TIEDOTE Kehitysmaissa huomio äitien ja nuorten terveyskasvatukseen 16.4.2008TIEDOTE 16.4.2008
Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk) nosti keskiviikkona puheessaan Parlamenttienvälisen liiton eli IPU:n kokouksessa Kapkaupungissa esiin diabeteksen yleistymisen myös kehittyvissä maissa. Heikkinen sanoi kakkostyypin diabeteksen olevan asia, johon kehittyvien maiden tulisi kiinnittää huomiota, jotta länsimaiden kokemat ongelmat voitaisiin välttää. - Koska kyseessä on enemmän tai vähemmän elintapoihin liittyvä ongelma, on tähän mahdollista vaikuttaa myös yleisellä terveysvalistuksella. - Kehittyvissä maissa, joissa ylikansalliset yritykset juomineen ja roskaruokineen pyrkivät valtaamaan markkinoita, ongelma on edessä, sillä halpa hinta ja helppo saatavuus verrattuna terveellisemmistä ruoka-aineista tehtyyn kotiruokaan ajaa ihmiset tällaiseen ruokavalioon. Köyhempien kohdalla tämä korostuu juuri hinnan vuoksi, sillä ravintoköyhä pikaruoka on myös useissa länsimaissa halvempaa kuin terveelliset kasvikset, Heikkinen totesi. Heikkinen peräänkuulutti kehitysmaissa mm. ravitsemusinformaation antamista ja paikallisväestön asenteiden muuttamista niin, ettei länsimaisia roskaruokia pidetä parempina kuin monia paikallisia ruokia, joissa ravintoarvot ovat selvästi paremmat. - Kohteina tulisi olla erityisesti äidit ja nuoret. Mitä varhemmin pystymme vaikuttamaan lasten ja nuorten elintapoihin, sen parempi, sillä lapsuudessa ja nuoruudessa omaksutut tottumukset säilyvät yleensä läpi elämän. Varsinkin kehitysmaissa äidit vastaavat perheiden ruokahuollosta, siksi terveysneuvontaa olisi suunnattava äideille terveydenhuoltojärjestelmien kautta. Toinen vaikutuskanava on koulu, jota kautta pääsemme vaikuttamaan kasvaviin lapsiin ja nuoriin. - Valistustyötä pitäisi ohjata riittävästi myös hyötyliikunnan lisäämiseen. Maissa, joissa perinteisesti on liikuttu jalan tai pyörillä, joukkoliikenteen ja yksityisautoilun lisääntyminen tuo ongelmia. Kevyen liikenteen väylien suunnitteluun pitäisi olla osana kaikkien kehittyvien maiden kaupunkisuunnittelua, Heikkinen listasi. - Nämä ongelmat ovat laajemmin yhteydessä koko yhteiskunnan perusrakenteiden, kuten terveydenhuollon, toimivuuteen, mutta joskus myös erilaisilla kampanjoilla voidaan saada paljon aikaan, jos ihmiset tiedostavat asian ja pystyvät muuttamaan vaikkapa omia ravitsemustottumuksiaan, Heikkinen huomautti.
|