Puhe Raha ja ravitsemus -seminaarissa "Ruuan ja terveyden hinta - päättäjän näkökulma" Kuopio 26.11.2007

Tietoa huipulta –seminaari: Raha ja ravitsemus – Kuka hyötyy hyvinvoinnin markkinoilla?
26.11.2007 Microtecnia, Kuopio
kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen
"Ruuan ja terveyden hinta – päättäjän näkökulma"

Arvoisa yleisö, hyvät kuulijat!

Ruoka ja ravinto on paljon enemmän kuin vitamiinien, kaloreiden ja hivenaineiden yhteenlaskettu summa tai oikea suhde. Ravintoon liittyy paitsi käytännöllisiä, myös eettisiä, ympäristöllisiä tai kansantaloudellisia ulottuvuuksia. Ruokailun ei tulisi olla kiinnostavaa vain sen takia, että maha tulee täyteen. Kaikissa kulttuureissa ruokahetki on perinteisesti tärkeä yhteisöllinen tilanne. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ravinnon laadulla olisi merkitystä, päin vastoin, mutta entistä painavamman sijan keskustelussa tulisi saada niiden puitteiden, joissa ravintoa nautitaan. Puitteiden kuntoon laittamisen kautta voidaan joskus vaikuttaa myös sisältöön tehokkaammin kuin pelkän sisällön tarkastelulla. Tämän puolen tulisi meilläkin olla suuremmassa arvossa kun ravitsemuksesta ja ruuasta keskustellaan.

Väestömme vanhetessa lisääntyvät myös sairaudet ja niiden kustannukset. Vuoteen 2020 mennessä yli 65-vuotiaiden määrän arvioidaan kasvavan noin 300 000 henkilöllä. Siksi sairauksien ja toimintakyvyn heikkenemisen ennaltaehkäisy sekä laajat terveyden edistämiseen tähtäävät toimet ovat entistäkin tärkeämpiä.

Toimiva ja tehokas terveydenhuolto, mutta myös hyvä koulutusjärjestelmä, väestön elintaso, yhteiskunnan infrastruktuuri, kulttuuri ja urheilu ovat kaikki tekijöitä, jotka vaikuttavat väestön terveyteen. Ennalta ehkäisy on terveyspolitiikassa kaikkein järkevin ja kustannustehokkain tie. Tärkeä tekijä terveydessä on luonnollisesti oikea ravinto – ja oikea määrä ravintoa.

Hyvät kuulijat!

Muuttuneet ruokailutottumukset ovat muuttaneet ravintomme koostumusta, millä on monia terveysvaikutuksia. Tätä nykyä kulutamme liikaa energiapitoisia rasvoja ja sokeria sekä alkoholia. Suureksi terveysongelmaksi on muodostumassa myös fyysisen aktiivisuuden väheneminen. Liian moni istumatyöläinen ei jaksa enää töiden jälkeen raahautua lenkille tai muihin liikunnallisiin aktiviteetteihin, vaikka vain siten varmistaisi oman terveytensä ja jaksamisensa. Haasteellinen ryhmä ovat myös 15-24 -vuotiaat, jotka ovat vanhempia enemmän pika- ja valmisruoan kuluttajia.

Ylipaino ja siihen liittyvät sairaudet muodostavatkin maassamme muiden teollisuusmaiden tapaan huomattavan kansanterveydellisen ongelman. Esimerkiksi kakkostyypin diabeteksen kehittymiselle ylipaino on erityinen riskitekijä, samoin kuin vähäinen liikunta ja kehno ruokavaliokin. Diabetes on noussut yhdeksi merkittävimmistä kansanterveysongelmistamme. Tyypin 2 diabeetikkoja on maassamme jo yli 400 000, mutta heistä vain puolet tietää sairastavansa tautia. Huolestuttava kehityssuunta on, että tautia todetaan entistä enemmän nuorilla ja jopa lapsilla. Rohkaisevia kuitenkin ovat tutkimustulokset siitä, että jo pienikin painonpudotus ja arkiliikunnan lisääminen ehkäisevät diabeteksen syntymistä.

Lapsilla ja nuorilla ylipaino yleistyy jopa nopeammin kuin aikuisilla. Tähän vaikuttaa juuri se, että kulutus- ja ruokailutottumukset ovat muuttuneet rajusti: makeis- ja virvoitusjuoma-automaatit ovat yleistyneet koulujen tiloissa, napostelukulttuuri levinnyt, pikaruokaa on saatavilla helposti ja sitä mainostetaan voimakkaasti. Myös lapset ja nuoret liikkuvat liian vähän. On laskettu, että tällä hetkellä noin joka viides suomalainen nuori on fyysisesti täysin passiivinen. Niinpä arvioidaan, että jos pikaista muutosta ei saada aikaan, 10 vuoden kuluessa lapsilla ja nuorilla ilmenevä kakkostyypin diabetes tulee olemaan yleisempi kuin ykköstyypin. Japanissa tilanne on jo tämä. Nuorten kulutustottumuksiin ja liikkumiseen pitäisikin saada lyhyessä ajassa selviä muutoksia. Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä ehdotti jo edellisestä pestistään käsin eli peruspalveluministerinä, että limsa- ja karkkiautomaatit olisi poistettava kouluista lasten ja nuorten terveyden suojelemiseksi. Kyse ei ole enää siitä, etteikö riskejä tiedettäisi. Nyt niihin pitäisi reagoida paitsi viranomaisten, myös vanhempien. En tarkoita silti sitä, että ketään pitäisi syyllistää. Liikunta ja yhteiset ruokahetket tulisi saada positiivisella tavalla takaisin osaksi normaalia, hyvinvoivaa arkea.

Karkin ja muun makean syöntiin tulisi myös saada kohtuutta mukaan. Makeisten syönti on lisääntynyt kymmenen vuoden aikana yli 50 %. Suklaan ja makeisten kulutus henkeä kohti oli vuodesta 1995 vuoteen 2004 mennessä kasvanut 9 kilosta 14 kiloon. Suositusten mukaan korkeintaan kymmenesosa päivittäisestä kokonaisenergiasta saisi tulla sokerista, joka tarkoittaisi keskimäärin noin 50 grammaa sokeria vuorokaudessa. Suomalaiset sen sijaan kuluttavat keskimäärin 90 grammaa sokeria vuorokaudessa. Karkkipäivä alkaa olla tuntematon käsite, ja jättipakkaukset tekevät kohtuuden vieläkin vaikeammaksi. Onneksi viime aikoina on tullut myös pikkupusseja pieneen makeannälkään. Suuri sokerin kulutus vaikuttaa paitsi hampaiden terveyteen, luonnollisesti myös painoon.

Toisaalta näkymät eivät ole aivan niin synkät kuin edellä puhutusta voisi ajatella, nimittäin kansallinen Finriski 2007 -terveystutkimus kertoo, että suomalaisten kolesterolitaso on vuodesta 2002 ollut laskussa ja keskimäärin ihmiset syövät aiempaa terveellisemmin. Tutkimuksessa havaittiin, että kolesterolin lasku johtuu suurimmaksi osaksi kansalaisten parantuneesta ruokavaliosta. Koulutusryhmien väliset erot ovat pieniä ja ne ovat jopa pienentyneet, erityisesti miehillä. Toisaalta myös Finriskissä havaittiin, että suomalaiset lihovat edelleen, kuten ovat tehneet tasaisesti jo vuosikymmeniä. Tämä tietysti kertoo osaltaan myös kohonneesta elintasosta.

Hyvät kuulijat!

Ravinnon koko ketju muodostaa noin kolmanneksen kaikista kulutuksen ympäristövaikutuksista. Modernin elämäntavan myötä ruoan kuljetukset, pakkaaminen ja pakastaminen ovat lisääntyneet. Tähteitä syntyy noin 60 kiloa jokaista suomalaista kohden vuodessa. Muuttuneet ja yhtenäiskulttuurista erilaistuneet elämäntavat ja moderni kulutustapa ovat aiheuttaneet sen, että myös ruuan kuljetus globaalisti on lisääntynyt. Samalla metsiimme jää aiempaa enemmän luonnontuotteita käyttämättä. Uutta on sekin, että toisaalta Suomen metsien luonnontuotteita lennätetään toiselle puolelle maapalloa, kuten nyt vaikka matsutakea eli tuoksuvalmuskaa Japaniin. Kaupungistuminen ja ajankäytön muutokset ovat lisänneet ns. nopean ruoan käyttöä. Käytännössä se tarkoittaa enemmän pakastamista, enemmän pakkauksia ja enemmän ruuan tähteitä.

Ruuan tuotanto ja se ketju, jossa ruoka liikkuu pellolta pöytään, on monessa kohtaa kiinnostava päättäjän näkökulmasta. Tätä ravinnon ketjua on yhtenä osana toimialaansa tutkinut myös Kestävän kulutuksen ja tuotannon toimikunta eli KULTU. Toimikunnalta valmistui vuonna 2005 ohjelma kestävän kulutuksen ja tuotannon edistämiseksi ensimmäisten joukossa maailmassa. Tänä syksynä tuli ensimmäinen tilannekatsaus siitä, miten ohjelmaa on toteutettu.

Kestävän kulutuksen ja tuotannon toimikunta asettaa ohjelmassaan koko ruokaketjulle tavoitteita ja visioita tuleville vuosille. Toimikunta näkee, että alueellisen kehityksen, ympäristön sekä ruuan laadun ja huoltovarmuuden vuoksi kotimaisen ruoantuotannon ja -jalostuksen on säilyttävä. Elintarvikkeiden ja ruokapalveluiden suhteen tavoitteena on kestävä tuotanto. Luomutuotanto lisääntyy samassa visiossa. Maatalous- ja elintarviketuotannon kotimaisia vahvuuksia toimikunta näkee viisaaksi edistää tukemalla erityisesti lähi- ja luomuruokaa. Tavoitteena on, että ruuan tuotannon koko elinkaaren aikaiset vaikutukset vähenisivät selvästi nykyisestä viljelystä ja eläinten kasvatuksesta pakkaamiseen, kuljetukseen sekä kulutukseen saakka. Tärkeäksi ja toivottavaksi toimikunta näkee sen, että suomalaisten terveys paranisi terveellisen ravinnon ja lisääntyneen liikunnan ansiosta.

Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut siihen, että kestävän kulutuksen ja tuotannon KULTU-ohjelma toteutetaan.

Hyvä yleisö!

Terveyden edistämisen tärkeyteen on herätty tietysti myös sosiaali- ja terveysministeriössä. Ministeriö on myöntänyt vuosina 2004-2007 yhteensä noin 2,5 miljoonaa euroa terveyden edistämisen määrärahana ravitsemukseen ja terveysliikuntaan liittyviin hankkeisiin. Näistä esimerkkejä ovat mm. Suomen Diabetesliiton tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelman toimeenpanohanke, Kunnossa kaiken ikää -ohjelma sekä Suomen Sydänliiton ja Kansanterveyslaitoksen ravitsemukseen liittyvät hankkeet. Maamme kansallisen diabetesohjelma eli DEHKO taas on perustettu ehkäisemään tyypin 2 diabetesta sekä diabeteksen aiheuttamia lisäsairauksia, kehittämään diabeteksen hoitoa ja hoidon laatua sekä tukemaan diabeetikon omahoitoa.

Aina kolmivuotiskaudeksi valittava valtion ravitsemusneuvottelukunta taas on maa- ja metsätalousministeriön alainen asiantuntijaelin. Sen jäsenet ovat ravitsemusasioita käsittelevien viranomaisten, kuluttaja-, neuvonta- ja terveydenedistämisjärjestöjen, sekä teollisuuden, kaupan ja maatalouden järjestöjen edustajia. Neuvottelukunta antoi viimeksi vuonna 2005 uudet suomalaiset ravitsemussuositukset. Suositusten tavoitteena on parantaa suomalaisten ruokavaliota ja edistää hyvää terveyttä. Myös ravitsemusneuvottelukunta kiinnitti huomion kasvaneeseen sokerin syöntiin ja juontiin, sekä edelleen tarpeeseen vähentää kovan rasvan saantia sekä lisätä kuidun syöntiä.

Konkreettisesti kulutus- mutta myös tuotantoportaaseen tulee vaikuttamaan ruuan arvonlisäveron lasku. Hallitus sopi viimeisessä budjettiriihessä, että ruuan arvonlisävero alennetaan vuoden 2009 lokakuun alusta lähtien 17 prosentista 12:een.

Arvonlisävero selittää hyvin elintarvikkeiden hintaeroa eri maissa: Suomen elintarvikkeiden hintataso ilman veroa on vain n. 5 prosenttia yli EU:n keskitason. Britanniassa, Irlannissa, Kyproksella ja Maltalla elintarvikkeilla ei ole lainkaan arvonlisäveroa; toinen ääripää EU:ssa on Tanska, jossa vero on peräti 25 prosenttia. Koko EU:n keskiarvo on 7,5 prosenttia, asukasluvulla painotettuna pari prosenttia vähemmän. Ruotsissa elintarvikkeiden arvonlisävero laskettiin 21 prosentista 12 prosenttiin vuonna 1996. Kun hintatasoa on verrattu Tanskan hintoihin, on todettu, että Ruotsissa hinnat laskivat ennen Tanskaa muutamaa prosenttia korkeammasta hintatasosta ainakin toistaiseksi pysyvästi Tanskan hintojen alle. Norjassa alennus 12 prosenttiin peräti 24 prosentista vastaavasti tapahtui vuonna 2001. Siellä siirtymä kuluttajahintoihin on jäänyt vajaaksi vähittäiskaupan epätäydellisen kilpailun takia.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen, Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen ja Turun yliopiston taloustieteen laitoksen tekemän tutkimuksen mukaan elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamisesta tulisi Suomessa menemään hintoihin n. 80 prosenttia. Vaikutuksina ennustetaan olevan elintarvikkeiden tuottajahintojen lievä nousu, vähittäismyynnin kasvu sekä ruokapalveluiden myynnin ja palveluiden lisääntyminen. Yleisen hintatason tutkijat arvioivat laskevan puolella prosentilla elintarvikkeiden alv:n laskun seurauksena. Arvonlisäveron alentamisella katsotaan myös olevan suurempi tulonjakoa tasoittava vaikutus kuin tuloveron alentamisella. Alv-alennus hyödyttääkin erityisesti juuri työvoiman ulkopuolella olevia ja pienituloisia, joita tuloveron alentaminen ei juurikaan lämmitä. Alennus vaikuttaa suoraan tulotasoon ja sen arvioidaan parantavan kilpailukykyä. EU:ssa Suomella on oikeus alentaa ruuan arvonlisäveroa, mutta ei ruokapalveluiden arvonlisäveroa.

Hyvät kuulijat, arvoisat kanssaihmiset!

Kotimaisuus on monelle kuluttajalle tärkeä ostopäätökseen vaikuttava tekijä. Myös tuotteen reiluus ja ympäristöystävällisyys ovat nousseet yhä tärkeämmälle sijalle, vaikkakin moni mieltää yhä luomutuotteet tai reilun kaupan brändin kalliiksi. Terveelliseksi mielletyt tuotteet, mm. vähärasvaiset, vähäsokeriset tai kolesterolia alentavat, ovat vakiinnuttaneet tällä hetkellä oman paikkansa. Vaikka trendi on sinänsä oikean suuntainen, kyse on usein mielikuvista ja myös hyvän omantunnon "ostamisesta", eikä ostopäätöksiä välttämättä mietitä aivan loppuun asti. Valintapäätökseen saattaa esimerkiksi vaikuttaa pakkauksen merkintä siitä, että tuotteesta on poistettu "lisätty sokeri". Tällöin ei välttämättä tule käytyä mielessä läpi niitä tuotteita, jotka ovat lähtökohtaisesti sokerittomia tai luontaisesti vähäsokerisia tai lisäaineettomia. Rasvan vähentämisen into taas on johtanut joissain tuotteissa älyttömään makeuteen, jolloin tuotteen todellinen terveysvaikutus on kielteinen.

Osaltaan tällaista mielikuvamainontaa varmasti hillitsee se, että tammikuussa 2007 astui voimaan EU-asetus ravitsemus- ja terveysväitteistä elintarvikkeissa. Aikaisemmin elintarvikkeista esitettäviin väitteisiin liittyvä lainsäädäntö on ollut niukkaa ja käytännöt eri jäsenmaissa olleet varsin erilaisia. Suomessa elintarvikelaki kieltää kuluttajien harhaanjohtamisen sekä ihmisen sairauksien ennalta ehkäisemiseen, hoitamiseen tai parantamiseen viittaavat väitteet. Vastaavat säännökset sisältyvät myös EU:n pakkausmerkintädirektiiviin. Sen sijaan muunlaisista väitteistä ei ole ollut tarkempaa lainsäädäntöä. Väitteiden hyväksyttävyyttä on voitu arvioida vasta jälkikäteen ja tulkintaongelmat ovat vaikeuttaneet muun muassa kunnallisen elintarvikevalvonnan mahdollisuuksia puuttua ongelmiin.

Uusi asetus tuonee nyt asiaan muutoksen. Se koskee kaikkea kuluttajille suunnattua kaupallista viestintää kuten pakkausmerkintöjä, mainoksia, internetmainontaa ja tuote-esittelyjä. Asetuksessa määritellään, minkälaisia ja millä edellytyksillä väitteitä elintarvikkeisiin voidaan liittää. Sallituista ravitsemusväitteistä ja niiden käytön edellytyksistä on tehty lista, jota täydennetään tarvittaessa. Tällä hetkellä kriteerejä on listattu 24, ja joukossa ovat muun muassa väitteet ”kevyt”, ”vähärasvainen” ja ”vähäsuolainen”.

Hyvä seminaariyleisö!

Ravintosisällöt ovat toki tärkeitä, mutta tällä hetkellä tulisi mielestäni nykyistä enemmän korostaa säännöllisen ruokailun merkitystä, ja myös sitä, että ruokailuun on varattava ainakin silloin tällöin kunnolla aikaa. Ruuan laittaminen rauhassa ja parhaassa tapauksessa yhdessä ystävien tai perheen kanssa on osa hyvää arkea ja elämänhallintaa. Mitä pidemmän kaavan mukaan eli alusta lähtien ruokaa laitetaan, sitä tärkeämmäksi tulee myös raaka-aineiden laadukkuus. Kuluttajien pitäisi oppia vaatimaan enemmän tuoretuotteita valmiiksi muoviin pakatun markettitarjonnan sijaan tai ainakin rinnalle. Lähiruuassa tuoreus on paremmin taattu, ja ympäristövaikutukset ovat suotuisammat. Ekologinen jalanjälki jää naapuritilalla tuotetussa tomaatissa pienemmäksi, jos sitä vertaa vaikka Espanjasta tuotuun, tai jos kotimaista naudanlihaa vertaa eteläamerikkalaiseen. Valinnan mahdollisuus on kuluttajalle tärkeä. Tämä käy ilmi myös kiivaana käyneestä gmo-keskustelusta: kuluttajilla tulee olla oikeus tietää, mikä osuus geenimuuntelulla mahdollisesti on elintarvikkeessa, oli kyse sitten maissihiutaleista tai siitä, mitä pihviksi päätynyt possu on syönyt rehunaan.

Tässäkin julkisen sektorin ja julkisten hankintojen tulisi näyttää esimerkkiä. Kilohinta ei saa ratkaista kaikkea. Kun suomalaisten aterioista joka kolmas on ammattikeittiön tekemä, ei ole yhdentekevää, mikä on näiden keittiöiden tarjoaman ravinnon laatu, eikä se, mistä ja miten ruoka keittiöihin tulee. Koulut, sairaalat, päiväkodit sekä kuntien ja valtion virastot käyttävät noin 300 miljoonaa euroa ruokapalvelujen ostoon vuosittain. Myös Suomen energiankulutuksesta noin viidennes muodostuu ruokaketjussa. Tuoreista ja lähellä tuotetuista, kotimaisista raaka-aineista rakkaudella valmistettu ruoka on edullista hyvinvoinnin ylläpitämistä ja sairauksien ennaltaehkäisyä siihen verrattuna, mitä halvan ruoan aiheuttamien sairauksien hoito yhteiskunnalle maksaa.

Kouluruokailulla on suuri sija suomalaisten lapsen ravitsemuksessa. Onkin hyvin tärkeää, että kouluruokailua ei korvattaisi makeisautomaatin tai hampurilaisravintolan antimilla. Tähän vaikuttaa osaltaan varsinkin isompien lasten kohdalla myös ruuan laatu: niinpä kouluruuan laadusta ei pitäisi tinkiä. Se on pitkällä tähtäimellä erittäin lyhytnäköistä toimintaa niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta.

Suomessa kaikki alle 16-vuotiaat saavat sataprosenttisesti verovaroin tuotetut ateriat. Tämä on lähes ainutlaatuista maailmassa, sillä vain Ruotsissa on vastaavanlainen käytäntö. Kouluruualla on huomattava merkitys kansanterveyden edistämisessä. Julkisen sektorin ruokapalvelujen kautta voidaan antaa lapsille kulutus- ja ravitsemuskäyttäytymisen mallia – kunnista, kouluista ja muista viranomaisista ja päättäjistä on kiinni, kuinka tehokkaasti tätä mahdollisuutta käytetään. Koulun ja kouluruokailun kautta on luontevaa opettaa vaikkapa sitä, mikä on terveellistä, miten syödään, mitkä ovat pöytätavat ja ateriarytmi sekä vaikuttaa siihen, mikä on ruuan arvostus sekä suomalaisen ja maakunnallisen ruokakulttuurin osaaminen kautta maan.

Yhtenä suunnitteluvälineenä ravitsemukseenkin liittyvässä valistuksessa toivottavasti käytetään kouluissa opetusministeriön helmikuussa 2006 julkaisemaa, kansallisen kestävää kehitystä edistävän koulutuksen strategiaa, jonka mukaan kestävän kehityksen periaatteiden tulisi kolmen vuoden kuluessa näkyä integroituina kaikkien kouluasteiden arkipäivän toiminnoissa, opetussuunnitelmissa ja tutkimus- ja kehitystoiminnassa. Onhan ruokavalinnoilla merkittävä rooli kestävän kehityksen edistämisessä.

Monille lapsille koulun tai päiväkodin tarjoama ateria päivän ainoa lämmin ateria, vaikka sen osuus on laskennallisesti vain 30 % päivän ravitsemuksesta. Mitä muuta lapsi nauttii päivän aikana, on vanhempien vastuulla. Miten koulu tai yhteiskunta voi puuttua kodin alueeseen, on rajattua, mutta pahitteeksi ei varmasti olisi lisäinformaation antaminen ravitsemuksesta perheille yleensä. Meillä ongelmana on laajemminkin, että ravitsemussuositukset eivät sisällä suosituksia kuin ravintoarvoista, vaikka sosiaaliset, kulttuuriset, esteettiset, eettiset tai ympäristöön liittyvät ulottuvuudet nivoutuvat ravintoon ja tiedostavaan kuluttamiseen ja ostopäätöksiin.

Hyvät ihmiset!

Olisi hyvä pohtia tosissaan, onko meillä Suomessa varaa pelata uhkapeliä lasten terveydellä ja kansanterveydellä. Tätä tarkoittaa, jos esimerkiksi halvan ruuan huuma voittaa kuntaruokailussa. Se puolestaan johtaa helposti globaalin einestarjonnan lisääntymiseen, jolloin niin ruuanvalmistustaidot kuin -laitteistot sekä ainesten tuoreus katoavat keittiöistä. Se voi johtaa myös elintarviketeollisuuden keskittymiseen ja ruokapalvelujen ulkoistamiseen, jolloin usein suuret, globaalit cateringfirmat valitaan ruokapalveluiden tuottajaksi. Tällöin ei ole takuuta siitä, että palvelun tuottajalla olisi eettistä tai sosiaalista vastuuta edistää paikkakunnan hyvinvointia. Ja jos emännällä ei ole valtaa ostaa lähituotteita, keittiöstä voi tulla pääasiassa globaalin ruokayrityksen tuotteiden jakelija.

Keskittämisessä yhä suurempiin yksiköihin on muitakin riskejä. Näitä ovat vaikkapa laajat ruokamyrkytystapaukset. Jos keskuskeittiöstä lähtee saastunut tuote jakeluun, yhden päivän aikana riskille voi altistua jopa kymmeniä tuhansia lapsia, vanhuksia ja muita riskiryhmään kuuluvia. Toisaalta esimerkiksi ulkomaista lihaa, broileria, kalajalosteita taikka jopa gmo-tuotteita kuten maissia syötetään nykyään lapsille ilman, että kukaan kyseenalaistaa näiden tuotteiden tuotannon tai jäljitettävyyden. Liika keskittäminen on myös turvallisuusriski siinä mielessä, että se altistaa ruokahuollon mahdollisen häiriötilan aiheuttamisen välineeksi poikkeustapauksessa.

Euron sijoitus lasten ateriaan nyt on todennäköisesti paljon enemmän kuin euron sijoitus terveydenhoitoon tulevaisuudessa. Terveyden edistämiseen ei erityisesti lasten kohdalla tarvita teknologian avulla kehiteltyä erityisruokaa, vaikka esimerkiksi monet kolesterolia alentavat elintarvikkeet ovatkin hyvä lisä vaikkapa laihduttavan aikuisen ravintoon. Lapsille ja yleisesti ottaen muillekin riittää perusruoka, joka valmistetaan tuoreista, suomalaisista ja ihannetapauksessa oman maakunnan peruselintarvikkeista.

Lähiruoka voikin olla paitsi sijoitus tulevaisuuteen, alueiden talouden ja hyvinvoinnin edistämiseen, myös innovaatioiden kehittymiseen sekä parhaassa tapauksessa jopa itsetuntomme vahvistumiseen. Tulevaisuudessa ruokapöytä on se, mikä yhdistää eri sukupolvet ja eri sukupuolta olevat henkilöt sekä kansainväliset yhteisömme jäsenet. Jos aiemmin päätökset tehtiin saunassa, tulevaisuudessa ne tehdään ruokapöydän ääressä.

Kiitos.