Uusimmat kuvat

Ammutaanpa itseämme jalkaan

Iisalmen Sanomat 17.11.2009

 

Kahden nuoren miehen aiheuttamat kouluampumiset järkyttivät koko kansakuntaa ja saivat päättäjät lupaamaan kiireellisiä toimenpiteitä. Niihin ryhdyttiinkin – nimittäin näpertelemään nykyisellään pääpiirteissään toimivaa ampuma-aselakia asiansa hyvin hoitavien harrastajien kiusaksi. Muut kun hankkivat aseensa vaikka laittomin keinoin tai askartelevat sen itse. Todellinen kipukohta, lasten, nuorten ja lapsiperheiden pahoinvointi, jäi Jokelan ja Kauhajoen maininkien tasoituttua unohduksiin.

1990-luvun puolivälissä kunnat vähensivät laman kourissa kasvatus- ja perheneuvolan virkoja. Samaan aikaan asiakasmäärät lisääntyivät huomattavasti perheiden taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Säästöt aiheuttivat moninkertaiset kulut: kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä kasvoi ja koulujen erityisopetuksen tarve lisääntyi. Hyvin ei käynyt kouluterveydenhuollollekaan, eikä sen asiakkaille, koululaisille. Pahinta on, että edes lihavina vuosina kouluterveydenhuoltoa ei palautettu entiselle tasolle, ja nyt uuden taantuman aikana näidenkin tukipalvelujen tarve kasvaa. Tiedossa on, että peruspalveluiden säästöt näkyvät myöhemmin myös mielenterveyspalvelujen kysynnässä.

Alueellinen tasa-arvo ei palveluissakaan toteudu. Esimerkiksi pienille lapsille olisi kuitenkin varhaiskasvatuksessa taattava heidän asuinkunnastaan riippumatta pieni, pysyvä ryhmä. Tutkitusti on todistettu, että suurten ryhmien lapsille aiheuttama stressi ja rauhattomuus ja näitä seuraava pahoinvointi ovat vaurioita, joita on jälkikäteen vaikea korjata.

Vaikka uusia asuntoluottoja otetaan hitaampaan tahtiin kuin vaikkapa viime vuonna, suomalaisten asuntoluottokanta kasvaa, eli suomeksi sanottuna asuntovelka lisääntyy. Viime vuoden lopulla kansainvälinen valuuttarahasto IMF ilmaisi huolensa nimenomaan nuorten suomalaisten perheiden rajusta velkaantumisesta. Erityisesti pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnat ovat edelleen pilvissä. Nuorille perheille tämä tarkoittaa väistämättä kovaa asuntolainaa, jos omistusasunto halutaan.

Velkaantuminen yhdistettynä epävarmoihin taloudellisiin aikoihin asettaa erityisiä paineita myös työelämässä. Omasta työpaikasta koetetaan pitää kynsin hampain kiinni, koska uutta on vaikea saada. Työstä ei ehkä uskalleta olla sairaanakaan pois, ja työpäivä pitenee entistä useammin, varsinkin jos muita työntekijöitä on lomautettu tai irtisanottu ja jäljelle jäävien työtaakka kasvaa.

Tämä on kova paikka myös lapsille, jotka näkevät vanhempiaan yhä vähemmän, ja silloin kun näkevät, niin nämä ovat stressaantuneita ja kiinni omissa asioissaan.

Lasten ja perheiden palveluita pitäisi nykyistä enemmän suunnitella ja johtaa yhteistyössä eri hallinnonalojen kanssa. Näin saataisiin parempia suunnitelmia ilman lisärahaakin. Toisaalta tarvitaan keskustelua ja asennemuutosta työelämässä erityisesti työn ja perheen yhteensovittamisesta koituvista haasteista. Nuorten oireiluun pitää olla välineitä puuttua ajoissa, ja yksi välineistä on toimiva kouluterveydenhuolto.

Sillä aselain uudistuksella ei taida nyt niin kiire olla.

 

Hannakaisa Heikkinen
kansanedustaja (kesk.), TtM
sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen