Välttämätöntä, mutta huonosti tarjoiltua

Keskiviikko 4.3.2009 klo 20:16 - Hannakaisa

Päivän polttavin puheenaihe on pääministeri Vanhasen suulla kerrottu hallituksen aikomus korottaa eläkeikää 63:sta 65:een ikävuoteen. Ratkaisu tulisi voimaan portaittain 12 vuoden aikana vuodesta 2011 alkaen. Eläkeikää on siis tarkoitus nostaa 2kk vuodessa 12 vuoden siirtymäajan kuluessa, jolloin vanhuuseläkkeen ikäraja olisi 65 vuotta vuonna 2022.

Muissa Pohjoismaissa tehdään töitä 2-3 vuotta Suomea pidempään. Hallituksen tarkoituksena olisi pitkän siirtymäajan kuluessa päästä samaan tavoitteeseen. Se vaatii monia toimenpiteitä työelämän ja työssä jaksamisen parantamiseksi. Vertailun vuoksi on hyvä mainita, että Tanskassa on jo päätetty nostaa vanhuuseläkeikää asteittain 65 vuodesta 67 vuoteen. Näin tehdään myös Saksassa.

Työuran pidentämisen vaihtoehto olisi joko leikkaukset tai veronkorotukset. Hallitus ei näihin halua ryhtyä. Eläkeiän korottamisessa on kyse myös sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Muutoin nyt taantuman aiheuttaman valtion velanoton myötä tapahtuva velkaantumisen lasku jäisi kokonaan tulevien sukupolvien kannettavaksi, jos mitään ei tehtäisi lähivuosina. Mielestäni se ei ole oikea vaihtoehto, että siirrämme laskun maksun lapsillemme ja lapsenlapsillemme tekemättä nyt mitään ratkaisuja työurien pidentämiseksi. On osattava katsoa kauemmas ja ajateltava myös tulevaisuutta.

Keskustajohtoisen hallituksen tavoitteena on viedä Suomi mahdollisimman ehyenä läpi taantuman. Tästä syystä lisätään toimia, joilla estetään työttömiksi joutuvien ja jo joutuneiden työttömyysjaksojen pitkittyminen. Hallitus kannustaa työttömiä, irtisanottuja ja lomautettuja osallistumaan koulutukseen tai muihin työllistymistä sekä työkykyä tukeviin toimenpiteisiin. Erityistä huomiota kiinnitetään syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin miehiin.  

Tiesitkö, että yksi alle 25-vuotiaana syrjäytynyt ihminen aiheuttaa keskimäärin 1 miljoonan euron kustannukset yhteiskunnalle loppuelämänsä aikana? Aktiivitoimiin osallistumisen aikaista toimeentuloturvaa nostetaan nykyisestä tasosta ottamalla käyttöön aktiivikaudelta maksettava korotettu tuki myös perusturvassa. Tämä tuki koskisi vain työmarkkinatuen ja peruspäivärahan saajia. Kieltäytyminen aktiivitoimista johtaa aina tämän etuuden menetykseen.

Kaiken kaikkiaan, ikääntymiskysymyksiin erikoistuneena sairaanhoitajana ja gerontologia (ikääntymistiede) ja kansanterveys pääaineena terveystieteiden maisteriksi opiskelleena olen sitä mieltä, että eläkeiän nostaminen portaittain on välttämätön ratkaisu, johon olisimme päätyneet ennen pitkää myös ilman taantuman aiheuttamaa valtion velkaantumista ja sen takaisinmaksun pohdintaa.

Katsotaanpa tilannetta esimerkiksi elinajanodotteen muutoksen valossa:  Eliniän  piteneminen alkoi 1800-luvun lopulla. Vastasyntyneen tyttölapsen odotettavissa oleva elinikä kohosi 1870-luvun noin 43 vuodesta 50 vuoteen 1910-luvulle tultaessa, 55 vuoteen 1920-luvulla, 60 vuoteen 1940-luvun alussa, 70 vuoteen 1950-luvun puolivälissä, 75 vuoteen 1970-luvun alussa ja on nyt yli 80 vuotta. Runsaassa sadassa vuodessa elinikä on lähes kaksinkertaistunut.

Miehillä kehitys on ollut samankaltainen. 1870-luvulla syntynyt poikalapsi saattoi odottaa elävänsä 41-vuotiaaksi, vuosisadan vaihteessa odotusarvo oli jo 45 vuotta, 1920-luvun alussa 50 vuotta, 1940-luvun lopulla 60 vuotta, 1980-luvun alussa 70 vuotta ja nyt runsaat 73 vuotta. Suomalaiset elävät siis paljon pitempään tänä päivänä kuin silloin, kun eläkejärjestelmää on luotu ja nykyinenkin vanhuuseläkeikä päätetty. Nyt on vain keskityttävä siihen, miten ihmiset saadaan jaksamaan työssään - ja jopa viihtymään!