Vaan muistammeko lapsen sen...?

Kuopion Kaupunkilehti 3.1.2008

Suomi on niittänyt jälleen viime aikoina mainetta koululaisten kansainvälisessä Pisa-tutkimuksessa. Tällä kertaa mm. nuortemme luonnontieteellinen osaaminen todettiin huipuksi. Tämä on sinänsä hienoa, mutta toisenlaista kieltä koulumaailmasta kertovat lasten pahoinvointi kouluissa ja aivan erityisesti Jokelan traaginen tapaus. Tulisikin kysyä, mitä koululta ja toisaalta lapsilta odotetaan.

Onnistumisen mittaaminen ja kilvoittelu ns. kovissa aineissa kasvattaa lapsia jo varhaisessa vaiheessa kilpailuun. Tämä sopii minä-keskeiseen yhteiskuntaan, mutta haluammeko todella sitä? Onko kouluissamme riittävästi sijaa ihmiseksi ja kansalaiseksi kasvamiselle?

Koulusta tulisi saada onnistumisen elämyksiä niidenkin, jotka eivät ole teoreettisesti lahjakkaita. Kotitalous on esimerkki oppiaineesta, josta saa sellaisia yleisiä perustaitoja, joita ei välttämättä enää kotoa opita. Kuinka keitetään perunat? Kuinka pestään villapaita? Nämä asiat eivät ole nykynuorille itsestään selviä.

Taide- ja kädentaitoaineiden sekä koululiikunnan ja terveystiedon asemaa tulisikin miettiä vakavasti uudelleen. Myös teoreettisesti lahjakas lapsi saa näistä iloa ja kansalaistaitoja. Luovuus on lapsessa vielä lähellä pintaa. Sen ruokkiminen hyödyttää kyllä "innovaatioyhteiskuntaakin".

Arvojen kovenemisesta ja teknistymisestä kertoo osaltaan myös se, että Jokelan surmien yhteydessä suurimman sijan keskustelussa tuntuu saaneen aseiden ja kantolupien saatavuus. Itse puhuisin mieluummin kouluterveydenhoidosta tai lasten ja nuorten mielenterveyspalveluista, joissa säästämisestä maksetaan nuorten vartuttua pahimmillaan korkeaa hintaa. Kattavalla kouluterveydenhuollolla voidaan päästä varhain käsiksi ongelmiin, jotka myöhemmin havaittuna ja hoidettuna tulevat niin yksilölle kuin yhteiskunnalle kalliiksi.

Esimerkiksi politiikassa toimineena olen itse nähnyt, kuinka tärkeitä ovat hyvät vuorovaikutustaidot. Ehdoton edellytys asioiden eteenpäin viemiselle on se, että antaa toisillekin ihmisarvon. Sama pätee tietysti kaikkialla, missä ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa. Haluaisinkin pitää kiinni siitä, että ihmisten lähelle meneminen ja ihmisenä pysyminen olisivat edelleen näkyviä työssäni. Tämä ei ehkä ole perinteistä politiikkaa ja myös ärsyttää monia, mutta minkäs teet.

Hyvää terveyttä uudelle vuodelle ja aikaa läheisten kanssa toivottaen

Hannakaisa Heikkinen sh, TtM
kansanedustaja (kesk.)