Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta vierailee Ylä-SavossaTIEDOTE 12.8.2009 julkaistavissa heti
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta vierailee Ylä-Savossa
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta tekee ensi viikon alussa 17.–18.8. kesämatkan Ylä-Savoon. Maanantaina valiokunta vierailee Valion Lapinlahden meijerillä ja tutustuu Yläpihan robottinavettaan Kiuruvedellä. Kiuruveden kaupunki on puolestaan luvannut kertoa mm. maatalouslomituksesta. - Ohjelmaa kootessani halusin, että sosiaali- ja terveysvaliokunta tutustuu ensimmäisenä vierailupäivänään maatalouden haasteisiin. Valiokunta päättää työssään monista maatalousyrittäjiä koskevista asioista, kuten lomitus- ja sosiaaliturva- sekä eläkeasioista, vierailun ohjelman järjestänyt kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) kertoo. Tiistaina teemana ovat lapset ja vanhukset. Kansanedustajille esitellään Hoitokoti Paaskotia Runnilla. Tämän jälkeen valiokunta vierailee uraauurtavaa työtä lasten huostaanottojen vähentämiseksi tehneessä Junailijan Perhekeskuksessa Iisalmessa. Mukana vierailulla on myös kesään asti sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä ollut työministeri Anni Sinnemäki (vihr.).
Lisätietoja: kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen, p. 050 512 2886 |