Hyvät kuulijat!

On hienoa, että tällainen tutkimus ihmisten hyvinvoinnista ja osallisuudesta Itä-Suomessa on tehty. Raportti antaa hyvää pohjaa sille, mihin suuntaan päätöksentekoa tulisi viedä. Vaikuttavan päätöksenteon täytyy tietysti aina perustua kunnon faktoille, ja nyt sitä on taas saatu alueemme olosuhteista yli kolmensadan sivun verran.

Myönteistä ja huojentavaa tuoreessa tutkimuksessa on se, että itäsuomalaiset vaikuttavat pääosin olevan ihan tyytyväisiä omaan elämäänsä. Huolestuttavaa päättäjän näkökulmasta on kuitenkin mm. se, että tyytymättömiä ihmiset ovat erityisesti omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa ja poliittiseen päätöksentekoon. Halua osallistua olisi enemmän kuin siihen koetaan olevan mahdollisuuksia.

Mahdollisuutta vaikuttaa kuitenkin tutkimuksen mukaan selvästi arvostetaan – tai arvostettaisiin. Käytännössä monen vastaajan mielestä vaikutusmahdollisuudet ovat kuitenkin heikot ja poliittisen päätöksenteon koetaan olevan tavoittamattomissa.

Heikoimmat vaikutusmahdollisuudet oman asuinympäristönsä asioihin tämän uuden tutkimuksen mukaan on alle 25-vuotiailla, työttömillä, opiskelijoilla ja iäkkäillä. Voimattomuutta vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin kokevat muita enemmän työttömät, mutta myös yrittäjät ja työntekijät. Erityisesti opiskelijat sekä ne, jotka kokevat hyvinvointinsa, taloudellisen tilanteensa ja sosiaaliset suhteensa heikoiksi, haluaisivat nykyistä enemmän vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon.

Tutkimuksesta käy siis ilmi, että myös niin sanotusti heikommassa asemassa olevilla on halua vaikuttaa, mutta keinoja siihen ei tunnu olevan tarpeeksi. Tässä on niin nykyisille kuin tuleville kuntapäättäjille samoin kuin meille kansanedustajille todellinen haaste. Miten kuunnella ihmisiä ja heidän arkeaan ja saada tämä arjen tietämys jalostumaan sellaisiksi päätöksiksi, että muutos parempaan näkyy konkreettisesti? Miten saada kansalaiset, myös ne hiljaisemmat, kokemaan, että heitä kuunnellaan aidosti, ja että he vaikuttavat siihen, mitä päätöksiä tehdään?

Tutkimuksen perusteella sellaisia asioita, joissa ihmiset kokevat, että heitä ei kuulla, on monenlaisia. Esiin nousivat selvästi ongelmat työpaikalla ja terveydenhuollossa. Neljäsosa vastanneista näki, että omalla työpaikalla on vaikea vaikuttaa työasioihin. Syinä nähtiin mm. byrokratia, toimintakulttuuri, johtamisen puutteet, henkilökunnan riidat ja asenteet.

Olen aiemminkin puhunut siitä, että osaksi työelämäkeskustelua pitäisi nykyistä vahvemmin saada työssäjaksaminen. Usein keskustelu palkoista vie turhankin paljon energiaa, kun suuri osa työn mielekkyydestä tulee kuitenkin jostain muualta, niin tärkeä kuin oikeudenmukainen palkkaus osaltaan onkin. Jaksamiseen ja työn mielekkääksi kokemiseen vaikuttaa paitsi fyysinen työympäristö, myös mm. riittävä henkilöstö ja lepotauot sekä tunne, että voi kehittyä työssään ja vaikuttaa työnkuvaansa tai työolosuhteisiinsa esimerkiksi työaikajoustojen kautta. Kuten tästäkin tutkimuksesta kävi ilmi, jaksamiseen, viihtyvyyteen ja siihen, kokeeko voivansa vaikuttaa työpaikalla, on suuri merkitys myös johtamisella. Suomessa on vielä paljon liiankin hierarkkisia ja joustamattomia systeemejä ja asenteita siitä, mikä on esimiehen ja alaisen suhde. Toisaalta läheskään kaikki esimiesasemassa olevat eivät ole saaneet joko minkäänlaista tai riittävää johtamis- ja esimieskoulutusta. Ammattijohtamisen perinne julkisella sektorilla on heikko, monesti esimiestehtävään saatetaan nousta virkaiän tai suoranaisen velvollisuuden kautta, ilman, että henkilö olisi aiemmin – saatikka uuteen tehtävään tultuaankaan – joutunut opiskelemaan tai syvällisemmin pohtimaan johtamisen taitoa.

Toinen edellä mainittu esimerkki, jossa koettiin erityisesti vaikeuksia tulla kuulluksi, oli siis terveyteen ja terveyspalveluihin liittyvät asiat. Syinä nähtiin lääkäripula, henkilökunnan kiire, jonot ja terveydenhuollon säästöt. Ihmiset kokivat myös, että asiakasta ei kuunnella riittävästi. Terveydenhoitoalalla itse työskennelleenä ymmärrän hyvin nämä ongelmat, ja näkisin, että mielletyt syytkin vastaavat hyvin totuutta. Moneen terveydenhuollonkin ongelmiin itse asiassa löytyisi helpotusta, jos tuohon äsken pohtimaani asiaan, eli työympäristön mielekkyyteen, työssäjaksamiseen ja johtamiseen kiinnitettäisiin enemmän huomiota terveydenhuollossa. Henkilöstön ja työyhteisön ongelmat heijastuvat valitettavasti myös asiakkaisiin ja hoidon laatuun. Hampaat irvessä -työmentaliteetin sijaan tarvittaisiin sen asian sisäistämistä, että työntekijä on työnantajan arvokkain resurssi, jota pitää vaalia.

Myös mm. Kelan toimintaan ilmeni tutkimuksessa tyytymättömyyttä. Tutkimuksen mukaan "vastauksissa huokuu pettymys siihen, ettei asianosaisia haluta kuunnella tai etsiä heidän tilanteisiinsa ratkaisua. Lisäksi toimintatapojen jäykkyys ja byrokratia koetaan usein esteenä asioiden hoidolle." Yksi asia, mikä varmasti lisää tyytymättömyyttä nimenomaan Kelaan, on Kelan etuuksista tehtyjen valitusten käsittely. Viime viikolla Helsingin Sanomat uutisoi siitä, kuinka tällainen käsittely saattaa kestää muutoksenhakuasteissa jopa vuosia. Päätökset koskevat esimerkiksi työkyvyttömyyseläkettä, sairauspäivärahaa ja asumistukea. Niistä tehdyt valitukset viipyvät sosiaali- ja terveysministeriön alaisessa Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa keskimäärin 16 kuukautta. Seuraavan valitusasteen eli Vakuutusoikeuden keskimääräinen käsittelyaika on 15 kuukautta.

Näinhän ei tietysti saisi oikeusvaltiossa olla. Hitaan käsittelyn takia tuhannet ihmiset joutuvat turvautumaan paitsi kunnalliseen toimeentulotukeen, mikä on tarkoitettu viimesijaiseksi tukimuodoksi, myös vippeihin. Tietysti lisäksi "löysässä hirressä" odottelu on raskasta ihmisille, joilla on jo tarpeeksi painimista terveytensä kanssa. Silloin kun on kysymys muutoksenhakumenettelyn hitaudesta, ihmiset mieltävät syylliseksi Kelan, joka kuitenkin on asiassa vain toimeenpanija – Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta siis on, niin kuin totesin, STM:n alla. Koska kyse kuitenkin on Kelaan tehdystä hakemuksesta, ajatellaan, että Kelan toiminta on se, mikä tökkii.

Muutoksenhakulautakunnan hitaus on kyllä pantu merkille paitsi valtakunnan päälehdessä, myös Kelassa ja ministeritasolla. Kuulun itse Kelan valtuutettuihin, ja viime joulukuussa valtuutetut antoivat julkilausuman, jossa edellytetään sosiaali- ja terveysministeriön ryhtyvän tarvittaviin toimenpiteisiin muutoksenhakulautakunnassa käsiteltävien asioiden nopeuttamiseksi. Viime viikolla ministeri Hyssälä kertoi julkisuudessa, että valmisteilla on lainmuutos asiaa nopeuttamaan. Toinen mahdollisuus on organisaatiomuutos, jolla saataisiin sujuvuutta asioiden käsittelyyn. Mikä ratkaisu sitten onkin, toivon ja Kelan valtuutettuna myös edellytän, että se syntyy nopeasti ja että siitä tulee toimiva. Kela on omalta osaltaan pyrkinyt lyhentämään eri etuuksien käsittelyn läpimenoaikoja sekä selkeyttämään päätöstensä perusteluja ja asiakaskirjeitään. Varmasti tässäkin on vielä tekemistä, mutta ainakin toimiin on ryhdytty.

Hyvät kuulijat,

Jos nyt puhutaan edelleen näistä hyvinvointitutkimuksessa löydetyistä kipukohdista, niin huolestuttava viesti oli myös se, että Itä-Suomen ikääntyvät näyttävät voivan muuta väestöä heikoimmin. Kaupunkien ja maaseudun väliset erot tulevat syvenemään tulevina 10-15 vuotena, sillä maaseudulla hyvinvointiongelmia on eläkeläisillä enemmän kuin kaupungeissa. Keinoja hyvään vanhenemiseen on kunnissakin syytä hakea hyvissä ajoin. Ei esimerkiksi tule nähdä liian jyrkästi laitos- ja koti- tai omaishoitoa vaihtoehtoina, vaan etsiä joustavia tapoja, jotka kullekin parhaiten sopivat. Ei ole mieltä esimerkiksi polttaa loppuun ikääntyviä omaishoitajia, vaan järjestää omaisille tilanteen mukaan sopivalla tavalla ansaittuja ja tarvittuja hengähdystaukoja. Kuntapäättäjillä on näissäkin päätöksissä tärkeä vaikuttamisen paikka!

Näkisin, että vaikka tässäkin tutkimuksessa kansalaisten koetuista vaikuttamismahdollisuuksista tuli jossain määrin niin sanotusti lunta tupaan, niin demokratialla on edelleen tärkeä roolinsa. Jotta päätöksenteko toimisi, tarvitaan kaksisuuntaista vaikuttamista: tarvitaan kansalaisia, jotka äänestävät haluamansa ihmiset luottamustoimiin ja antavat näille palautetta myös vaalien välillä. Lisäksi tarvitaan tietysti myös sitä, että nämä luottamustoimen ihmiset osoittavat olevansa luottamuksen arvoisia. Se tapahtuu kuuntelemalla ihmisiä ja toimimalla niin, että ihmisten etu toteutuu. Toisaalta näen, että päättäjillä pitää olla myös rohkeutta tehdä itsenäisiä päätöksiä asiantuntijatietoon nojautuen, ja rohkeutta ja kykyä perustella toimintansa silloinkin, kun se ei välttämättä yleistä mielipidettä myötäile.

Erityisenä haasteena demokratialle tämänkin hyvinvointitutkimuksen perusteella ovat, niin kuin jo alussa mainitsin, ne maan hiljaiset, jotka eivät oikein saa ääntään kuuluville. Rohkaisevaa on mielestäni se, että niilläkin, jotka kokevat vaikutusmahdollisuutensa heikoksi, on kuitenkin halua vaikuttaa. Asiaan pitäisikin puuttua niin kauan kuin tätä halua on, sillä niin kauan aidolla demokratialla on vielä mahdollisuuksia. Tehtävä ei välttämättä ole helppo, mutta ei sen vaikeutta pidä liioitellakaan. Turhan jäykkyyden karsiminen byrokratiasta, kansalaistiedon opetuksen lisääminen kouluissa, kunnan ja valtion virkamiesten ohjeistaminen, riittävien tietoliikenneyhteyksien tuominen kaikkien saataville, kaupunginosa- ja kylätoiminnan lisääminen ja vaikkapa kuntapäättämisen ja päätösten tuominen läpinäkyvämmäksi voisivat olla eräitä askelia kohti vahvempaa osallisuutta. Toisaalta täytyy muistaa, että hyvätkään lait ja hankkeet eivät auta, jos linjauksia ja säädöksiä ei saada toteutetuksi kunta- ja aluetasolla.

Tutkimuksen mukaan yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttaminen koetaan etäisempänä kuin asuinympäristöön vaikuttaminen. Jos kuitenkin ihminen saa myönteisiä kokemuksia siitä, että hän pystyy vaikuttamaan asuinympäristöönsä, hän voi rohkaistua ja aktivoitua miettimään ja selvittämään asioita myös laajemmin. Uskon siis, että tässä suhteessa paikallis-, kunnallis- ja koko yhteiskunnan tason vaikuttaminen tukevat positiivisesti toisiaan. Toimiva yhteiskunta koostuu pienistä, keskenään hyvin yhteen pelaavista osasista. Paljon olisi jo voitettu, jos me kaikki luottamus-, virka- ja palvelutehtävissä olevat muistaisimme miksi teemme työtämme: tavallisen ihmisen hyväksi.

Kiitos.