Puhe Maitoiltamissa Tahkolla "Viljelijöiden työssä jaksaminen"

Nilsiä 25.8.2007

Hyvät naiset ja herrat!

Pari viikkoa sitten julkistetun Kansanterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan viljelijöiden elämänlaatu on huonompi kuin palkansaajilla. Syynä ei ollut ikä, tulotaso, koulutus tai muu vastaava yleinen selittäjä. Keskeiseksi havainnoksi näkyi tulevan se, että maataloudessa työskentelevät kokevat epävarmuutta tulevaisuudestaan. Vastaavia tuloksia osoitti psykologian tohtori Jukka Leskisen väitöskirja, jossa tutkittiin lypsykarjatiloja täällä Pohjois-Savossa. Sen mukaan kaksi kolmannesta lypsykarjan kasvattajista katsoi työtyytyväisyytensä kokonaisuutena heikentyneen EU:hun liittymisen jälkeen.

Motivaatiota ei varmaan kasvata myöskään ulkopuolisten syytökset tukiaisilla mässäilystä samaan aikaan, kun tuet heikkenevät. Kuitenkin viime keväänä tehdyssä kuluttajakyselyssä todettiin, että 83 prosenttia haastatelluista oli sitä mieltä, että kotimainen ruoka on riittävä peruste kansalliselle maataloustuelle.

Maatalouden jalostuksesta syntyvät myös elintarviketalouden 300 000 työpaikkaa. Vaikka kaikki liha, maito, vilja ja kasvikset voitaisiin tuoda ulkomailta, kansan suuri enemmistö ei halua sitä.

Viljelijä ottaisi varmasti mielellään tulonsa tuotteistaan oikeaan markkinahintaan, mutta ostajia olisi enää harvassa. Kotimaisesta ruoasta tulisi ylellisyysherkkua ja suuri osa tiloista joutuisi lopettamaan.

Suomen yli 60 000 viljelijän keski-ikä on alle 50 vuotta. Maajussien ikä nuorenee ja tilakoot kasvavat. Jotta kuluttajien haluamalle kotimaiselle ruoalle löytyy tuottajia jatkossakin, tuottajien huonon olon syyt on selvitettävä. On toki syytä katsoa myös oman pirtin peiliin: Kelan mukaan puolet maanviljelijöiden työterveyshuoltoon varatuista rahoista jää käyttämättä, sillä vain 40 prosenttia alalla toimivista on työterveyshuollon asiakkaita.

Luulen, että monen maatalouden harjoittajan jaksamisen ongelma ei ole aina oman työn raskaudessa tai osaamattomuudessa vaan siinä, että sen lisäksi joutuu istumaan illat tietokoneen ääressä. Tukihakemukset ja yhä paisuva kirjanpitoruletti syövät kenen tahansa energiat ihan päiväsaikaankin tehtyinä. Lisäksi tukien valvonta tuo oman lisänsä samaan soppaan.

Varmaan moni viljelijä mielessään kannattaa vähän kevennetympää mallia EU-byrokratiasta - onhan unioniinn liittymisen jälkeen tilojen määräkin vähentynyt hyvin radikaalisti: kun vuonna 1995 tiloja oli lähes 100 000, nyt niistä on poistunut noin kolmannnes ja vuoteen 2013 menessä ennuste on vain reilut 50 000 tilaa. Tilojen keskikoko on myös kasvanut: yli 50 hehtaarin tilojen määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1995. On lupa olettaa, että byrokratiakin järkiperäistyy sitä mukaa kuin maatalouskin.

Perinteinen perheviljelmäpohjainen maatalous on EU-aikana siis kokenut täydellisen mullistuksen. Tehomaatalous ja tilakoon kasvaminen on lisännyt ihmistyön tarvetta moninkertaiseksi. Isännät ja emännät joutuvat jättämään jälkeläisilleen perinnön, jonka he ovat kovalla työllään aikaansaaneet, mutta joka sekään ei uusien vaatimusten edessä tunnu riittävän. Perinnön päälle lankevat suuret taloudelliset vastuut, kohtuuton työtaakka ja lisäksi epävarmuus. Sairastavuus, loppuunpalaminen ja sosiaalisten tukiverkkojen heikkeneminen ovat tästä seurauksina. Parin lisälomapäivän saaminen parin seuraavan vuoden aikana ei ehkä kuittaa kaikkea kasaantunutta painetta helpottaa jaksamisongelmaa. Maaseudun elinvoimaisuus on kuitenkin aivan oleellisesti riippuvainen maatalousyrittäjien jaksamisesta.

Tilakoon kasvaessa ja työmäärän lisääntyessä viljelijät joutuvat miettimään, mitä kannattaa tehdä itse ja mihin voidaan palkata ulkopuolista työvoimaa. Ongelmaksi voi kuitenkin nousta tilapäisen aputyövoiman saanti, sillä ammattitaitoisen työvoiman määrä maaseudulla vähenee jatkuvasti. Viljelijöiden työhyvinvointia uhkaa työmäärän lisääntymisen ohella täten kausiluontoiset työhuiput, psyykkiset kuormitustekijät, työyhteisön puuttuminen sekä kasvaneet osaamis- ja ammattitaitovaatimukset.

Kun ulkopuolista työvoimaa on vaikea saada, joutuvat isäntä ja emäntä ponnistamaan voimansa äärimmilleen ja venyttämään työpäiväänsä. Keskinäiselle kanssakäymiselle työn ulkopuolella jää vähän aikaa, mikä rasittaa parisuhdetta. Edustajakollegani Mikko Alatalon ehdotus pakollisista lemmenlomista isännille ja emännille ei liene ollenkaan hassumpi ajatus!

Oman elämän hallinta tai ainakin sen tunne on vähentänyt aiemmin stressiä, kun isäntä on ollut isäntä omalla pellollaan ja emäntä ollut emäntä navetassaan. Nyt alkutuotanto ohjautuu enenevästi ulkoa käsin - vaatimukset ja normit lisääntyvät ja itsenäisyys vähenee.

Viljelijä ja karjankasvattaja joutuu työnsä ohella myös kouluttautumaan tilakokonaisuuden johtamiseen, talouden hallintaan, työ- ja ympäristölainsäädäntöön sekä tietysti alansa teknologiseen kehitykseen. Voitaisiin siis hyvällä syyllä vaatia, että myös kouluttautumista varten saataisiin lisää maatalouslomittajia.

Hyvät kuulijat!

Kun kuluttajat ja kaikki me haluamme kotimaista ruokaa, jolla on laatutakuut, suomalaisen maatalouden elinvoimasta tulee huolehtia. Kyse on edelleenkin myös kotimaisesta huoltovarmuudesta. Itse maatalon tyttönä en voisi kuvitellakaan, ettenkö saisi haukata suomalaista ruisleipää ja juoda meidän mansikin maitoa.

Vaikka olemme osa isoa EU:ta ja globaalitaloutta, kyllä meidän täytyy perusravintomme saada omasta maasta. Sillä olemme jaksaneet tehdä työtä ennenkin. Sillä jaksaa jatkaa niin maajussi kuin kaupunkilainen kaimansakin! Kiitos hyvät ystävät, toivotan teillekin jaksamista tämänkin illan koitoksiin - ihan omin eväin!