Tosi-TV:tä vai tosielämää?

Kiuruvesi-lehti 7.1.2009

Joulun jälkeen sää on suorastaan vaatinut ulos kuntoilemaan ja sulattelemaan jouluherkkuja. Oma lempilajini on sauvakävely; siihen kun riittää kävelysauvat ja hyvät jalkineet ja liikkeelle pääsee, kun avaa ulko-oven. Hiihtämäänkin mieli halajaa, varsinkin kun kuulin, että ladut ovat hyvässä kunnossa.

Lenkille lähden mieluiten yksin. Kiireen keskellä on nautinnollista lenkkeillä keskellä upeaa luontoa ja antaa ajatusten laukata vapaasti. Liekö se runsaan hapen ja kuntoilun vapauttaman endorfiini -mielihyvähormonin yhteisvaikutusta, mutta lenkkien aikana moneen mieltä askarruttavaan asiaan löytyy vastaus ja muutoinkin asiat saavat oikeat mittasuhteet. Lenkiltä palatessa mieli on aurinkoinen ja stressi on liuennut hien mukana tienpientareille.

Viime kuukausina ehdottomasti suurin huolenaihe on ollut taloustilanteen nopea heikkeneminen. Erityisen haasteellisen siitä tekee se, että talouskriisi on maailmanlaajuinen, jolloin talouden kurssi ei ole oikaistavissa pelkästään kotimaisin poliittisin ja taloudellisin toimenpitein. Tilastokeskus kertoi viime viikolla, että kuluttajien odotukset talouden ja työttömyyden kehityksestä ovat synkistyneet alimmilleen sitten vuoden 1987. Vaikka kotimainen kysyntä olisi kunnossa, se ei vielä riitä. Suomi on hyvin riippuvainen kansainvälisen talouden kehityksestä, sillä ulkomaankaupan, viennin ja tuonnin, keskimääräinen osuus Suomen kansantuotteesta on lähes 45 prosenttia.

Tuleva vuosi tuo taloudellisia huolia myös kiuruvetisiin koteihin. Jo loppuvuodesta lisääntyneet lomautukset ja irtisanomiset ovat koskettaneet omakohtaisesti monia läheisiämme. Noissa kodeissa mietitään, miten rahat riittävät lainojen lyhennyksiin, arjen pyörittämiseen, lasten harrastuksiin. Eniten minua huolettavat nuoret perheet, jotka ovat ottaneet isoja asuntolainoja, eikä mielessä ole käynyt mahdollisuus, että työpaikka voi mennä alta. Mikä kannattelee näiden perheiden uskoa huomiseen ja antaa voimia selviytyä yhdessä?

Eduskunnan ja hallituksen tehtävä on toisaalta tehdä sellaisia päätöksiä, joilla tuetaan mahdollisimman hyvin suomalaista talouselämää ja Suomen menestymistä kansankuntana. Mutta samanaikaisesti ja yhtä tärkeänä valtiovallan tehtävänä näen tahdon rakentaa ja pitää yllä pohjoismaista hyvinvointivaltiota, jossa sosiaaliturva kantaa myös vaikeina aikoina. Turvaverkon tulee antaa perusturva ja -toimeentulo,  silloin, kun kaikki murenee ympäriltä sairauden tai työttömyyden myötä.

Ihmisen onnellisuutta ja tyytyväisyyttä elämään ei kuitenkaan rakenneta poliittisin päätöksin. Omalla elämänasenteella on valtava merkitys elämän mielekkyyden kokemiselle. Tästä oivana esimerkkinä on viime viikon tiistaina uusintana TV1:ssä esitetyt dokumentit Johan Vennisen elämästä.  Huolimatta kahden tapaturman aiheuttamasta täydellisestä sokeudesta  Johan Venninen eli itsenäisesti 99-vuotiaaksi omakotitalossa Vihdin maaseudulla. Hän mm. rakensi räjäyttämällä maakellaria, teki erilaisia metallitöitä hitsaamalla sekä suunnitteli ja rakenteli erilaisia laitteita, joiden avulla pyrki pysymään normaalissa elämässä ja harrastuksissaan kiinni ilman ulkopuolista apua. Sokeudestaan huolimatta Venninen rakensi puutarhaa korkealle kalliolle sekä veneili ja kalasti.

Dokumentit Vennisestä ovat olleet YLE:n TV1:n katsojatoiveiden kärjessä jo vuosien ajan. Syy tähän lienee Vennisen elämänasenteessa: hän ei ole vastoinkäymisistään katkera, päinvastoin, hän näkee ne haasteina ja mahdollisuuksina. Olen iloinen, että on vielä paljon suomalaisia, jotka mieluummin katsovat tällaista "tosi-TV:tä" kuin kuluttavat aikaansa seuraamalla päivästä toiseen, mitä joukko toisilleen entuudestaan tuntemattomia ihmisiä touhuavat, kun heidät suljetaan kuukausiksi taloon. Mielestäni paljon terveempää uteliaisuutta olisi seurata, pärjääkö naapurin vanhus tai lapsiperhe arkiaskareissaan. Siihen "tosi-TV:seen" pääsee mukaan soittamalla ovikelloa.

Toivon meille kaikille voimia olla hyvä lähimmäinen ja herkkyyttä kuulla toisten avuntarve vuonna 2009!