Maan hiljaiset

Koillis-Savo 18.2.2008

Hiljattain julkaistiin kansalaiskyselyyn perustuva, laaja tutkimus Hyvinvointi ja osallisuus Itä-Suomessa.

Myönteinen tulos on se, että itäsuomalaiset vaikuttavat pääosin olevan tyytyväisiä omaan elämäänsä. Huolestuttavaa päättäjän näkökulmasta on kuitenkin mm. se, että tyytymättömiä ihmiset ovat erityisesti omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa ja poliittiseen päätöksentekoon. Halua osallistua olisi enemmän kuin siihen koetaan olevan mahdollisuuksia: poliittisen päätöksenteon koetaan olevan tavoittamattomissa.

Heikoimmat vaikutusmahdollisuudet oman asuinympäristönsä asioihin tämän uuden tutkimuksen mukaan on alle 25-vuotiailla, työttömillä, opiskelijoilla ja iäkkäillä. Voimattomuutta vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin yleensä kokevat muita enemmän työttömät, mutta myös yrittäjät ja työntekijät. Nimenomaan poliittiseen päätöksentekoon haluaisivat nykyistä enemmän vaikuttaa erityisesti opiskelijat sekä ne, jotka kokevat hyvinvointinsa, taloudellisen tilanteensa ja sosiaaliset suhteensa heikoiksi.

Tässä on kuntapäättäjille ja kansanedustajille todellinen haaste. Miten kuunnella ihmisiä ja heidän arkeaan ja saada tämä arjen tietämys jalostumaan sellaisiksi päätöksiksi, että muutos parempaan näkyy konkreettisesti? Miten saada kansalaiset, myös ne hiljaisemmat, tuntemaan, että heitä kuunnellaan aidosti, ja että he vaikuttavat siihen, mitä päätöksiä tehdään?

Tutkimus listasi poliittisen päätöksenteon lisäksi useita muitakin asioita, joissa ihmiset kokevat, että heitä ei kuulla. Esiin nousivat selvästi ongelmat työpaikalla ja terveydenhuollossa. Neljäsosa vastanneista näki, että omalla työpaikalla on vaikea vaikuttaa työasioihin. Syinä nähtiin mm. byrokratia, toimintakulttuuri, johtamisen puutteet, henkilökunnan riidat ja asenteet.

Iso kipukohta, mikä ainakin itselleni nousi tutkimuksesta esiin, on se, että Itä-Suomen ikääntyvät näyttävät voivan muuta väestöä heikoimmin. Kaupunkien ja maaseudun väliset erot tulevat syvenemään tulevina 10–15 vuotena, sillä maaseudulla hyvinvointiongelmia on eläkeläisillä enemmän kuin kaupungeissa.

Keinoja hyvään vanhenemiseen on kunnissakin syytä hakea hyvissä ajoin. Ei tule nähdä liian jyrkästi laitos- ja koti- tai omaishoitoa vaihtoehtoina, vaan etsiä joustavia tapoja, jotka kullekin parhaiten sopivat. Ei ole mieltä esimerkiksi polttaa loppuun ikääntyviä omaishoitajia, vaan järjestää omaisille tilanteen mukaan sopivalla tavalla ansaittuja ja tarvittuja hengähdystaukoja.

Erityisenä haasteena demokratialle tämänkin hyvinvointitutkimuksen perusteella ovat siis ne maan hiljaiset, jotka eivät oikein saa ääntään kuuluville. Rohkaisevaa kuitenkin on, että niilläkin, jotka kokevat vaikutusmahdollisuutensa heikoksi, on halua vaikuttaa. Asiaan pitäisikin puuttua niin kauan kuin tätä halua on, sillä niin kauan aidolla demokratialla on vielä mahdollisuuksia.

Tehtävä ei välttämättä ole helppo, mutta ei sen vaikeutta pidä liioitellakaan. Turhan jäykkyyden karsiminen byrokratiasta, kansalaistiedon opetuksen lisääminen kouluissa, kunnan ja valtion virkamiesten ohjeistaminen, esimieskoulutuksen lisääminen, riittävien tietoliikenneyhteyksien tuominen kaikkien saataville, kaupunginosa- ja kylätoiminnan lisääminen ja vaikkapa kuntapäättämisen ja päätösten tuominen läpinäkyvämmäksi voisivat olla eräitä askelia kohti vahvempaa osallisuutta. Täytyy myös muistaa, että hyvätkään lait ja hankkeet eivät auta, jos linjauksia ja säädöksiä ei saada toteutetuksi kunta- ja aluetasolla.