Uusimmat kuvat

TIEDOTE: Kotikuntalain muutoksen jarruttamisen loputtava 24.3.2010

 

TIEDOTE 24.3.2010
Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen

julkaistavissa heti

 

Heikkinen: Kotikuntalain muutoksen jarruttamisen loputtava

 

Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) on huolissaan uutisista, joiden mukaan laitoshoidossa olevien vanhusten muutto-oikeuden mahdollistava kotikuntalain muuttaminen on jälleen viivästymässä. Keskiviikkoaamun YLE:n Aamun peili kertoi, että lakiesitys viipyy ministeriössä, koska kunnat ovat haluttomia ottamaan vastaan kallista laitoshoitoa tarvitsevia vanhuksia.

– Lakimuutos on todella odotettu, ja niille ihmisille, joita se koskee, aivan keskeinen heidän elämäntilanteensa järjestämisessä. Tätä päivää on se, että aikuiset lapset asuvat usein satojen kilometrien päässä vanhemmistaan. Kun vanhempien kunto heikkenee, moni haluaisi itse aktiivisesti hoitaa heitä omalla kotiseudullaan. Tällä hetkellä byrokratia usein estää laitoshoidossa olevien vanhusten tai vammaisten siirtämisen hoitoon muualle Suomeen. Myös muuttaminen toiseen kuntaan vaikeasti vammaisen lapsen kanssa on voinut olla mahdotonta, Heikkinen kertoo.

– Kotikuntalain muutokseen liittyy kuntien välinen, todellisiin kustannuksiin perustuvan korvausjärjestelmän luominen. Kenenkään ei enää pidä tätä inhimillisesti ensiarvoisen tärkeää lakia jarruttaa, vaan osallistua kaikin voimin parhaan mahdollisen lopputuloksen luomiseen. Tämä on myös kuntien etu, Heikkinen toteaa.

– Jälleen kerran on pakko kysyä, kenen lähtökohdista lakeja säädetään: hallinnon vai ihmisten? Vastauksen pitäisi olla selvä myös kuntapäättäjille, Heikkinen sanoo.