Uusimmat kuvat

Pohjois-Savon Dementiayhdistyksen 20-vuotisjuhlaseminaari 7.11.2007 Kuopio

Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen

Dementiahoidon tulevaisuuden näkymät

 

Arvoisa varapuhemies, hyvä juhlaseminaariyleisö!

 

Kiitän kutsusta tulla puhumaan tänne Pohjois-Savon Dementiayhdistyksen 20-vuotisjuhlaseminaariin. Kutsuun lienee vaikuttanut se, että opiskellessani gerontologiseksi sairaanhoitajaksi tein syventävät opinnot dementoivista sairauksista ja päättötyössäni tarkastelin dementiahoitoyksiköiden hyvän hoidon laatukriteerejä. Terveystieteiden maisteriopinnoissani gerontologia ja kansanterveys olivat pääaineeni ja sielläkin ihmisen aivojen, psyyken ja kognition ikääntymisilmiöt olivat keskeisellä sijalla opintoja. Näistä opinnoista lienee hyötyä nykyisessäkin työssäni..

 

Muistihäiriöistä kärsivien hoito on tämän päivän ja tulevaisuuden kysymys. Muistisairaudet lisääntyvät väestön vanhenemisen ja eräiden riskitekijöiden yleistymisen myötä. Nykyään dementiaan sairastuu vuosittain Suomessa 13 500 ihmistä. Kaikkiaan Suomessa on noin 115 000 dementoitunutta ihmistä. Keskivaikeaa tai vaikeaa dementiaa kärsiviä on Suomessa vähintään 80 000 ja Itä-Suomessa arviolta 5000-7000 henkilöä. Kotihoidossa on 50 000 vähintään keskivaikeasti dementoitunutta.

 

Seuraavat 15 vuotta asettavat suuria haasteita dementiahoidolle. Suomessa dementoituneita arvioidaan olevan tuolloin 50 000 enemmän ja Itä-Suomessa määrä on lienee kaksinkertaistunut nykyisestä arviosta eli 10 000 – 14 000 henkilöä.

 

Muistisairaiden parissa työskentelevät mieltävät dementia-alkuiset nimikkeet huonosti suomenkieleen istuviksi sekä ikäihmisille vaikeiksi käyttää ja muistaa. Muistiongelmista kärsivän on helpompi lähestyä muistineuvojaa tai -hoitajaa kuin dementianeuvojaa. Ainakin kotona asuvista potilaista on syytä käyttää nimitystä muistipotilas ja sairauksista nimitystä muistisairaudet. Nykyisin diagnosoitaessa useimmat Alzheimer-potilaat eivät ole vielä dementoituneita. Ja nimitys muistipotilas on paljon vähemmän leimaava kuin dementiapotilas tai onneksi enää hyvin harvoin kuulemani nimitys dementikko.

 

Miten selviämme muistihäiriöistä kärsivien ihmisten määrän kasvusta lähitulevaisuudessa?

 

Osin apua on odotettavissa lääketeollisuuden suunnalta. Seuraavan polven Alzheimer-lääkkeitä, jotka hidastavat tai jopa pysäyttävät tautiprosessin on tulossa.  Nykyisetkin jo hidastavat taudin oireiden etenemistä. Optimistisimmat ennustavat niiden tuloa markkinoille 3 vuoden sisään.

 

Iso osa selviämisestä riippuu kuitenkin niin sanotusti inhimillisistä tekijöistä: siitä miten vakavasti ja ripeästi osaamme toimia niin lainsäädännön, budjetoinnin kuin muistipotilaiden hoidon käytännön toteutuksen tasolla.

 

Avainasiana selviytymisessä on se, että muistipotilaan hoitoketju toteutuu koko Suomessa. Dementoituneiden henkilöiden kokonaisvaltaisen toimintojen ohjauksen, kodin riskitekijöihin puuttumisen ja kotihoidon tukemisen vaikuttavuudesta on tieteellistä näyttöä. Samoin dementoituneiden henkilöiden ja heidän omaishoitajiensa räätälöity tukeminen lykkää laitoshoitoa ja vähentää näin ollen myös yhteiskunnan kustannuksia.

 

Näihin tuloksiin tulleessa, Helsingissä toteutetussa Vanhustyön keskusliiton tutkimuksessa, dementoituneiden kotikuntoutuksella ja hyvällä sairauden seurannalla oli merkittävä rooli omaishoidon tukemisessa. Räätälöityä tukea saaneiden perheiden dementoituneiden jäsenten pitkäaikainen laitoshoito lykkääntyi merkittävästi. Kyseisen tutkimuksen tulokset osoittavat, että räätälöity ja koordinoitu tukitoiminta mahdollistaa nykyistä useampien perheiden nykyistä paremman tukemisen kustannuksia lisäämättä; päinvastoin: tutkimuksessa räätälöityjä tukitoimia saanut perhe käytti vuodessa keskimäärin 5015 euroa vähemmän sosiaali- ja terveyspalveluihin kuin tavanomaisien palvelujen piirissä ollut vertailuperhe! Puolet säästöistä kertyi laitoshoidon viivästymisestä, puolet avohuollon palvelujen käytöstä.

 

Hyvät kuulijat,

 

Tulevaisuudessa meillä on yhä enemmän myös yksinasuvia vanhuksia ja sitä myöten myös yksinasuvia muistihäiriöisiä ihmisiä. Tutkimusten mukaan iäkkäiden yksinäisyys ja sosiaalinen eristyneisyys johtavat dementoitumisen nopeutumiseen, toimintakyvyn heikkenemiseen ja laitoshoitoon. Myös yksin asuvien dementiaa sairastavien ohjauksella, tukemisella ja hyvällä geriatrisella hoidolla on saatu hyviä tuloksia Suomessa.

 

Yhteiskunnan kannalta - ja myös inhimilliseltä kannalta - tärkeintä on muistipotilaita hoitavien omaisten tukeminen. Rahallista kotihoidon tukea olisi lisättävä, sillä kotihoito on olennaisesti laitoshoitoa halvempaa. Samalla kotisairaanhoitoa ja kotipalvelua tulee kehittää niin, että ne tukevat omaishoitajia mahdollisimman hyvin. Itse odotan kesällä asetetulta sosiaaliturvauudistusta ohjaavalta niin sanotulta SATA-komitealta uusia, nykyistä kattavampia käytäntöjä muun muassa juuri omaishoitajien tukemiseen. Omaishoitajat ja heidän jaksamisensa näyttelevät merkittävää roolia erityisesti siinä, miten selviämme muistihäiriöisten määrän kasvusta ja sen myötä tulevasta kustannusten noususta.

 

Kotihoitoa täytyy tukea niin, että kotona asuminen on muistisairaudestakin kärsivälle mahdollisimman riskitöntä. Kotona asuvan potilaan pitää tuntea olonsa turvalliseksi. Henkilöstön lisääminen kotihoitoon ja työntekijöiden dementiaosaamisen lisääminen ovat avainasemassa kotihoidon onnistumiselle. Koska dementia on nykyisin ja vielä enemmän tulevaisuudessa kotihoidon tärkein haaste, tarvitaan kotihoitoon dementiapotilaiden hoitoon perehtyneitä tiimejä.

 

Vastuuhenkilönä muistipotilaan hoitoketjussa tulee olla muistikoordinaattori, dementiakoordinaattori, muistihoitaja – mitä nimitystä sitten halutaankin käyttää - joka yhdessä tiimin kanssa ratkaisee ongelmia ja johon voi aina ottaa yhteyttä.  Kotihoitoa tulee tukea eri tahoilta huomattavasti nykyistä paremmin ja työtä tulee tehdä tiiviimmin yhteistyönä kolmannen sektorin kanssa.

 

Kotihoitoa tukevat dementiapotilaiden lyhytaikaiset hoitopaikat ovat tärkeitä, sillä omaishoitajien mahdollisuus levähtämiseen vähentää pitkäaikaishoidon tarvetta. Intervalli- ja vuorohoidot pitäisi toteuttaa sellaisissa hoitopaikoissa, joissa on mahdollisuus kuntouttaviin lyhytaikaishoitoihin. Tarkoituksena on se, että potilas palaa takaisin kotihoitoon paremmassa kunnossa kuin sieltä lähtiessä.

 

Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon on hoitomuotojaan kehittäessään syytä olla nykyistä läheisemmässä yhteydessä asiantuntija- ja omaisjärjestöihin, kuten Suomen Dementiahoitoyhdistykseen ja Alzheimer-keskusliittoon paikallisyhdistyksineen, koska niillä on paljon dementoituneiden hoitoon liittyvää erityistietämystä. Myös yliopistojen tutkimustieto on usein sovellettavissa käytännön hoitotyöhön.

 

Tieteellinen tutkimus pyrkii selvittämään dementoivien sairauksien geneettisiä ja muita riskitekijöitä, joiden tietämisen merkitys kasvaa, kun löydetään tauteja hidastavia ja mahdollisesti ehkäiseviä hoitomuotoja. Soveltavan tutkimuksen alueella tutkitaan keinoja, joilla voidaan tukea dementiapotilaiden kotihoitoa sekä pitää heidän elämänsä elämisen arvoisena myös laitoshoitovaiheessa.

 

Tulevaisuudessa muistipotilaita hoidetaan kodin jälkeen yhä enemmän pienissä, kodinomaisissa yksiköissä. Hoito ei ole pelkkää säilyttämistä, vaan elämä jatkuu elämisen arvoisena muistisairaudesta huolimatta.

 

Arvoisa seminaariyleisö!

 

Itä-Suomen lääninhallituksen vuonna 2005 tekemä kysely todisti sen, että dementiahoitoon jonotetaan jo nyt. Siksi on syytä lisätä dementiahoitopaikkoja ja pyrkiä yhteistyöhön dementiahoidon järjestämiseksi kuntien kesken. Kunta- ja palvelurakenteen uudistamistyössä dementiahoito voidaan Itä-Suomessa rakentaa vähintään seudullisena palveluna. Näin pystytään täyttämään nykyistä paremmin dementiahoidon laatutavoitteet, saamaan yksiköihin koulutettua henkilökuntaa ja järjestämään heidän täydennyskoulutuksensa.

 

Hyvät kuulijat!

 

Muistihäiriöisten palveluiden suurimpana kehittämistarpeena on kiistattomasti koulutuksen lisääminen. Gerontologista ja geriatrista koulutustarjontaa tarvitaan kipeästi lisää. Lisäystä on saatava sekä uusien alalle koulutettavien määrään että vanhusväestön ja muistihäiriöisten parissa jo työskentelevien täydennyskoulutuksen sisältöön.

 

Toinen polttavan tärkeä korjausliike on se, että laissa omaishoitajille luvatut kolme vapaapäivää kuukaudessa muuttuvat lihaksi. Valitettavan useassa kunnassa omaishoitolaki on jäänyt kuolleiksi kirjaimiksi, koska resursseja omaishoitajien vapaapäivien toteuttamiseen ei ole ohjattu. Dementiahoidon tärkein kulmakivi on jaksavat omaishoitajat ja siksi heille on mahdollistettava vähintään lainmukaiset vapaapäivät.

 

Tietotekniikan kehittyminen  tuo aivan uusia  valvonta- ja vaaratilanteiden varoitusmahdollisuuksia mahdollistaen yksinasuvien muistipotilaiden asumisen kauemmin kotona. Ihmiskontaktit ja välittäminen ovat kuitenkin tulevaisuudessakin tekniikkaa tärkeämpiä. Päättäjät ymmärtävät kokemukseni mukaan paljon paremmin lukujen kautta asioiden merkityksen ja suuruusluokan. Raimo Sulkavan ynnä muiden tutkimuksen mukaan se, että teknologian avulla muistipotilas pystyy asumaan kotona 2 kk pitempään merkitsee 22 miljoonan euron säästöä vuodessa pelkästään Helsingissä!

 

Helsingin dementiahoitoa  vuoteen 2016 luotaava työryhmä – professori Raimo Sulkavan johdolla – päätyi toteamaan, että muistipotilaiden hyvä hoito vaatii ennen kaikkea toimivan hoitoketjun sekä muistisairauksiin perehtyneet työntekijät, mikä merkitsee sekä koulutuksen ja resurssien lisäystä. Tulevaisuudessa dementiahoidon ytimen tulee muodostamaan geriatriset poliklinikat, joihin keskitetään diagnostiikka, henkilökunnan jatkuva koulutus sekä erityisongelmien ratkaisu. Poliklinikat yhdessä kotihoidon kanssa huolehtivat mm. optimaalisen lääkityksen ja riittävän ja monipuolisen ravitsemuksen toteutumisesta. Vahvuuksien tunnistaminen ja potilaiden pitäminen kiinni arjen toimissa ovat haasteita, joihin vastataan mm. toimintaterapian keinoin. Muistipotilaat muodostavat potilasryhmän, johon ennaltaehkäisevät liikunta- ja kuntoutustoimet, varsinkin tasapaino- ja lihasvoimaharjoitteet tulee kohdistaa. Erityisesti avokuntoutusta on kehitettävä ja kuntoutusresursseja lisättävä sekä poliklinikoille että kotihoitoon.

 

Tutkimukset osoittavat, että dementoituneiden ihmisten hoidossa yksilöllinen ja osaava hoitoketju pystyy tukemaan potilasta ja hänen läheisiään elämään tilanteen huomioon ottaen hyvää elämää. Taloudellisesti tämä tulee nykyisentyyppistä hoitoa edullisemmaksi.

 

Summa summarum: meillä Suomessa on tutkittu laajasti toimivia dementiahoitotyön käytäntöjä. Tutkittua tietoa hyvästä, inhimillisestä ja kansantaloudellisesti kustannustehokkaasta hoidosta on. Kohtalonkysymyksemme onkin: saammeko siirrettyä tämän tutkitun tiedon dementiahoitotyön toimintakäytännöiksi?