Uusimmat kuvat

TIEDOTE Heikkinen ihmettelee epäselvyyksiä viljelijän iän määrittämisessä 27.11.2007

TIEDOTE 27.11.2007
kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen
julkaistavissa heti

Heikkinen ihmettelee epäselvyyksiä viljelijän iän määrittämisessä

Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) hämmästelee epäselvyyksiä, joita on ilmennyt koskien viljelijän iän määrittelyä ympäristötuki- ja luonnonhaittakorvaushakemusten yhteydessä. Heikkinen jätti tiistaina asiasta kirjallisen kysymyksen.

Luonnonhaittakorvauksesta, maatalouden ympäristötuesta sekä eräistä muista ympäristön ja maaseudun tilan parantamiseen liittyvistä tuista annetussa laissa tuen myöntämisen edellytyksenä on, että "hakija tai hänen puolisonsa on hakua edeltävän vuoden joulukuun 31 päivänä vähintään 18-vuotias ja enintään 65-vuotias."

– On käynyt ilmi, että eri viranomaiset tulkitsevat eri tavoin kyseistä pykälää, Heikkinen sanoo.

– Yleiskielessä "enintään 65-vuotias" mielletään henkilöksi, joka on täyttänyt korkeintaan 65 vuotta, mutta ei vielä 66 vuotta. Osa viranomaisista taas tulkitsee asian, niin, että 65 vuotta täytettyään hakija on liian iäkäs saamaan tuen. Asian ilmaisutapa ja sen tulkinta on selvästi ristiriitainen ja monissa tapauksissa vastoin yleistä käsitystä. Suurin osa hakijoista katsoo, että ihminen, joka on syntynyt vuonna 1941, on vuonna 2006 "enintään" 65-vuotias, eli kuuluu tuen piiriin. Viranomaistulkinta on ollut toinen, Heikkinen ihmettelee.

Heikkinen tiedustelee kysymyksessään, mitä hallitus aikoo tehdä, jotta viljelijän iän määritys ja sen tulkinta vastaisivat yleistä kielikäsitystä. Lisäksi hän kysyy, onko hallitus valmis nostamaan ikärajan oikeudenmukaisuuden nimissä 65 vuotta täyttäneisiin, mikäli se aiemmin on tarkoitettu olemaan 64 vuotta, mutta ilmaistu epäselvästi. Heikkinen toivoo hallituksen edustajalta myös vastausta siihen, miten tulevaisuudessa estetään tämänkaltaiset väärinkäsitykset ja tiedotetaan asianosaisia lakien oikeasta tulkinnasta.