TIEDOTE Heikkinen: Eläkeikäkiista ei saa vaarantaa sosiaaliturvauudistusta 8.3.2009 TIEDOTE 8.3.2009 kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen Julkaistavissa klo 13:00 Heikkinen: Eläkeikäkiista ei saa vaarantaa sosiaaliturvauudistusta Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) edellyttää, että sosiaaliturvauudistusta valmistelevan Sata-komitean kaikki osapuolet toimivat vastuullisesti ja jatkavat komitean työtä sosiaaliturvauudistuksen eteenpäin viemiseksi.
- On täyttä hurskastelua AY-liikkeiltä vetäytyä Sata-komitean työstä sen vuoksi, että heille ei käy eläkeiän nosto. On muistettava, että työelämässä olevat ovat kuitenkin yhteiskuntamme hyväosaisia. Sosiaaliturvauudistusta taas tehdään, jotta perusturva pystyttäisiin takamaan myös niille, joilla ei kaikki olekaan yhtä hyvin. Sosiaaliturvauudistuksen linjauksia odottavat mm. sadat tuhannet uupuneet omaishoitajat, Heikkinen painottaa.
- Omaishoidon kehittäminen linjattiin sosiaaliturvauudistuskomitean yhdeksi kiireisimmin valmisteltavaksi asiaksi. Omaishoidon kehittämistä odottavat niin kunnat kuin omaistaan kotona hoitavat ihmiset. Omaishoito täytyy saada houkuttelevammaksi ikäihmisten hoidon muodoksi ja se vaatii uutta ajattelua myös kunnilta. Läheistään hoitavien jaksamista on pystyttävä tukemaan nykyistä paremmin. Omaishoidon tuen maksatus täytyy siirtää kunnilta Kelalle ja kunnat keskittykööt omaishoitajien arjen helpottamiseen, Heikkinen linjaa.
- Moni omaishoitaja pitää myös tuen verotusta epäkohtana. Jos omaishoitajien asemaa halutaan parantaa, on pohdittava myös ennakkoluulottomasti muutoksia verotukseen. Yhtenä vaihtoehtona on uuden omaishoitovähennyksen luominen verotukseen. Yhteiskunnalle tästä koituvat kustannukset olisivat kohtuulliset, mutta omaistaan hoitavalle tämä olisi merkittävä lisä arjesta selviytymiseen, Heikkinen perustelee.
Kunnallisen omaishoidon tuen saajia oli vuonna 2007 kaikkiaan 33 000. Omaishoitajan rooli on sitova ja vaativa. Hoidettavana on useimmiten läheinen ihminen: oma lapsi, puoliso, äiti, isä, veli tai sisar. Kotona tapahtuva omaishoito on paitsi hoidettavan useimmiten haluama hoitomuoto, myös useita kertoja laitoshoitoa halvempi vaihtoehto.
- Toivon, että ammattiyhdistysliikkeet eivät käytä valtapelin nappuloina yhteiskuntamme heikompiosaisia vaan palaavat Sata-komitean työhön sosiaaliturvan kehittämiseksi. Halusin nostaa tämän asian esiin tänään kansainvälisenä Naistenpäivänä, koska valtaosa omaishoitajista on naisia, jotka hoitavat puolisoaan tai vammaista lastaan, Heikkinen sanoi sunnuntaina Naistenpäivän tilaisuudessa Siilinjärven Kunnonpaikassa.
|