Uusimmat kuvat

Juhlapuhe Pohjois-Savon Nuorisoseurojen liiton 100-vuotistapahtumassa Säyneisissä 16.6.2007

Hyvä nuorisoseuraväki!

Kiitän kutsusta nuorten pariin!


Olen nyt suurinpiirtein sen ikäinen kuin oli Matti Sippola perustaessaan ensimmäisen nuorisoseuran Suomessa vuonna 1881. Tänään ja tämänikäisenä ei ehkä ensimmäisenä mieleeni tulisi perustaa nuorisoseuraa, ei ainakaan sitä ensimmäistä! Mutta mieli nöyrtyy, kun ajattelen sitä massiivista aktiivisuutta, joka sisältyy nuorisoseuratyön historiaan. Sen panos maamme rakentamisessa on ollut aivan keskeinen. Se on kasvattanut niin monista vastuunkantajia, se on innoittanut toimimaan välittävästi, se on synnyttänyt kulttuurisuutta ja yhteen hiileen puhaltamista.

Kuvaavaa on, että kun nykyään nuorisotilaisuuksia mainostetaan huvitilaisuuksina, muinoin mainostettiin niitä huivi-tilaisuuksina. Silloin otettiin oikeasti mukaan huivit, ei huiviin! Niinpä ensimmäisestä nuorisoseurasta, Kauhavan Nuorisoyhtiöstä, jouduttiin erottamaan kaksikymmentä jäsentä juopottelun tähden. Onkohan tällaisen nuorisotyön aika sitten jäänyt taakse?

No, ehkä erottamiset ja erottelu olisivat tänä päivänä turhan jyrkkiä toimia, sillä kaikkien nuorten vetäminen parempien harrastusten ja yhdessä olon pariin lienee se päätehtävä. Sehän lähtee omaehtoisuudesta, nuorten luontaisesta vitaalisuudesta ja halusta tulla ulos - sanoa maailmaan sanomansa ja painaa peukalonjälkensä - uusin näkemyksin.

Nuorisoseuroissa harrastus on kasvun väline, se opettaa nuoren näkemään itsensä yksilönä ja yhteisön jäsenenä. Eri-ikäisten yhteistoiminta suo turvallisen yhteisön oppia sosiaalisia ja omia taitoja.

Humaanit viestit nuorisoseuratyössä ovat suvaitsevuus, tasa-arvo ja välittäminen. Sen parempaa kansalaiskasvatusta ei ole! Ne keinot, joilla tämän sanoman saattajiksi nuoret saadaan, ovat nuorten ja seurojen itsensä päätettävissä. Spontaani kansalaistoiminta - hellästi ohjatusti - tuottaa parhaan tuloksen.

Toiminnan tulee olla jäsenistön toiveen mukaista ja niin varmaan on ollutkin - tuskinpa meillä muutoin toimisi yli 100 000 nuorisoseuralaista yli tuhannessa osastossa eri puolilla maatamme.

Hyvä juhlaväki!

Uusi nuorisolaki tuli voimaan maaliskuussa 2006 ja lähtökohtina ovat samat kuin meidän nuorisoseuraliikkeemme eli yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen.

Lain mukaisen nuorisotyön toteuttamisesta vastaavat kunnat, mutta myös nuorisoyhdistykset ja muut nuorisotyötä tekevät järjestöt. Lain keskeinen ajatus on nuorten osallistuminen ja kuuleminen eli nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa. Nuorisoseura on erinomainen äänitorvi ja kanava - siis suora putki päättäjiin.

Myös perustuslain mukaan lapsia, alle 18-vuotiaita, on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

Niinikään YK:n Lapsen oikeuksien yleissopimus on nuorten ihmisoikeuksien perusasiakirja. Sopimus asettaa lasten ja nuorten edun yhteiskunnassa ensisijalle. Se on oikeudellisesti yhtä velvoittava kuin mikä tahansa laki.

Nuorilla on täten laaja lain suoja ja hyväksyntä.

Meillä on siis todella paljon velvoitteita ja vaalittavaa. Nuorten ääni, missä muodossa tahansa, on tultava kuulluksi. Kun siihen sisältyy vielä aktiivinen kansalaistoiminta, vilpittömyys ja jalo usko huomiseen, saamme siirtää viestikapulaa jälleen eteenpäin - kuten tänään satavuotisjuhlissa!

Rakkaat nuoret, hyvät ystävät!

Pohjois-Savon nuorisoseurojen liiton 100-vuotisjuhla tänään täällä Säyneisissä kertoo nuorisoseuraliikkeen elinvoimasta. Alueemme monet tuhannet jäsenet ja kymmenet nuorisoseurantalot voinevat myös kertoa, kuinka yhteen hiileen puhaltaminen synnyttää uutta liekkiä. Sen palo jatkuu aina uusissa nuorissa ihmisyyden, kulttuurisuuden ja yhteisöllisyyden puolesta.

Näiden nuorten käsissä Suomi vielä on. Ja kun näin on, voimme tänään olla hyvin luottavalla - siis juhlallisella mielellä! Sata vuotta, ei suotta! Haluan toivottaa onnea ja menestystä Pohjois-Savon nuorisoseurojen liitolle, kaikille jäsenille ja aktiiveille arvokkaassa työssänne taas uudelle vuosisadalle!

Kiitos hyvät ystävät!