Rakennetaanko SOTEa hallintoa vai käyttäjiä varten?Kiuruvesi-lehti 3.2.2010
Kiuruvesi-lehdessä on keskusteltu vilkkaasti Ylä-Savon SOTE-kuntayhtymästä, ja olen itsekin osallistunut kyseenalaistamalla raskaana olevien ultraäänitutkimusten siirtämisen Kiuruvedeltä Iisalmeen. Olen edelleen sitä mieltä, että tutkimuksen tekijän on helpompaa kerran viikossa tulla käymään Kiuruvedellä kuin lukuisten äitien matkustaa kymmeniä kilometrejä suuntaansa. Viime viikon lehdessä (27.1.2010) yhtymävaltuuston puheenjohtaja Rauno Pikkarainen (vas) kirjoitti, että esiintuloni asiassa on ”moraaliton”. Perusteena hän piti sitä, että tutkimusten keskittämisen syynä on vuoden alussa voimaan tullut asetus, jota edustamani puolue on ollut ”kannattamassa hallituksessa”. Asetus, johon Pikkarainen viittaa, on valtioneuvoston asetus seulonnoista (1339/2009), joka on säädetty joulukuussa 2006. (Eli ennen kuin olen tullut eduskuntaan.) Sen mukaan kunta on velvollinen järjestämään kromosomi- sekä rakennepoikkeavuuden seulonnan asetuksen määräämällä tavalla kolmen vuoden kuluessa asetuksen voimaantulosta. Asetuksessa ei, toisin kuin Pikkarainen antaa ymmärtää, säädetä siitä, että tutkimukset tulisi keskittää. Asetuksen ohjeistukseksi on tehty vuonna 2009 julkaisu: ”Sikiön poikkeavuuksien seulonta. Seulonta-asetuksen täytäntöönpanoa tukevan asiantuntijaryhmän muistio.” Siinä annetaan suositus tutkimusten keskittämisestä sillä perusteella, että ”mitä enemmän tutkija suorittaa ultraäänitutkimuksia, sen paremmat edellytykset hänellä on havaita poikkeavuudet.” Juuri näin onkin. Kiuruveden tapauksessa ei kuitenkaan ainakaan Kiuruveden päässä ole kyse ammattitaidottomuudesta, sillä täällä tutkimukset on tehnyt kokenut gynekologian erikoislääkäri. Asetuksen ohjeistus ei myöskään kelpaa tekosyyksi tutkimusten keskittämiselle, koska asetuksen ohjeistus ei ole yhtä sitova kuin asetus, joten tilaa paikalliselle järjen käytölle jää hyvin. Pikkarainen vetosi siihen, että äitien asemaa parantaa, kun koulutettu hoitaja voi Iisalmessa kokemuksensa perusteella tutkimuksessa poikkeavuuksia havaittuaan konsultoida heti erikoislääkäriä. Pikkaraisen selitys ontuu pahasti, sillä kun erikoislääkäri on tähän asti tehnyt ultraäänitutkimukset Kiuruvedellä, mitään erillistä lääkärin konsultaatiota ei tutkimusten jälkeen ole tarvittu vaan lääkäri on pystynyt itse arviomaan, vaativatko löydökset lisätutkimuksia. Eduksi suunnitellussa keskittämisessä jää siis vain se, että hoitaja saa riittävästi kokemusta tutkimusten teosta. Tämä onkin arvokas asia. Jos se on peruste palvelujen keskittämiselle yhdelle henkilölle, olkoon näin, jos niin halutaan. Kysymykseksi jää silti yhä, täytyykö palvelut myös keskittää yhteen paikkaan, eli pitääkö äitien mennä palvelun perässä Iisalmeen. Onko ihmisen taas joustettava systeemin mukaan, vai olisiko systeemin mahdollista joustaa ihmisten tarpeiden mukaan? Viimeisen parin kuukauden aikana olen saanut lukuisia huolestuneita yhteydenottoja kiuruvetisiltä kuntalaisilta ja terveyskeskuksen työntekijöiltä koskien tulevia SOTE –kuntayhtymän linjauksia. Erityisen huolissaan palveluiden säilymisestä lähipalveluina ovat etenkin ne ihmisjoukot, jotka käyttävät palveluita eniten ja jotka ovat julkisen liikenteen tai naapuriavun varassa. Ikääntyneet, lapsiperheet, vammaiset ja eri syistä työelämän ulkopuolella olevat tarvitsevat ja käyttävät eniten julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja. Kuuluuko heidän äänensä ja tarpeensa tarpeeksi hyvin, kun SOTEssa linjataan palveluiden tarjontaa jäsenkunnissa? Osaavatko päättäjät – niin luottamushenkilöt kuin virkamiehetkin - asettua niiden asemaan, joiden elämään vaikuttavia ratkaisuja he tekevät? Niiden asemaan, joilla ei ole työterveyshuoltoa ja jotka asuvat syrjäkylillä ja joiden jokainen asiointireissu vaatii suunnittelua liikuntaesteisyyden, autottomuuden, lapsikatraan tai omaishoitajuuden takia? Palvelujen suhteen tulisi lakata automaattisesti hokemasta keskittämisen mantraa ja miettiä asiakaslähtöisesti, mikä on järkevää – ja myös yhteiskunnalle kokonaisuudessa edullista – kulloisessakin tilanteessa. Jos SOTE lähtee keskittämisen tielle ja palveluja säästöjen ja tehokkuuden nimissä siirretään pois käyttäjien ulottuvilta, on turha puhua enää lapsiperheiden ja muiden paluumuuttajien houkuttelusta asumaan maaseudulle.
|