Uusimmat kuvat

TIEDOTE 101 kansanedustajaa allekirjoitti keskustelualoitteen diabeteksen torjumiseksi 20.12.2007

 

TIEDOTE 20.12.2007
Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen
 

julkaistavissa heti

 

101 kansanedustajaa allekirjoitti keskustelualoitteen diabeteksen torjumiseksi

Yhteensä 101 kansanedustajaa kaikista puolueista on allekirjoittanut kansanedustaja Hannakaisa Heikkisen (kesk.) keskustelualoitteen koskien diabeteksen torjumista Suomessa. Edustajat toivovat aloitteessa, että eduskunta kävisi ajankohtaiskeskustelun siitä, miten Suomessa tulisi puuttua diabeteksen muodostamaan vakavaan kansanterveydelliseen ongelmaan.

"Jopa 500 000 suomalaisen arvioidaan sairastavan diabetesta. Vajaalla puolella 45–74-vuotiaista miehistä ja joka kolmannella naisella on aikuistyypin diabetes tai sen esiaste. Puolet kaikista diabeetikoista sairastaa tyypin 2 diabetesta tietämättään", aloitteessa sanotaan.

"Huolestuttava kehityssuunta on, että tautia todetaan entistä enemmän nuorilla ja jopa lapsilla."

"Professori Tero Kankaan tutkimusten mukaan diabeetikkojen hoito muodostaa Suomessa 12 prosenttia koko maan terveydenhoitokustannuksista. Kustannuksista suurin osa aiheutuu aikuistyypin diabeteksesta ja erityisesti siihen liittyvistä lisäsairauksista. Suomessa on kuitenkin tutkittu vain vähän diabeteksen hoidon kokonaiskustannuksia."

Aloitteen perusteluissa todetaan, että diabetes on noussut Suomessa yhdeksi merkittävimmistä kansanterveysongelmista. Se tulee aiheuttamaan vielä nykyistä paljon suuremmat kustannukset tulevaisuudessa, jos ongelmaan ei kyetä puuttumaan pikaisesti.

"Huonosti tai riittämättömästi hoidettuna diabeetikot joutuvat käyttämään runsaasti terveydenhuollon palveluja, mikä tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Olisikin pyrittävä ehkäisemään diabeteksen syntyä elintapojen muutoksilla. Myös diabeteksen hoitoon ja hoidon laatuun on panostettava entistä enemmän."

Heikkinen jätti keskustelualoitteen eduskunnalle torstaina.