Puhe Siilinjärven yrittäjien kesäkauden avauksessaSiilinjärvi 26.5.2007Hyvä Siilin kesäkauden avajaisväki, arvon yrittäjät! Pohjois-Savon kaupallisessa palveluverkossa ovat suuret keskittymät vahvistumassa entisestään. Niiden läheisyyteen tullee uusia marketteja ja tilaa vaativia erikoiskauppoja, kuten huonekalu- ja -kodinkoneliikkeitä. Näin toteaa äskettäin valmistunut Pohjois-Savon liiton EU-rahoitteinen selvitysprojekti. Parhaat kasvumahdollisuudet näyttävät olevan tilaa vaativalla erikoiskaupalla, kun taas päivittäistavarakaupan myymäläverkko ei kasvane Pohjois-Savossa merkittävästi. Suurin muutos aiheutuu keskusten sisäisestä kehityksestä. Kun ostovoima siirtyy suurempiin keskuksiin, heikkenevät etenkin pienten erikoiskauppojen edellytykset pienemmillä paikkakunnilla. Tilaa vaativa erikoiskauppa sijoittuu valtaosin Pohjois-Savon pääkeskuksiin. Edellä mainitun selvityksen johtotulos on, että joissakin kunnissa voi toimia vain yksi vähittäiskaupan suuryksikkö kuntakeskustassa. Ainoastaan Kuopiossa, Iisalmessa, Varkaudessa ja Siilinjärvellä on tarpeita useammalle suuryksikölle. Keskittymisestä kertoo se, että 37 prosenttia maakunnan vähittäiskaupoista on Kuopiossa. Kuopio imee ostovoimaa - se saa yli 200 miljoonan euron vuotuiset ostosvirrat muista kunnista. Pohjois-Savon kunnissa erikoiskauppaan kohdistuva ostovoima on kasvussa. Keskeisintä on saada eurot jäämään paikkakunnalle. Myös naapurikunnista tuleva ostovoima lisää tilatarvetta isoimmissa keskuksissa. Esimerkiksi Siilinjärvellä tarvitaan laskennallisesti yli 10 000 kerrosneliömetriä lisää tilaa erikoiskaupalle seuraavina 15 vuotena. Vähittäiskaupan suuryksikkö on tulossa Kuopion Päivärantaan. Tilaa vievässä kaupassa merkittäviä aluevarauksia on Kuopion seudulla myös Siilinjärven etelä- ja pohjoisosissa. Siilinjärvi on nykyisellään monipuolinen keskus, joka kasvaa Kuopion ohella nopeimmin koko maakunnassa. Siilinjärveläisille olisi tärkeää, että naapurin markettien houkutuksista huolimatta ostettaisiin Siilin piikkiin – suosittaisiin omia kauppiaita, niitä tuttuja, jotka veronsa tänne maksavat! Kannattaa todella miettiä, pitääkö lähteä kymmenien kilometrien päähän hakemaan tarjousbanaaneja, jotka sitten pilaantuvat jo paluumatkalla! Kunnallisia ja kaupallisia barrikadeja ei toki pidä asettaa keinotekoisesti vaan on aktiivisesti kehittävä vahvuuksia. Siilinjärvelläkin käy karkeasti arvioiden puolentoista tuhatta kuopiolaista töissä – ihan potentiaalisia asiakkaita meillekin. Siilinjärven strategia vuoteen 2015 lähtee siitä, että Kuopion menestys luo perustan jokaisen seudun kunnan kehittymiselle. Siilinjärvi osallistuu yhteisen menestyksen rakentamiseen luoden kilpailukykyisiä palveluja ja työpaikkoja sekä panostaen hyvään palveluun ja markkinointiyhteistyöhön. Seutuyhteistyö vahvistaa Siilinjärven asemaa kilpailukykyisenä yritysten sijoitusvaihtoehtona. Luotan siihen, että yrittäjät menestyvät kunnassamme, kuntalaisia palvellen ja hyvinvointia edistäen. Toivotan hyvää ja riemullista kesänavausta! |