Vauvaelämää Kuopion Kaupunkilehti 29.7.2010

Sairaanhoitajana vanhusten parissa hämmästelin usein, kuinka sota-ajan eläneet kertoivat valokuvan tarkasti tapahtumista sotatantereilla ja kotirintamalla. Samoin äitini muistaa meidän viiden sisaruksen syntymänaikaiset tapahtumat ja säätilankin yhä vuosikymmenien jälkeen. Niin kai se on, että kun hyvin merkittäviä helmiä elämän helminauhaan pujotetaan, ne piirtyvät mieleen timanttisella terällä eivätkä vuodet pysty muistoja himmentämään.

Toinen lapseni on nyt kuukauden vanha. Tuntuu, että koko kesä on hujahtanut valtavalla nopeudella ohitse, paahtavasta helteestä huolimatta. Alkukesä meni vauvan syntymää odotellessa ja syntymän jälkeinen aika onkin ollut hieman väsymyksensumuista rintaruokintaa ja vaipanvaihtoa. Hetkeäkään en vaihtaisi pois.

Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että saan kokea tämän vauva-arjen vuosien kiireisen elämäntahdin jälkeen. Kun istahdan keinutuoliin, asetan imetystyynyn ja vauvan syliini, maailmanpiiri tiivistyy turvalliseksi kehäksi ympärillemme. Kaukana ovat politiikan murheet siitä hetkestä.

Oman riipaisevan sävynsä tähän vauvantuoksuiseen onneen tuo se, että kaksi työtoveriani on kuollut reilun vuoden aikana. Moni edustajakollega on kertonut myös erilaisista sairauksistaan. Monessa vitsauksessa osatekijänä lienee liian kova työtahti. Samasta oravanpyöräsyndroomasta kärsii lähes jokainen onnellinen, jolla on työpaikka. Onkin aika siirtyä pelkästä työurien pituuden jatkamisjankutuksesta työelämän sisällön kehittämiseen! Jotta työelämästä selvittäisiin hengissä.

Niin, kesä 1974 oli erityisen sateinen ja äiti siirteli pientä Hannakaisaa pärekorissa eteenpäin seivästäessään litimärkiä heiniä. Liiasta märkyydestä en tule tätä kesää muistamaan.