Uusimmat kuvat

Puhe P.V. Heikkisen muistolaatan paljastustilaisuudessa Muuruvesi 18.11.2006

Puhe ukinisäni P.V. Heikkisen muistolaatan paljastustilaisuudessa Muuruvedellä 

 

Arvoisa pääministeri, hyvät ystävät, muuruvetiset, kaikki P.V. Heikkisen elämäntyötä kunnioittamaan saapuneet!

 

Useimmalle meistä on eri käänteissä tullut tutummaksi P.V. Heikkisen julkinen rooli kansanedustajana, ministerinä ja maaherrana. Tässä joukossa on kuitenkin niitäkin, joilla on myös henkilökohtaisia muistoja tuosta lupsakasta miehestä. Valotan puheessani ukinisäni PeeVeen toimintaa oman kunnan, maakunnan ja eri järjestöjen luottamustehtävissä sekä hänen yksityisempää puolta, sitä, millainen hän oli ihmisenä.

Näin kirjoittaa presidentti Urho Kekkonen P.V. Heikkisen 70-vuotispäivän kunniaksi julkaistun kirjan alussa:

"Yhteiskunta tarvitsee aina ja kipeästi sellaisia miehiä kuin on P.V. Heikkinen, mutta heitä on valitettavan vähän. P.V:n tasainen, sovitteleva ja asiassa pysyvä olemus on pelastanut monelle hyvälle hankkeelle suotuisan lopputuloksen silloinkin, kun mielipiteiden vastakkaisuus on näyttänyt vievän asian umpikujaan. Olen ollut saapuvilla useassa kokouksessa, jotka ovat alkaneet varsin vähän lupaavissa merkeissä, mutta joitten kulussa P.V:n maltti ja taito -olipa hän puheenjohtajana tai tavallisena osanottajana - on pelastanut tilanteen ja taannut suotuisan lopputuloksen.


Vai täyttää P.V. 70 vuotta! Eipä tuota luulisi, kun on nähnyt hänet aivan viime aikoina hoitamassa yhteisiä asioita hänelle ominaisella nuorekkaalla tavalla. Arvatenkin on niin, että kun miehellä on terveet periaatteet ja lupsakka luonto, niin vuodetkaan eivät runtele samalla lailla kuin meitä tavallisia sappitautisia."

 

Pekka Ville Heikkinen syntyi 24. huhtikuuta 1883 Ala-Pieksän rannalla sijaitsevaan Haukiniemen taloon. Vanhempien, eritoten äidin vaikutus, antoi pojalle suuntaa pyrkiä eteenpäin ja parempaan hyvässä ja vakavassa hengessä. Poika kävi kansakoulua Muuruveden kirkonkylässä ja sen jälkeen Pohjois-Savon kansanopiston, joka hänen oman kertomansa mukaan avarsi ja kehitti hänen käsitystään maataloudesta. Haukiniemen isännäksi P.V. joutui jo parikymppisenä nuorena miehenä hänen isänsä kuoltua vuonna 1904. Kotitalon hoitaminen vei vielä 1910-luvun alkuvuosina valtaosan nuoren isännän ajasta. Perheeseen syntyi viisi lasta.

 

P.V. osallistui aktiivisesti Muuruveden kunnan asioiden hoitamiseen heti kunnan itsenäistymisen jälkeen. Hänellä oli lukuisia maakunnallisia luottamustoimia, joista monet keskittyivät maataloussektorille. Hän toimi Rikkihappo ja Superfosfaattitehtaiden (myöhemmin Kemira) johtokunnan jäsenenä, puheenjohtajana ja hallintoneuvoston puheenjohtajana. Keskusosuusliike Hankkijan hyväksi P.V. teki vuosikymmenien mittaisen päivätyön ollen mm Kuopion piirin piirineuvoston jäsen, Hankkijan hallintoneuvoston jäsen ja puheenjohtaja. Hankkijan edustajana hän toimi myös Pellervo-Seuran valtuuskunnassa ja taloudellisessa neuvottelukunnassa.

 

P.V. toimi myös Suomen Maatalous-Osake-Pankin hallintoneuvoston jäsenenä, ja Maataloustuottajain Keskusliitossa hän oli aktiivisena jäsenenä niin maakunnallisella kuin valtiollisellakin tasolla yli kahdenkymmenen vuoden ajan toimien sen valtuuskunnassa, työvaliokunnassa ja liittoneuvostossa sekä johtokunnassa.

 

Edellä mainittujen koko maata koskevien järjestöjen ohella P.V. Heikkisellä oli erittäin keskeinen asema oman maakunnan ja läänin maataloudellisissa liikkeissä ja järjestöissä. Hän antoi merkittävän panoksen Savon Voima Oy:n, Kuopion Osuusliikkeen, Savo-Karjalan Osuusteurastamon, Savon Sanomien, Kuopion Maanviljelysseuran ja Pohjois-Savon Hevosjalostusliiton toimintaan. Hän oli myös perustamassa Muuruveden Osuuskauppaa.

 

P.V. Heikkinen oli myös Pohjois-Savon Maakuntaliiton liittovaltuuston ja johtokunnan puheenjohtaja ja myös taloudellisen neuvottelukunnan puheenjohtaja.

Aikalaiset luonnehtivat PeeVeetä lupsakaksi kansanmieheksi. Työtoverit pitivät hänen selkeistä mielipiteistään ja sovittelevasta luonteestaan. Jotkut puoluetoverit pitivät häntä joskus liiankin myöntyväisenä, mutta P.V. perusteli näin ajavansa paitsi puolueen myös maatalouden ja maaseudun asiaa.


P.V. oli jo varhain nähnyt, mikä vaara piili kansakunnan rikkinäisyydessä. Pyrkimyksistä välttää ristiriitoja ja vastakkainasettelua ja rakentaa yhteisymmärrystä on oiva esimerkki se, että P.V. otti osaa Muuruveden työväenyhdistyksen kokouksiin jo vuonna 1917 ja hänet valittiin jopa Sosiaalidemokraattisen kansalaiskokouksen pöytäkirjantarkastajaksi yhdessä toisen muuruvetisen vaikuttajan, O.P. Zittingin kanssa.

 

Läpi elämänsä P.V. oli hyvin kiinnostunut maataloudesta, eläinten jalostustoiminnasta ja metsänviljelystä. Lomillaan P.V. oli tuttu näky käyskentelemässä pitkin kotitilansa pellonpientareita tutkailemassa viljan kasvua ja satonäkymiä. P.V. oli pukeutunut kotona ollessaan pyhäpukuun, hänellä oli kädessään kävelykeppi ja sininen orvokki napinlävessä. Kyläläiset olivat aina tervetulleita kertomaan huoliaan ja asioita, joihin he toivoivat saavansa parannusta P.V:n toiminnan kautta.

 

Rovasti Antti Kukkonen, Pohjois-Karjalalainen valtiopäivämies luonnehti ystäväänsä ja työtoveriaan P.V:tä, ettei hän häikäissyt sanahelinällä eikä ollut myöskään tappelukukko, joka yllättää rajuilla tempauksilla. P.V:n voima piili siinä, että hän, koskaan antautumatta poliittisten virvatulien houkutuksiin, piti johdonmukaisesti oppainaan vakaita ihanteita. Tässä alati muuttuvassa maailmassa kaivataan jotakin, mikä kestää. Sama on kaipaus tämänkin päivän ihmisillä, lähes puoli vuosisataa myöhemmin, uudenlaisten uhkakuvien maailmassa.