Uusimmat kuvat

Jokainen vastuussa


Savon Sanomat 18.3.2009

 

Viime keskiviikkona hallitus ja keskeiset työmarkkinajärjestöt sitoutuivat etsimään vaihtoehtoisia malleja hallituksen esittämälle vanhuuseläkeiän alarajan nostamiselle, jotta keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää saataisiin nostettua kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä. Vanhuuseläkeiän alarajan korotukselle vaihtoehtoista reittiä etsivän työryhmän tehtävä ei ole helppo. Asetettua tavoitetta voidaan pitää varsin kunniahimoisena, mutta tulevaisuuden kannalta välttämättömänä ratkaisuna.

Nyt on näytön paikka kaikilla osapuolilla, sillä viime viikkojen aikana yksikään vakavasti otettava taho ei ole kiistänyt työurien pidentämisen tarpeellisuutta. Itsekin yliopiston lopputyöni työssä jaksamisesta tehneenä tiedän, että yksi keskeisistä työhyvinvoinnin "lähteistä" on inhimillinen johtaminen. Se tarkoittaa sitä, että työyhteisön johto ja esimies näkevät työntekijät arvokkaimpana pääomanaan ja aidosti pitävät huolta siitä, että työpaikalla on hyvä olla niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Työhyvinvoinnin ylläpitäminen on jatkuvaa työtä, yksi Tyky- tai Tyhy-päivä ei kesää tee. Mutta onko se ylipäänsä lailla säädettävissä, että työyhteisöihin saadaan hyvää johtajuutta?

Jo ammattiopinnoissa tulisi korostaa, että jokainen työyhteisön jäsen on osaltaan vastuussa niin omasta kuin koko työyhteisön työssä jaksamisesta. Näistä asioista puhuminen vasta siinä vaiheessa, kun haetaan pakollisia koulutuksia, jotta pääsee esimiesasemaan, on liian myöhäistä. Raadollinen tosiasia on, että osa käy johtamiskoulutuksen vain siksi, että pääsee etenemään urallaan eikä siksi, että olisi aidosti kiinnostunut kehittymään hyväksi esimieheksi.

On muistettava, että työssäkäyvät ovat kuitenkin yhteiskuntamme hyväosaisia. Hallituksella on aito huoli, miten turvataan palvelut ja myös työelämän ulkopuolella olevien toimeentulo. Heitä tulee olemaan yhä enemmän. Tätä huolta ei näyttänyt jakavan työmarkkinajärjestöt, kun ne ykskantaan vetäytyivät sosiaaliturvakomitean työstä eläkeikäkiistan vuoksi. Sosiaaliturvauudistusta tehdään, jotta perusturva pystyttäisiin takamaan myös niille, joilla ei kaikki ole yhtä hyvin. Sosiaaliturvauudistusta valmistelevan Sata-komitean linjauksia odottavat muun muassa sadat tuhannet uupuneet omaishoitajat, opiskelijat ja osatyökykyiset.

Syyttelyllä ja syntipukin etsimisellä ei rakenneta yhteiskuntaa tai hyvinvointia. Toivon henkilökohtaisesti, ettei ammattiyhdistysliike eikä mikään muukaan taho enää jatkossa käytä valtapelin nappuloina yhteiskuntamme heikompiosaisia. Suomi velkaantuu massiivisesti ja vastuullinen politiikka edellyttää, että velanottajasukupolvella on myös suunnitelma velan takaisinmaksulle. Emme voi jättää velkaa lastemme ja tulevien, pienempien sukupolvien maksettavaksi. Äänensä tässä yhteiskunnassa saavat kuuluviin kuitenkin yleensä hyväosaiset ja riittävän vahvat. Keskusta haluaa tehdä vastuullista politiikkaa ja kantaa huolta myös niistä, joiden ääni ei kuulu ja joilla ei ole massiivisia koneistoja etujensa ajamiseen.


Hannakaisa Heikkinen
kansanedustaja (kesk.)
Kiuruvesi