Nopeat laajakaistayhteydet ovat maaseudunkin oikeus

Koillis-Savo ja Pitäjäläinen 29.4.2009

Torstain Koillis-Savossa (23.4.09) oli juttu laajakaistayhteyksien rakentamisesta haja-asutusalueille. Jutun yhteydessä oli toimittaja Juha Thitzin kommenttikirjoitus, jossa hän esitti erittäin aiheellisia kysymyksiä, joista joitakin yritän valaista tässä kirjoituksessani.

On selvää, että tulevaisuudessa nopeat ja toimivat laajakaistayhteydet tulee olla kaikkialla, missä ihmiset asuvat ja yrittävät. Tässä yhteydessä tulee huomioida myös vapaa-ajan asutuksen tarpeet, sillä ns. kakkosasunnot ja etätyö sieltäkin käsin ovat lisääntyneet ja kasvattaneet suosiotaan viime vuosien aikana.

Vielä vuosi sitten valtion virallinen linja oli, että Suomen tele- ja tietoverkkotarpeet on mahdollista hoitaa langattomasti. Näin ei kuitenkaan ole. Katvealueet, tiedonsiirron nopeuden riittämättömyys ja epäsymmetrisyys ja langattoman järjestelmän epävarmuus ovat vahva peruste sille, että laajakaistan rakentaminen on välttämätöntä. Tämä viesti tuli hyvin voimakkaasti savolaisilta maanviljelijöiltä, etätyötä tekeviltä ja muilta haja-asutusalueiden yrittäjiltä. Tämä viesti välitettiin yhteisessä tapaamisessa ministeri Lindenille, joka asettikin selvitysmiehen selvittämään maaseudun tietoverkkotarpeita. Tämän selvityksen tulos oli kiistaton: langattomat yhteydet eivät riitä haja-asutusaluiden tarpeisiin.

Tämän tiedon valossa valtioneuvosto teki viime vuoden lopulla periaatepäätöksen valtakunnallisesta laajakaistahankkeesta. Vuoteen 2015 mennessä lähes kaikki (yli 99 % väestöstä) vakinaiset asunnot sekä yritysten ja julkishallinnon organisaatioiden vakinaiset toimipaikat ovat enintään kahden kilometrin etäisyydellä nopeudella 100 Mbit/s toimivan yhteyden mahdollistavasta valokuitu- tai kaapeliverkosta. Kuluttajat hankkivat tilaajayhteyden omalla kustannuksellaan. Tähän on mahdollista käyttää esimerkiksi kotitalousvähennystä, joka on maksimissaan 6000 euroa kahden aikuisen taloudessa.

Hankkeen kustannuksien arvioidaan olevan noin 200 miljoonaa euroa. Teleyritykset maksaisivat tästä vähintään kolmanneksen. Julkinen tuki - kaksi kolmannesta - jakautuu valtion, kuntien ja EU:n kesken. Tukea maksetaan ainoastaan niille hankkeille, jotka eivät ole kaupallisesti toteutettavissa. Nopeita yhteyksiä rakennetaan vain sinne, missä niille on kysyntää. Tässä yhteydessä on kuitenkin mietittävä, mikä taho osaa parhaiten määrittää, minne laajakaistayhteyksien rakentuminen markkinaehtoisesti on realistista. Tilanne on kestämätön, jos jokin kyläkulma ja sen asukkaat ja yritykset jäävät ilman laajakaistaa sen vuoksi, että julkinen valta katsoo, että markkinat hoitavat asian ja samalla teleyritykset katsovat, ettei heille ole kannattavaa lähteä rakentamaan alueelle.

Maakuntien liitoilla on tärkeä rooli laajakaistahankkeen jatkovalmistelussa ja toteutuksessa. Ne arvioivat yhdessä Viestintäviraston ja liikenne- ja viestintäministeriön kanssa lokakuun 2009 loppuun mennessä, minne nopeat laajakaistayhteydet syntyvät markkinaehtoisesti ja missä valokuituyhteyksien rakentamiseen tarvitaan julkista rahoitustukea. Julkisesti tuettujen yhteyksien rakentaminen kilpailutetaan ja yhteydet rakennetaan vuosina 2010-2015. Jo tänä vuonna aloitetaan joitakin pilottihankkeita eri puolilla Suomea, myös Savossa.

Vielä ratkaisemattomia kysymyksiä kuitenkin riittää. Kenen tulisi omistaa ja ylläpitää valokaapeliverkosto kyläkohtaisine keskuksineen? Jos se on puhelinoperaattori, miten taataan avoin kilpailu niin, että muillakin palvelun tarjoajilla on aidosti avoin pääsy verkkoon? Voisiko se olla kunta? Ennen päätöstä kannattaa tutustua ns. Suupohjan malliin: Etelä-Pohjanmaalla on rakennettu kuntien omistama laajakaistaverkosto jo useita vuosia sitten. Jos omistaja on puhelinoperaattori, miten taataan avoin kilpailu niin, että muillakin palvelun

tarjoajilla on aidosti avoin pääsy verkkoon? Itseäni huolestuttaa se, että sama yritys, joka vielä vuosi sitten oli purkamassa kaikkia jo olemassa olevia rakennettuja puhelin- ja laajakaistaverkkoja on nyt hanakasti tarjoamassa palvelujaan laajakaistaverkon rakentamisessa. Miten pystytään takaamaan, että laajakaistan käyttäjät ja ison osan kustannuksista maksavat, eli kunnat ja niiden asukkaat, ovat isäntiä ja TeliaSonera hyvä renki eikä toisinpäin?

Hannakaisa Heikkinen
kansanedustaja (kesk.)