Puhe sosiaalisen työllistämisen juhlaseminaarissa Nilsiä 6.9.2007

Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen
Sosiaalisen työllistämisen juhlaseminaari Nilsiä 6.9.2007

Hyvät naiset ja herrat, hyvä seminaariväki!

Työstä ja työttömyydestä puhutaan paljon, ja syystä. Työ on useimpien ihmisten elämässä iso asia: se määrittää toimeentuloa, sosiaalisia suhteita ja niin sanottua yhteiskunnallista statusta. Mutta mitä oikeastaan on työ? Kuka osaa määritellä sen?

Onko työtä se, että hoitaa suurta perhettä tai vaikkapa omia vanhenevia vanhempiaan kotona? Suurin osa on ehdottomasti sitä mieltä, että se jos mikä on työtä. Virallisissa lokeroinneissa tämä ei kuitenkaan oikein istu työn määritelmään. Entä jos henkilö on yhteisössään tärkeä jäsen, monen tuki, turva ja auttaja, mielenterveyden ja viihtyvyyden edistäjä saamatta siitä palkkaa? Eihän sitäkään työksi lasketa, mutta tärkeästä työstä voi taas olla kysymys.

Vastaavanlaisia esimerkkejä voisi keksiä lähes loputtomiin. Ihminen voi olla niin sanotusti hyvä työihminen ja tehdä kovasti työtä, mutta samaan aikaan lukeutua virallisesti työttömiin. Tai toisaalta ihminen voi olla niin sairas, ettei todellisuudessa edes voisi tehdä töitä. Kuitenkaan sairaseläkkeen saaminen ei ole syystä tai toisesta onnistunut. Tällöin hän on virallisesti työtön. Saman problematiikan voi jossain määrin laajentaa yksilötasolta myös yrityksiin, yhteisöihin ja kolmannen sektorin toimijoihin.

Arvoisat kuulijat!

Niin kuin tästä pohdinnastakin voi päätellä, jos ei työn tai työttömän määritelmä ole aivan yksinkertainen asia, ei sitä ole työllisyyspolitiikkakaan. Kyse ei ole vain siitä, onko ihmisillä töitä vai ei ja miten töitä koetetaan ihmisille järjestää. Työllisyyspolitiikka on paljon laajempi kokonaisuus. Työ ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä niin yhteiskunnan kuin tietysti yksittäisen ihmisen tasolla. Työllisyyspolitiikan yhteydessä pitää mm. kysyä, kuinka voivat ne, jotka tekevät työtä ja toisaalta ne, joilla työtä ei ole. Pitää myös mm. pohtia, tekevätkö ne, joilla työtä on, itsensä ja yhteiskunnan kannalta sopivia töitä.

Työllisyyden ohjaamiseen kietoutuvat erottamattomasti niin talous-, sosiaali- kuin vaikkapa koulutuspolitiikka. Päättäjien kannalta katsottuna työllisyyspolitiikassa on siis kyse varsin monimutkaisista ja toisaalta todella laajoista, ainakin epäsuorasti kaikkia suomalaisia koskettavista asioista. Haastavuutta juuri tällä hetkellä lisää se, että kansakuntamme ikääntyy. Se merkitsee sitä, että työikäisen väestön, jolla tarkoitetaan 16–64-vuotiaita, määrä laskee. Vuoteen 2020 mennessä yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa noin 300 000 henkilöllä ja vastaavasti työikäisen väestön määrä supistuu 130 000 hengellä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ellei nykyistä selvästi useampia saada töihin tai toisaalta jo työssä olevien tekemän työn tuottavuus merkittävästi parannu, Suomen talouden kasvu tulee hidastumaan tuntuvasti seuraavan vuosikymmenen kuluessa. Monikaan ei elintason laskua olisi valmis hyväksymään, joten toimia tarvitaan. Yleiseen tietoisuuteen itsensä läpi lyönyt ilmastonmuutoskin on otettava tässä palapelissä huomioon: talouden kasvun on oltava ekologisella pohjalla.

Keväällä työnsä aloittanut uusi hallitus paaluttikin jo hallitusneuvotteluissa yhdeksi tärkeimmistä tehtävistään sen, että tuottavuus ja toisaalta työelämän laatu parantuvat oleellisesti suomalaisilla työpaikoilla seuraavien vuosikymmenten aikana. Tätä tavoitetta täyttämään luotiin työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelma. Tällä uudella suomalaisella mallilla pyritään löytämään nykyistä paremmin toimiva yhteys työelämän turvallisuuden ja joustavuuden välille. Yhdessä, tasapainoisesti toteutettuna ne tukevat sekä työnantajan että työntekijän tarpeita.

Vanhasen toinen hallitus on asettanut tavoitteekseen, että haasteista huolimatta työpaikkojen määrä kasvaisi tällä vaalikaudella 80 000–100 000 hengellä. Tämän ehtona on toki se, että kansainvälisen talouden kehitys jatkuu hyvänä, ja että palkkakehityksellä tuetaan työllisyyttä. Tällöin työllisyysaste voisi nousta noin 72 prosenttiin vaalikauden lopulla eli runsaan kolmen vuoden kuluttua. Pitkän aikavälin tavoite työllisyysasteelle on 75 prosenttia. Tällaista tasoa edellyttää suomalaisten hyvinvointi. Työikäisen väestön voimavarat olisi saatava nykyistä selvästi laajemmin käyttöön, ja samalla kyettävä lisäämään työn tuottavuutta.

Hyvä seminaariyleisö!

Työn tuottavuus ei suinkaan ole ainoa asia, mikä työllisyyspolitiikassa puhuttaa. Tehokkuus, tuottavuus ja talouskasvu ovat toki tärkeitä, mutta näitä mantroja toistellaan joskus liikaakin. Kasvun ja tämän hetken hyvän työllisyyden kääntöpuolella on mm. se, että vajaakuntoisten määrä on suuri, ja heidän työllistämisekseen tarvitaan vieläkin tehokkaampia toimia. Työttömiä vajaakuntoisia työnhakijoita oli vuonna 2005 hiukan yli 67 000 ja vajaakuntoisia työnhakijoita kaikkiaan 91 000. Viime vuonna työttömiä vajaakuntoisia työnhakijoita oli noin puoli prosenttia edeltävää vuotta vähemmän. Kaikkiaan niiden vammaisten tai pitkäaikaissairaiden määrä, jotka voisivat toisenlaisissa olosuhteissa liittyä työvoimaan, on arvioitu 200 000:ksi.

Näitä ongelmia osaltaan ratkaisemaan saatiin viime hallituskaudella voimaan sosiaalisia yrityksiä koskeva lainsäädäntö. Sosiaalisten yritysten alkutaivalta on seurattu tiiviisti, ja tämän vuoden toukokuussa tehtiinkin havaintojen pohjalta tiettyjä muutoksia. Sosiaalisten yritysten perustamista helpotettiin ja pitkäaikaistyöttömien ja vajaakuntoisten työllistymisen kynnystä näihin madallettiin.

Tällä kaudella työtä jatketaan: mielenterveyskuntoutujien, kuntoutustuella olevien henkilöiden sekä eläkkeen lepäämään jättäneiden työllistymismahdollisuuksia sosiaalisiin yrityksiin koetetaan helpottaa. Keinoja tarvitaan kuitenkin vielä lisää mm. juuri vammaisten ihmisten työllistymiseen. Esimerkiksi vaikeavammaisten nuorten siirtyminen oppilaitoksista työelämään on yhä vaikeaa, vaikka näiden nuorten koulutustaso on noussut.

Hyvät kuulijat!

Monia on puhuttanut nyt käsitteillä olevan budjetin yhteydessä se, mitä muutoksia on tapahtumassa työllisyysmäärärahojen käytössä ja mitoituksessa. Asioista on liikkeellä myös paljon huhuja, pelkoja ja jopa väärää tietoa.

Tälle vuodelle valtion talousarviossa on varattu työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin 516,7 miljoonaa euroa. Tämä on noin 10 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna. Ensi vuoden budjetissa potti pienenee n. 4,6 miljoonalla eurolla eli alle prosentilla verrattuna tähän vuoteen. Toukokuun lopussa tämän vuoden määrärahoista oli käytetty 30 % eli saman verran kuin viime vuonna samaan aikaan. Työllistämistukea koskevien uusien päätösten tekemistä on kuitenkin rajoittanut se, että määrärahoista on päätöksillä sidottu nyt 92 prosenttia. Tämä on poikkeuksellisen paljon. Viime vuonna vastaava sitomisen taso oli tähän aikaan alle 80 prosenttia.

Korkea sitomisaste ei silti tarkoita sitä, että työttömien mahdollisuudet osallistua aktiivitoimenpiteisiin olisivat viime vuotta pienemmät. Useampi työtön oli aktiivitoimenpiteissä alkuvuonna kuin viime vuonna.

Määrärahojen korkeaan sitomisasteeseen taas vaikuttaa moni seikka. Aikaisempina vuosina määrärahoja on jäänyt käyttämättä. Tästä syystä työvoimatoimistot ovat tänä vuonna pyrkineet varmistamaan kaikkien määrärahojen käytön sitomalla entistä suuremman osan rahoista heti alkuvuodesta.

Työministeriö lähetti kesäkuun alussa TE-keskuksille ja työvoimatoimistoille ohjeistuksen työllisyysmäärärahojen käytöstä. Rahojen käyttöastetta seurataankin nyt erityisen tarkasti. Sidotuissa määrärahoissa tapahtuu aina muutoksia, ja vapautuvat varat on tarkoitus osoittaa nopeasti uusiin tarkoituksiin. Työmarkkinatukea saavat työttömät voivat käyttää työllisyysmäärärahojen lisäksi työmarkkinatukea työharjoitteluun, työelämävalmennukseen, starttirahaan ja palkkatukeen.

Hallitusohjelman linjaus oli se, että entistä tehokkaammin ohjataan työttömän henkilön työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Linjaus on herättänyt pelkoa kolmannen sektorin asemasta. Nyt onkin hyvä laittaa jäitä hattuun: kolmannen sektorin osalta tilanne ei ole muuttumassa: se on tärkeä työmahdollisuuksien tarjoaja myös tulevaisuudessa.

Viime vuonna työllistämistuilla palkkatuetussa työssä oli runsaat 30 000 henkilöä. Heistä julkisella sektorilla oli 40 prosenttia, yrityksissä 25, kolmannella sektorilla 30 ja muilla yksityisen sektorin työnantajilla 5 prosenttia. Kolmas sektori on palkannut pitkään työttömänä olleita työttömiä, joiden osuus palkatuista on lähes 80 prosenttia.

Hallitusohjelmassakin todetaan, että välityömarkkinoiden toimivuutta tällä kaudella parannetaan ja luodaan edellytyksiä matalan kynnyksen työllistämiselle. Tavoitteena on, että työtön työllistyisi entistä paremmin avoimille työmarkkinoille. Kolmannen sektorin tarjoamat työmahdollisuudet ovat juuri näitä matalan kynnyksen työpaikkoja, joissa työttömällä on mahdollista parantaa työmarkkinavalmiuksiaan.

Kaikki kolmannen sektorin tarjoamat työpaikat eivät kuitenkaan ole sellaisia, että palkkatuetun työn jälkeen olisi mahdollista siirtyä avoimille työmarkkinoille. Koska työvoiman saatavuus on kasvava ongelma työmarkkinoilla, yritysten kanssa tehtävä yhteistyö korostuu jatkossa. Vaikka painopistettä nyt hieman siirretään yritysten suuntaan, muutos ei ole suuren suuri. Se ei vaaranna järjestöjen toimintaa. Kolmas sektori on jatkossakin merkittävä työtilaisuuksien tarjoaja, mutta myös sen odotetaan kehittävän toimintatapojaan ja kiinnittävän mm. työtehtäviä suunnitellessaan huomiota palkkatukijaksojen jälkeiseen työllistymiseen.

On kiistämätön tosiasia, että kolmannen sektorin toimijat tekevät välityömarkkinoilla tärkeää työtä, jonka korvaajaksi ei avoimista työmarkkinoista ole. Mutta painotan vielä, että kolmannen sektorin toimijoiden korvaamista ei edes yritetä. Nyt jo tämän hallituksen ensimmäisen budjetin yhteydessä varmasti saadaan kokemuksia siitä, miten linjaukset toimivat ja kuunnellaan kokemuksia. Tässäkin yhteydessä on tärkeää se, että viesti saaduista kokemuksista kulkee montaa kautta kentältä päättäjien korviin.

Arvoisa yleisö, hyvät immeiset!

Moni asia nykymaailmassa määräytyy sen mukaan, oletko työssä vai et, ja missä olet työssä. Mm. yhä useampi saa terveyspalvelunsa työterveyshuollon kautta. Tälläkin kolikolla on toinen puoli: useat tutkimukset osoittavat, että työttömillä on paljon terveydellisiä ongelmia ja näin tarvetta työkykyä edistäviin ja palauttaviin toimiin. Mitä kauemmin työttömyys jatkuu, sitä suuremmiksi terveydelliset ongelmat monesti kasvavat.

Kyse on myös oikeudenmukaisuudesta ja osaltaan hyvinvointiyhteiskunnan perusteiden säilyttämisestä. Eri väestöryhmien väliset terveyserot ovat maassamme huolestuttavan eriytyneitä. Ne, jotka ovat niin aineellisten kuin kulttuuristen voimavarojen suhteen heikoilla, voivat usein myös terveydellisesti huonommin ja saavat vähemmän terveyspalveluja kuin hyvässä asemassa olevat. Työttömien terveyspalveluista huolehtiminen on positiivista diskriminaatiota ja yhteiskunnan vastuunottoa. Tänä vuonna onkin käynnistetty pitkäaikaistyöttömien terveydenhuollon kehittämishanke, johon on myös varattu oma hankerahoituksensa.

Asia liittyy paitsi terveyteen, myös toimeentuloon. Jokainen joskus sairastanut (eli todennäköisesti jok'ikinen paikallaolija) tietää, että sairastaminen maksaa. Kuluja syntyy helposti jos mistäkin taksimatkoista lääkkeisiin, ja jos tulot ovat pienet, sairastamisesta tulee nopeasti myös kustannuskysymys. Oma johtoajatukseni on, että halvin tapa hoitaa sairaus on estää se. Työttömien terveyspalvelujen hoitaminen asiallisesti palvelee myös tätä tavoitetta.

Vielä suurempi hanke niin työelämän ulkopuolella kuin työelämässä oleville on tällä hallituskaudella aloitettava jättihanke, nimittäin sosiaaliturvauudistus. Sosiaaliturvauudistuksen tavoitteena on työn kannustavuuden parantaminen, köyhyyden vähentäminen sekä riittävän perusturvan tason turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa. Tavoitteena on kattava, kannustava ja hallittava sosiaaliturva.

Suomen perustuslain 19 pykälän mukaan lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella. Kansaneläkelaitoksen tehtäväksi on annettu hoitaa Suomessa asuvien perusturvaa eri elämäntilanteissa. Kelan hoitaman sosiaaliturvan lainsäädäntö koostuu useista eri aikaan säädetyistä laeista, joista osa on ollut voimassa jo yli 40 vuotta.

Vaikka osa laeista onkin kokonaisuudessaan säädösteknisesti uudistettu, ei niiden perusteellista sisältöjen tarkastelua ja keskenään vertaamista ole koordinoidusti sittemmin tehty. Lakeja uudistettaessa on otettu huomioon koko sosiaaliturvalainsäädännön kenttä, kuitenkin lähinnä sen kannalta, kuinka eri olemassa olevat säännökset sopivat yhteen. Kokonaisuutta vaikeuttaa sekin, että eräiden sosiaalietuuksien myöntäminen kuuluu lainsäädännön perusteella kunnille. Keskeisin kunnan myöntämä ja maksama etuus on viimesijaisen toimeentulon turvaava toimeentulotuki.

Nyt asetetun sosiaaliturvan uudistamiskomitean työsarka on melkoinen. Jotta työmarkkinat saadaan toimivammiksi, komitea tulee arvioimaan sosiaaliturvauudistuksen yhteydessä verotuksen, perusturvan (mukaan lukien asumistuki) sekä työttömyysturvan muutostarpeet. Järjestelmää tullaan yksinkertaistamaan ja selkiyttämään. Uudistus pitää toteuttaa siten, että sosiaaliturvan rahoitus on myös pitkällä tähtäimellä kestävällä pohjalla. Myös sosiaalietuuksien verotus ja asiakasmaksut selvitetään.

Komitean ensimmäiset esitykset on tarkoitus tuoda eduskuntaan jo syysistuntokaudella 2008. Itse paitsi eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä myös Kelan valtuutettuna tulen seuraamaan uudistusta läheltä, ja odotankin siltä paljon.

Arvoisat kuulijat!

Ennen kuin lopettelen puheenvuoroani, puhutaan vielä muutama sana lempilapsestani, nimittäin työhyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta. Tänä päivänä tuki- ja liikuntaelinsairaudet eivät suinkaan ole suurin syy siihen, miksi töissä ei jakseta olla. Niitä yleisemmäksi ovat nousseet mielenterveysongelmat. Työuupumisesta johtuvien sairauspäivien jatkuva lisääntyminen ja työntekijöiden ennenaikainen eläköityminen kertovat, ettei suomalaisilla työpaikoilla voida hyvin. Työelämän kasvavat tehovaatimukset heijastuvat myös koteihin perheiden pahoinvointina.

Työssä jaksaminen onkin avaintekijä koko maan hyvinvoinnille. Työn tehokkuuden lisäämisestä on turha unelmoida, jos ihmisiä ei saada jaksamaan ja mieluiten jopa viihtymään työyhteisössään. Ilman sitä tuottavuuden kasvun hinta on inhimillisesti katsottuna liian kova. Onneksi työelämän laadun parantamisen ja työvoiman työssä pysymisen sekä toisaalta mahdollisimman varhain työttömyyteen puuttumisen ja syrjäytymisen estämisen tavoitteet onkin kirjattu selkeästi hallitusohjelmaan.

Itse näen, että työoloja ja -aikoja pitää kehittää ja joustavoittaa niin, että ne huomioivat yksilölliset tarpeet ikään ja tehtävään katsomatta. Toisaalta turvallisen ja viihtyisän työympäristön on oltava jokaisen perusoikeus. Erityistä huomiota on kiinnitettävä johtamiseen ja esimiestaitoihin, sillä jokaisella työntekijällä on oikeus osaavaan ja inhimilliseen johtamiseen.

Hyvä seminaariväki!

Lähdin liikkeelle pohtimalla sitä, mitä on työ ja mitä oikeastaan tarkoittaa olla työtön. Vastausta tähän ei varsinaisesti löytynyt, hyödyllisiä sivupolkuja toivoakseni kuitenkin. Ainakin se selvisi, että monimutkaisesta asiasta on kysymys. Vaikka kaikenlaisia lokerointeja tarvitaan erilaisten järjestelmien toimimiseksi, lokeroinnit eivät lopulta kerro meille juuri mitään niiden takana olevista ihmisistä ja heidän tilanteistaan. Päättäjien ja viranomaisten haasteena ja vastuullisena tehtävänä onkin löytää ihminen ja hänen erilaiset elämäntilanteensa ja sovittaa ne elävänä taustana varsinaiseen paperinmakuiseen byrokratiaan ja säädöksiin. Näitä säädöksiä kuitenkin tarvitaan, jos haluamme elää nykyisenkaltaisessa, pääosin varsin toimivassa yhteiskunnassa.

Kiitos.