TIEDOTE: ravitsemusterapeuttien osaamista hyödynnettävä 11.2.2010TIEDOTE 11.2.2010 Heikkinen: ravitsemusterapeuttien osaamista hyödynnettävä
Kansanedustaja – Viime aikoina yhdeksi puhutuimmaksi aiheeksi on noussut se, kuinka suomalaisten työssäjaksamista voitaisiin tukea. Yksi osa kuviota on terveyden edistäminen ja sairauksien ennalta ehkäisy. Terveyden edistämisessä ravinnolla on huomattava merkitys: ylipainosta on tullut maassamme kansantauti, Heikkinen sanoo. Heikkinen muistuttaa, että lihavuuden myötä lisääntyvät monet sairaudet, kuten tyypin II diabetes. – Erityisesti ns. kakkostyypin diabeteksessa, jonka puhkeamiseen vaikuttavat juuri lihavuus ja väärät ruokailutottumukset, keskeinen hoitokeino ja taudin kurissa pitäjä on ruokavalio. Laillistetut ravitsemusterapeutit ovat terveydenhuollon ainoa ammattiryhmä, jolla on ravitsemushoitoon ja -terapiaan erikoistunut yliopistokoulutus. Suomessa on tällä hetkellä yli 450 työikäistä ravitsemustieteilijää, joilla on laillistetun ravitsemusterapeutin pätevyys. Julkisessa terveydenhuollossa palkkalistoilla on koko Suomessa yhteensä 116 ravitsemusterapeuttia, joista perusterveydenhuollossa 42. Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelmassa ravitsemusterapeuttien määräksi suositellaan perusterveydenhuollossa yhtä terapeuttia 30 000 asukasta kohden. – Todellisuus on toinen: Suomen väkilukuun suhteutettuna perusterveydenhuollossa toimii tällä hetkellä 1 ravitsemusterapeutti yli 125 000 asukasta kohden. Noin 2,6 miljoonaa suomalaista asuu kunnissa, joissa perusterveydenhuollossa ei ole tarjolla lainkaan ravitsemusterapeutin palveluja. Jos lääkäriltä saa lähetteen yksityiselle ravitsemusterapeutille, kuluista ei makseta Kela-korvausta. Tämä varmasti osaltaan rajoittaa ravitsemusterapeuttien osaamisen hyödyntämistä, Heikkinen toteaa. Heikkinen sanoo, että monessa tapauksessa medikalisaatio on mennyt liian pitkälle. – Sairauksien oireita lääkitään ja lääkekuluja korvataan Kansaneläkelaitoksen kautta. Esimerkiksi diabeetikoiden sairaanhoidon kokonaiskustannuksista 25 % kului lääkkeisiin vuonna 2007. Tämä tarkoittaa noin 331 miljoonaa euroa. – Joskus itse taudin syyhyn pääsisi paremmin ja tehokkaammin käsiksi elintapoja kuten ruokavaliota muuttamalla. Pysyvät elintapamuutokset voivat merkittävästi vähentää ja usein jopa poistaa lääkityksen tarpeen. Ravitsemusterapeuttien osaamisen hyödyntäminen voisi säästää yhteiskunnalta merkittävän osan nyt lääkkeisiin syydettävistä rahoista, parantaa kakkostyypin diabeetikoiden elämänlaatua ja työssäjaksamista sekä ehkäistä työkyvyttömyyttä.
Lisätietoja: kansanedustaja |