Uusimmat kuvat

TIEDOTE: Heikkiseltä aloite Juankosken raakapuuterminaalihankkeen aikaistamiseksi 24.9.2009

 

TIEDOTE 24.9.2009
Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen

Julkaistavissa heti

 

Heikkiseltä aloite Juankosken raakapuuterminaalihankkeen aikaistamiseksi

Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) on tehnyt talousarvioaloitteen Juankosken raakapuuterminaalihankkeen aikaistamiseksi. Nyt voimassa olevalla aikataululla Juankosken terminaalin toteuttamisen rahoitus olisi mahdollista aikaisintaan vuonna 2014 ja sen jälkeen. Heikkinen esittää hankkeelle 3,6 miljoonan euron tukea, jolla suunnittelu voitaisiin käynnistää heti ja toteuttaminen aikaistuisi.

- Hankkeen aikaistaminen toisi vaikeuksissa olevalle alueelle työtä, rahaa ja hyvinvointia. Tästä hyötyisi suurta kokonaiskuvaa katsoen myös valtio niin verottajana kuin hyvinvointipalvelujen rahoittajana mm. työttömyyden kustannusten vähenemisen kautta, Heikkinen sanoo.

- Kyseessä ei ole varsinaisesti lisärahan ohjaaminen hankkeelle, vaan sikäli kuin ratahallintokeskuksen suunnitelmat pitävät, hankerahojen aikaistaminen kriittisessä suhdanne- ja työllisyystilanteessa.

 

Lisätietoja: kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen