SydämenasianiAlla olevien otsikoiden takaa löydät lisätietoa sydämenasioistani: Työhyvinvointi Vanhusten hoiva Perhepolitiikka Yrittäjyys Olen koulutukseltani gerontologinen (eli ihmisen ikääntymiseen liittyviin kysymyksiin erikoistunut) sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Sairaanhoitajaopinnoissani tein päättötyöni dementiahoidon laatukriteereistä. Maisteriopinnoissani pääaineeni oli gerontologia ja kansanterveys. Pro gradu-työssäni tarkastelin lähiesimiestyön merkitystä työntekijöiden työssä jaksamiselle. Olen saanut keväällä 2008 tutkimusluvan Jyväskylän yliopistolta ja tarkoitukseni on tehdä gerontologian alaan liittyvää väitöskirjaa kansanedustajantyöni ohessa. Tarkoitukseni ei ole stressata väitöskirjan valmistumisesta vaan päin vastoin: koen, että tekemällä tohtoriopintojani olen koko ajan tuoreen tiedon lähteillä, mistä on varmasti hyötyä päätöksenteossa. Synnyinkotini on maitotila Juankosken Muuruvedellä, Koillis-Savossa. Opin jo pienestä pitäen, miten tärkeää on osata tehdä työtä, hoksata tarttua työhön. Ja kaikki työ on tekemisen arvoista! Mikään lisäkoulutus tai "titteli" ei ole peruste, etteikö ihminen voisi tarttua myös ihan tavallisiin askareisiin! Minulle sisäinen yrittäjyys on tärkeä ohjenuora. Se tarkoittaa sitä, että työ pitää tehdä aina niin hyvin kuin osaa, toimipa itse yrittäjänä tai toisen työntekijänä. Tai vaikkapa kansanedustajana. |