Maapallo ei ole ehtymätön vilja-aitta vaan ilmastonmuutoksen tuomat ennen kokemattomat helleaallot, tulvat ja pyörremyrskyt vaikuttavat globaaliin ruokaturvaan heikentävästi. Myös niin ympäristö- kuin eläinten hyvinvointinäkökulmat puhuvat kotimaisen ruuantuotannon puolesta. Vähentämällä kotieläintuotantoa Suomessa, ulkoistaisimme tuotannon ympäristövaikutukset ja eläinten hyvinvointikysymykset muille maille. Maille – joissa tuotannon eettisyyttä tai luonnon kantokykyä ei välttämättä huomioida. Tärkeintä onkin pitää maatalous elinvoimaisena Suomessa, jolloin voimme itse vaikuttaa sen hiilijalanjälkeen ja tuotantoeläinten hyvinvointiin.

Maapallon väkiluku on nyt noin 7,7 miljardia ja kasvaa noin 82 miljoonan ihmisen vuosivauhtia. YK:n ennusteen mukaan väkiluku on 8,5 miljardia vuonna 2030 ja 9,7 miljardia vuonna 2050. On selvää, että väestöräjähdyksen jälkeisessä todellisuudessa kyky tuottaa ruokaa saa aivan uudenlaisen painoarvon. Yleinen ilmapiiri kotimaista ruoantuotantoa ja suomalaisia maanviljelijöitä kohtaan on saatava muuttumaan. Suomessa on laajasti sitouduttu siihen, että maamme on hiilineutraali vuonna 2035. Suomalaisten maidontuottajien omistama Valio on sitoutunut siihen, että myös maito tuotetaan hiilineutraalisti vuonna 2035. Sen pitää riittää.

 

Kolumni on julkaistu 18.12.2019 Savon Sanomissa.

Ilmastonmuutos on osa meidän kaikkien arkea monin tavoin. Yhteisen maapallomme kaikkien kansojen olisi sitouduttava toimenpiteisiin, joilla ilmaston lämpeneminen voitaisiin rajoittaa 1,5 asteeseen. Ilmastokeskustelu on saanut tänä syksynä monia vivahteita, joiden takana tuntuu olevan muutakin kuin aito huoli planeettamme tulevaisuudesta. Yksi sellainen juonne on esimerkiksi vaatimukset maidon ja naudanlihan poistamisesta julkisista aterioista.

Aihe on nostattanut vilkkaan keskustelun. Niin kuin nykyään on tapana, syntyi tässäkin asiassa kaksi rintamalinjaa: jos toisen keskustelijan kommentit eivät täysin vastaa omia mielikuvia, sysätään hänet ajatuksineen yksioikoisesti ”vastustajan leiriin”.

Syitä, miksi näen -monien tutkijoiden tavoin – viisaana puolustaa suomalaista ruoantuotantoa, on monia. Maidon ja lihan tuotanto ovat Suomessa fiksulla ja ilmastolle edullisella tavalla kytköksissä toisiinsa ja muutokset lihantuotannossa heijastuvat myös maidontuotantoon. Jos näiden tuotanto Suomessa loppuisi, korvautuu se väistämättä suurelta osin ulkomailta tuoduilla maitotuotteilla, lihalla ja kasviproteiinilla, joiden tuotantotapoihin emme pysty vaikuttamaan.

Suomalaisen maidontuotannon ohessa syntyvän lihan ilmastokuorma on olennaisesti pienempi kuin pelkän pihvikarjan tuottamisessa. Tämä johtuu mm siitä, että Suomessa valtaosa lihaksi kasvatettavista sonneista on lypsylehmien synnyttämiä vasikoita. Myös lypsylehmät päätyvät lopulta lihantuotantoon, eli niiden ruhoja ei heitetä hukkaan, kuten monissa maissa tehdään.

Ilmastokaasujen osalta suomalaiskarjan osuus on noin 0,14 prosenttia maailman kaikkien nautojen metaanipäästöistä. Maitokilon päästöjen keskiarvo on maailmalla 2,5 kiloa hiilidioksidia, Suomessa vain 1,1 kiloa.

Suomessa ei syötetä nautojen rehuksi myöskään soijaa, jonka kasvatus tuhoaa sademetsiä. Soijan viljelyllä on merkittävät, maailmanlaajuiset ympäristövaikutukset. Etelä-Amerikan metsäkato aiheutuu soijan tuotannon nopeasta laajenemisesta. Siellä luonnoltaan monimuotoisia, tärkeitä elinympäristöjä raivataan pelloiksi.

Jos ruokavalinnoilla halutaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen, niin naudanlihan käytön lopettamisen sijaan kannattaa vaatia, ettei ateriapalveluissa, ravintoloissa tai omassa keittiössä käytetä ulkomaista lihaa. Tällä päätöksellä huolehdittaisiin myös siitä, että tuotanto on tapahtunut maailman korkeimpien laatustandardien mukaisesti, jolloin eläinten hyvinvoinnista on huolehdittu, lihaa tai maitoa ei ole kasvatettu antibiootein tai hormonein ja myös eläinten rehussa ei ole käytetty ympäristölle haitallisia menetelmiä (kuten viljan pakkotuleennuttamista glyfosaatilla). Kotimaisen tuotannon suosiminen kannattaa ulottaa mahdollisimman pitkälle myös kasvikunnan tuotteisiin. Riisin viljelyyn liittyy monia negatiivisia ympäristövaikutuksia ja sen käytön korvaaminen kotimaisilla kasviksilla ja viljoilla on aina ilmastoteko vailla vertaa.

Oma lukunsa ovat ravitsemukselliset seikat. On tutkittua faktaa, että monelle vähävaraisen kodin lapselle koulussa tarjottu ateria on ainoa saatavilla oleva lämmin ateria ja maanantaisin kouluihin tulee paljon nälkäisiä lapsia. Samoin monelle heikkokuntoiselle ja muistisairaalle vanhukselle pitkäaikaishoitopaikan tarjoama tai kotiin toimitettu ruoka on ainoa vaihtoehto.  Muistisairauksiin erikoistuneena vanhusten sairaanhoitajana tiedän kokemuksen kautta, kuinka tärkeässä roolissa tutut maut ovat silloin, kun elämänlanka on jo kovin ohut.

Lapsi tai muistisairas vanhus eivät ole yhteiskunnassamme siinä asemassa, että heillä olisi mahdollisuus tehdä ravitsemuksellisia valintoja ilmastonmuutos mielessään. Ne päätökset heidän puolesta teemme me päättäjät eduskunnassa, ministeriöissä sekä erityisesti kuntien ja kaupunkien valtuustoissa.

On tärkeää muistaa, että myös ympäristö- ja energiakysymyksissä Suomessa on tällä vuosituhannella tehty paljon kestäviä ratkaisuja ja vaatimukset täyskäännöksestä ilmastopolitiikassa ovat populistisia -tai ainakin perusteettomia. Juha Sipilän hallituksessa keskustalaisen ympäristöministerin johdolla tehtiin erittäin kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ja Suomi lunasti myös kansainvälisesti ilmastojohtajan roolin. Keskustan johdolla teimme viime hallituskaudella historiallisen päätöksen luopua kivihiilestä vuoteen 2029 mennessä -tähän eivät ole edeltävät hallitukset pystyneet!

Ilmasto- ja energiapoliittisissa kysymyksissä on muistettava sosiaalinen oikeudenmukaisuus sekä kyettävä hahmottamaan kokonaiskuva. Suomen tulee jatkossakin profiloitua maana, jossa kehitetään ilmastoystävällisiä teknologioita myös kansainvälisesti hyödynnettäviksi. Politiikassa meidän on tehtävä päätöksiä, jotka arkielämässä mahdollistavat ja kannustavat ympäristön kannalta kestävään elämäntapaan.

 

Teksti on julkaistu Suomenmaan blogissa 1.11.2019.

Ilmastoahdistus on uusi termi, joka on pesiytynyt suomalaiseen puheenparteen melko nopeasti. Usein ilmastoahdistuneita ovat nuoret, mutta kyllä se meihin varttuneempiinkin helposti tarttuu. Jos ilmaston lämpenemistä alkaa tarkemmin pohtia, ahdistuksen tunne hiipii helposti sisimpään.

Tällä viikolla nuori ilmastoaktivisti, Greta Thunberg piti suorasanaisen puheen YK:n pääsihteerin, António Guterresin YK:n yleiskokouksen alla kokoon kutsumassa ilmastokokouksessa. Thunbergin viesti nuorten pettämisestä ilmastoasioissa on syytä ottaa vakavasti. Muutos, jota Thunberg peräänkuuluttaa tulee vääjäämättä. Elämähän on jatkuvassa muutoksessa luonnostaan.

Nykymenon on loputtava, kuten Thunberg sanoo. Muutoksen tekeminen äkkirysähdyksellä on kuitenkin useimmiten huono tapa. Pienet muutokset ihmisten arjessa ja toisaalta suuret muutokset uusien toimintatapojen ja tekniikoiden myötä vievät muutosta eteenpäin jopa aivan huomaamatta. Ilmastoahdistus onkin parhaimmillaan muutosta kirittävä voima. Eräs sen ilmenemismuodoista on monesti raivokkaana käyvä ruokavaliokeskustelu.

Maitotilallisena seuraan maatalouden ja ruoantuotannon kehitystä läheltä ja tarkkaan. Tekniikan kehittyessä esimerkiksi kotimaisen maitolitran hiilipäästöt ovat laskeneet yli kolmanneksen viimeksi kuluneiden viiden vuosikymmenen aikana. Vertailun vuoksi, maitolitran hiilidioksidipäästön maailman keskiarvo on 2,5 kiloa hiilidioksidia ja suomalaisen maidon vain kilo. Ilmaston kannalta ei ole yhdentekevää, suosimmeko lähellä tuotettua ruokaa – vastaus on ilmeinen.

On ilahduttavaa kuulla myös esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen tuoreesta tutkimuksesta, joka muuttaa näkemyksiä maatalouden roolista fosforipäästöjen aiheuttajana. Nautakarjatilojen on aiemmin uskottu päästävän vesistöihin fosforia yli kaksinkertaisesti tuoreen tutkimuksen osoittamaan määrään verrattuna. Viljelijöiden ja tutkijoiden yhteistyö edistää myös taistelua ilmaston lämpenemistä vastaan.

Suomalaisella osaamisella ja vienti-innovaatioilla on mahdollista saada aikaan maailmanlaajuista muutosta. Tämänviikkoisessa YK:n ilmastokokouksessa puheenvuoron saivat ne maat, jotka ovat sitoutuneet ilmastotavoitteisiin. Myös Suomi oli edustettuna, koska tavoitteenamme on hiilineutraalius vuonna 2035. Presidentti Niinistön mukaan Suomen tulisi olla esimerkkinä muille. Tämä esimerkkinä oleminen ei ole pois suomalaisilta, vaan päinvastoin mahdollistaa osallistumisen kasvaville maailmanlaajuisille ilmastosovellusten markkinoille. Kysyntä on jo nyt suurta ja suomalaista osaamista tarvitaan.

Ilmastoahdistuksen vuoksi tosiasioiden kieltäminen on helppo suojakeino. Muodoton ja arjessa vaikeasti hahmotettava ilmaston lämpeneminen on kuitenkin totta. Viime heinäkuu oli maailman mittaushistorian lämpimin kuukausi. Ei kuitenkaan pidä ilmastoahdistuksen antaa lannistaa. Peli ei ole menetetty, vaan ilmastonmuutoksen taltuttaminen on yhteistyössä mahdollista.

 

Teksti on julkaistu 28.9.2019 Iisalmen sanomissa.

Maanantaina 16.9. (YLE) uutisoitiin Luonnonvarakeskuksen tuoreesta tutkimuksesta, joka muuttaa käsitystämme maatalouden roolista fosforipäästöjen aiheuttajana. Aiemmin tutkitusta poiketen Luken tuore tutkimus toteaa, että nurmipeitteisiltä pelloilta huuhtoutuu vesistöihin vain 0,43 kiloa fosforia hehtaaria kohden. Luku on alle puolet siitä, mitä nautakarjatilojen on aiemmin uskottu päästävän.

Tutkittu tieto on paras ase luuloa vastaan. Maataloutta on tähän saakka pidetty suurimpana fosforipäästöjen aiheuttajana, mutta uusi tutkimus romuttaa nyt tämän käsityksen. On hyvä, että uusi tutkimus tuo uutta tietoa ja sitä kautta selventää karjantuottajien roolia fosforipäästöjen aiheuttajana.

Tutkimustuloksen valossa naudanlihan ja maidontuottajien syyllistäminen pitää lopettaa. Luken johtava tutkijakin toteaa, että huuhtoumamäärässä on ollut merkittävä yliarviointi. Lantapommista puhuminen on ollut liioittelua, ja pommi uuden tutkimustiedon valossa osoittautuikin suutariksi.

On hyvä tiedostaa, että ruoantuotannossa käytetyt tekniikat ovat kehittyneet. Viljelijät ovat kunnianhimoisia ja työstään ylpeitä, työtään kehittäviä ja yritteliäitä henkilöitä. Lietteen hajalevitys on vähentynyt ja levityksen ajankohtaan ja määrään on tullut sääntelyä. Letkulevitys ja multaus vähentävät osaltaan ravinteiden huuhtoutumisriskiä.

Myös oppikirjoista on syytä korjata virheellinen, ruoantuottajia syyllistävä tieto. Lapsemme ja nuoremme kasvatetaan uskomukseen, että suomalainen ruoantuotanto pilaa vesistöt. Tutkitun tiedon valossa olisi syytä korjata tieto oppikirjoista heti seuraavissa painoksissa.

Tutkimustiedon lisääntyessä on mahdollista kohdentaa toimenpiteet todenmukaisten lukujen mukaisesti tehokkaasti kuormituksen lähteisiin. Lannoitussuositusten ja muiden rajoitusten uudelleenarviointi on myös tarpeen.

 

Kirjoitus on julkaistu mielipidekirjoituksena Iisalmen sanomissa 17.9.

Suomalaisten ja koko maapallon tulevaisuuden kannalta ei ole merkityksetöntä, millaisin toimintatavoin puolueet ja poliitikot lähestyvät politiikan vaikeita kysymyksiä, joiden ratkaiseminen on ensiarvoisen tärkeää. Ilmaston lämpenemisen, valtioiden välisten jäätyneiden konfliktien, talouden maailmanlaajuisen taantumisen ja väestönkasvun kaltaisia suuria ongelmia ei ratkotaan lietsomalla pelkoa ja vastakkainasettelua tai väistämällä asioiden ”iso kuva” kiinnittämällä huomio pieniin yksityiskohtiin.

On surullista, että kotimainen maa- ja metsätalous näyttäytyy monien puheissa ilmastokysymyksen periongelmana ja ratkaisuna nähdään kotimaisen tuotannon nitistäminen. Keskustan näkökanta on tyystin toinen: metsistä ja pelloilta löytyy ratkaisuja, niin kotimaassa kuin maailmanlaajuisesti.

Väestönkasvu monitahoisena ilmiönä on eräs maailmanlaajuisen ja paikallisen politiikan kohtalonkysymyksistä. Globaalisti tarkasteltuna väestö kasvaa huolestuttavalla nopeudella, kun huomioon otetaan rakkaan maapallomme kantokyky: miten puhdas juomavesi ja riittävä ravinto taataan kaikille? Koto-Suomessa tarkasteltuna kysymys näyttäytyy aivan toisenlaisena: Suomen väkimäärä pienenee ja lapsia syntyy aivan liian vähän. 

On lähes muodikasta puhua kestävyysvajeesta ja sen aiheuttamista ongelmista huoltosuhteelle. Mitä tuo ammattikielellä leikittely oikein sitten tarkoittaa? Käytännössä kyse on siitä, miten hyvinvointiyhteiskuntamme kykenee huolehtimaan tulevaisuudessa apua tarvitsevista. Kun lasten määrä laskee ja samanaikaisesti iäkkäämpi väestö elää pitempään ja jossakin vaiheessa tarvitsee enemmän sosiaali- ja terveyspalveluita, julkisen talouden kantokyky on koetteella, kun työikäisiä palveluiden tekijöitä eikä palveluita verotuksen kautta maksavia ole riittävästi.

Kestävyysvajeen paikkaamista tehtiin viime vaalikaudella sekä talous- että sosiaalipolitiikan saralla. Sote-uudistus olisi toteutuessaan helpottanut julkisen talouden kustannusrakennetta ja epäsuositut kilpailukykytoimet puolestaan auttoivat uusien työpaikkojen syntymisessä maahan. Toimia tarvitaan tälläkin vaalikaudella, kun Suomen talous näyttäisi kääntyvän taantumaan.

Perusongelmaa toimet eivät kuitenkaan nopeasti ratkaise: mistä Suomeen saadaan lisää veronmaksajia – ihmisiä työhön ja toimeen – jos lasten määrän lasku jatkuu nykyisellään? Samaan aikaan julkisessa keskustelussa peräänkuulutetaan tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa ja toisaalta ihmetellään, miten Suomessa laajasti esiintyvään työvoimapulaan saataisiin uusia osaajia mahdollisimman pian. Ammattilaisten työperäistä maahanmuuttoa tulisikin helpottaa esimerkiksi työlupien saannin kannalta. Koijareita Suomeen ei tarvita, mutta osaavaa työvoimaa kylläkin.

Suomi tarvitsisi myös lisää lapsia. Tähän eivät vaatimukset synnytystalkoista auta vaan ratkaisuna on pitkäjänteinen perhepolitiikka, joka tukee perheen perustamisessa. Nykyinen työelämä on sirpaleista ja epävarmuus tulevaisuudesta yleistä. Tämän vuoksi perheiden asiat on otettava lainsäädännössä vakavasti ja luotava ratkaisuja, joilla Suomeen olisi hyvä perustaa perhe tulevaisuudessakin. Perheen perustamisiässä olevat ihmiset tarvitsevat tunteen, että heidän elinsympäristössä on turvaa ja maapallolla on tulevaisuutta. Siksi päättäjien pitää rakentaa toivon näköaloja eikä pelon ilmapiiriä.

 

Kirjoitus on julkaistu 13.9.2019 Suomenmaan verkkosivuilla.