Uusimmat kuvat

TIEDOTE Heikkinen: Keskustan kehitettävä työelämää koulutuspolitiikan kautta 1.5.2009


TIEDOTE 1.5.2009
kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen
Julkaisuvapaa 1.5.2009 klo 10.30

 

Heikkinen: Keskustan kehitettävä työelämää koulutuspolitiikan kautta


Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) näkee, että Keskustan tulee tuoda arvonsa nykyistä vahvemmin esille. Alkiolaisuuden yksi kantavista arvoista läpi vuosikymmenien on ollut kansalaisten tasa-arvoinen oikeus sivistykseen ja koulutukseen. Heikkinen painotti perjantaina Keskustan Vihreässä Vapussa Siilinjärvellä pitämässään puheessaan, että Keskustan tulee nostaa työelämävalmiudet esille keskusteltaessa työurien pituudesta.


Tällä hetkellä peruskoulun jälkeisissä opinnoissa keskitytään lähinnä kädentaitojen tai asiaosaamisen kehittämiseen, mitkä sinänsä ovat tärkeitä alueita, mutta näiden lisäksi tarvitaan myös laajempaa ymmärrystä omaan jaksamiseen ja työhyvinvointiin liittyvistä asioista. Tilanne ammatti- ja jatko-opinnoissa on sama kuin peruskoulussa: lapsemme ovat maailman huippuja matematiikassa ja luonnontieteissä, mutta moni heistä voi henkisesti pahoin.


- Elämänhallinnalliset taidot ovat olennainen osa sivistystä. Tämä on valitettavasti unohtunut opetuksen ja koulutuksen suunnittelussa. Keskustan tulee ottaa vahvempi rooli koulutuspolitiikassa ja näytettävä tie työurien pidentämiseen antamalla nuorille työelämävalmiuksia, jotta meille kasvaa tasapainoisia ja vastuunsa kantavia nuoria, jotka jaksavat ja pärjäävät niin työmaailmassa kuin elämässä yleensäkin. Kokoomus on keskittynyt työelämän kehittämisessä tuloksen parantamiseen ja puolueet meistä vasemmalle ajattelevat, että AY- ja luottamushenkilöjärjestelmät hoitavat työelämän kiistakysymykset. Keskusta on aina uskonut ihmiseen. Tämän tulee näkyä vahvemmin Keskustan politiikassa, Heikkinen linjasi.


Pelkästään masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvien määrä on kymmenkertaistunut 80-luvun alkuvuosista. Masennuksen ja loppuun palamisen syynä ovat usein ongelmat työyhteisössä. Samanaikaisesti kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle, pysyy työikään varttuvien nuorten määrä pienenä ja heidän toiminta- ja työkykynsä merkitys korostuu. Estettävissä olevan pahoinvoinnin vuoksi menetetään jokaisessa ikäluokassa tuhansia henkilötyövuosia työuran alusta alkaen, mikä osaltaan nostaa käytettävissä olevan työvoiman hintaa.


- Työyhteisöjen ongelmat johtuvat paljolti siitä, ettei ihmisillä ole yksinkertaisesti riittäviä valmiuksia toimia osana työyhteisöä. Tästä syystä jatkossa tarvitaan selkeästi laajempaa ymmärrystä omaan jaksamiseen ja työhyvinvointiin liittyvistä asioista. Peruskoulun jälkeinen opiskelumaailma tarjoaa hyvät kädentaidolliset ja tietopohjaiset valmiudet, mutta mitä hyötyä niistä on, jos työelämään valmistuvan nuoren oman elämänhallinnan taidot ovat hukassa tai hän ei yksinkertaisesti ymmärrä työyhteisön pelisääntöjä, Heikkinen painottaa.