Uusimmat kuvat

Puhe Keskustan 100-vuotisjuhlassa 15.8.2006 Siilinjärvi

 

Hyvät ystävät!

 

Tänne Siilinjärvelle Mäntyrannan kesäteatteriin on tänä iltana tullut paikalle varmasti sellaisia ihmisiä, jotka ovat aktiivisia keskustalaisia tai muuten ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista ja kantavat huolta siitä, mihin suuntaan elämämme, ympäristömme, rakas maamme kehittyy.

 

Olen ammatiltani vanhusten palvelukeskuksen osastonhoitaja. Olen aikuisikäni tehnyt töitä ikäihmisten parissa ja ikäihmisten hyväksi. Haluan tänään puhua kahdesta meitä kaikkia koskettavasta asiasta, omaishoitajuudesta ja yksinäisyydestä. Nämä asiat koskettavat meitä kaikkia, asuimmepa maaseudulla tai kaupungissa. Yksinäisyys ja omaishoitajuus voivat koskettaa meitä minkä ikäisinä tahansa, mutta todennäköisemmin iän karttuessa.

 

Voiko yksinäisyyteen kuolla? Ikäihmisistä puhuttaessa yksinäisyys on monen kohdalla todellisuutta. Yksinäisyys ei kuitenkaan ole pelkästään iäkkäiden ihmisten ongelma. Sanomalehdistä voidaan lukea kirjoituksia, kuinka ihmiset tuntevat itsensä yhä yksinäisemmiksi. Yksinäisyydestä on tullut hyvin ajankohtainen ilmiö. Siihen on ajateltu olevan syynä mm. yksinasuvien määrän lisääntyminen elinajan pitenemisen, avioerojen ja kaupungistumisen myötä. Syinä voivat olla myös sukupolvien erillään asuminen, koululaisten yksinään vietetyt iltapäivät, vanhempien tiivis työtahti ja toisaalta syrjäytyminen työttömyyden tai jonkin muun syyn vuoksi.

 

Eläkeliiton puheenjohtaja Hannu Tenhiälä nosti erityisesti maaseudun ikäihmisten yksinäisyyden ja masennuksen yhdeksi keskeiseksi huolenaiheeksi juhlapuheessaan Eläkeliiton Pohjois-Savon piirin kirkkopyhänä viikko sitten sunnuntaina Maaningalla. Tenhiälä peräänkuulutti Eläkeliiton ja muiden eläkeläisjärjestöjen yhteistyötä yksinäisten, huonompikuntoisten ja liikuntarajoitteisten vanhusten saamiseksi sosiaalisen toiminnan piiriin.

 

Vanhusten sairaanhoitajana ja palvelukeskuksen osastonhoitajana olen nähnyt kymmenessä vuodessa hoitajien alati kasvavan kiireen. Ensin saatiin tinkiä siitä, ettei enää ollut aikaa vanhusten viriketoimintaan, keskusteluhetkiin ja ulkoiluun. Tänä päivänä tahti hoitotyössä on sitä, että saa tehdä hiki pinnassa töitä, jotta ehtii tekemään sen, mitä sanotaan perushoidoksi: huolehtimaan puhtaudesta ja pukemisesta, ruuan ja lääkkeiden antamisesta ja levosta. En liitä perushoidon eteen hyvä-sanaa, sillä hyvään perushoitoon kuuluisi myös turvallisuuden tunteen luominen. Voiko vanhus kokea turvallisuutta, jos hoitajalla ei ole hetkeä aikaa pysähtyä ja olla vain häntä varten?

 

En usko, että koskaan palaamme julkisella sektorilla aikaan, että hoitajilla todella olisi aikaa potilaan, asukkaan, ihmisen kohtaamiseen. Nyt käymme taistoa siitä, tajuaako yhteiskunta ajoissa panostaa terveydenhuoltoon? Tajutaanko, että nyt on yhdestoista hetki nostaa hoito- ja hoiva-alan imagoa nostamalla hoitajien palkkausta, antamalla pätkätyöläisille pysyvä työpaikka ja huolehtimalla, että työntekijöitä on riittävästi edes sen hyvän perushoidon aikaansaamiseksi. Tajutaanko, että terveydenhuollon ja vanhusten hoivan karsinta- ja säästöpolitiikka on mahdollisimman lyhytnäköistä talouden säästökuuria?

 

Tekisitkö töitä 27 sentin tuntipalkalla? Iso joukko suomalaisia tekee tai ahertaa jopa ilman minkäänlaista korvausta. Heille ei kuulu lakisääteisiä vuosilomia, ruoka- tai kahvitunteja. Vapaapäivän seitsämänpäiväisestä työviikosta he saavat vain, jos itse hankkivat itselleen sijaisen. Ja tietysti sijainen pitää houkutella töihin ilmaiseksi. Nämä ihmeet ovat omaishoitajia.

 

Suomessa arvioidaan olevan 300 000 omaishoitajaa. He pukevat, pesevät, ruokkivat, antavat lääkkeitä, rauhoittelevat, keksivät virikkeitä, ulkoiluttavat isiä, äitejä, puolisoja, tyttäriä, poikia, sisaria. Päivästä toiseen, oli arki tai pyhä, kesä tai talvi. Lain takaamat kaksi vapaapäivää kuussa ovat monessa kunnassa jääneet kuolleiksi kirjaimiksi, kun ketään ei ole palkattu omaishoitajia lomittamaan. Vain kymmenesosa omaishoitajista saa työstään korvauksen, mikä tässä tapauksessa on irvokas sana, sillä omaishoitajille maksetaan kuukaudessa 300 euroa miinus verot. Jos omaishoitaja saa esimerkiksi työeläkettä, pienentää hoitokorvaus vastaavasti omaa eläkettä. Yksi omaishoitaja tuottaa omalle kotikunnalleen tuntuvat säästöt joka ikinen tunti, sillä laitospaikka maksaisi kymmenkertaisesti enemmän kuin mitä kotihoito kunnalle maksaa - jos siitä ylipäätään maksetaan. Jokainen omaishoitaja on talousvaikeuksissa olevien kuntien kultakimpale. Vähintäänkin omaishoitajille tulee turvata lakisääteiset vapaapäivät koko maassa, jokaisessa kunnassa.

 

Kysyin tuossa aikaisemmin, voiko yksinäisyyteen kuolla. Ihmisen kokeman oman terveydentilan, masentuneisuuden, alentuneen toimintakyvyn, heikkojen sosiaalisten siteiden ja ystävien puutteen on todettu lisäävän kuolemanriskiä. Yksinäisyys saattaa ilmetä terveyttä uhkaavana käyttäytymisenä kuten liiallisena alkoholin ja lääkkeiden käyttönä, liikasyömisenä ja pahimmillaan se johtaa itsemurhaan. Yksinäisyyteen voi siis kuolla. Hyvät ystävät. Ihmisten yksinäisyydestä, omaishoitajien ahdingosta ja uupumisesta ja hoitajien valtavasta työtaakasta puhuminen ei ole mieltä ylentävää. Sen olen kuitenkin valinnut elämäntehtäväkseni. Santeri Alkio, keskustalaisuuden aateisä, on kehottanut meitä jälkipolvia muistamaan köyhän asia. Tämän päivän köyhät löytyvät autioituvalta maaseudulta, eläkeläisten mökeistä ja yksiöistä, vuodeosastojen hoidettavista ja hoitajista. Heidän asiaa ei ole liian montaa suuta puhumassa. Siksi minä olen lähtenyt kansanedustajaehdokkaaksi, sillä päätöksentekoon tarvitaan kiireisesti käytännön tuntemista ja tälle asialle sydämestään omistautuneita ihmisiä.

 

Osastonhoitajana yritän pitää hengissä huumorinkukkaa ja toitotan että ilo ei saa kuolla työyhteisöstä, sillä huumori ja ilo ovat valtava voimavara ja hoitajia ja hoidettavia yhdistävä tekijä. Huumorilla voitetaan monta arkista ongelmaa.

Pienenä tyttönä olin kotitilallani äidin kaverina ottamassa lehmiä sisälle navettaan lypsyä varten. Minä, reilun metrin kokoinen tappi, toimin topparina navetan käytävällä, että lehmät osasivat kääntyä omaan parteen. Yksi kesy lehmä sitten tuli vain nuuhkimaan minua, eikä ruvennutkaan kääntymään omalle paikalleen ja lehmien sisäänotto seisahtui. Äiti huuti navetan ovelta, että ”kiännytä nyt se lehmä”, johon minä, että ei tämä kiänny, se vaan haisteloo minua. Äiti sanoi, että sen on kiännyttävä. Kohta lehmä ölähti ja hyppäs ritilän yli parteensa. Äiti kehui, että hyvinhän se kääntyi, johon minä vastasin, että kiäntyhän se, kun purasin korvasta. Neuvottomaksi ei siis pidä jäädä ja jos oikein halutaan, asiat saadaan hoidetuksi. Satoisaa syksyä, terveyttä ja voimia teille kaikille! Tehdään ilolla vaalityötä ja näytetään, että meillä keskustalaisilla on hyvä henki ja tekemisen meininki.