Millä on väliä?

Kiuruvesi-lehti 26.11.2008

Kiireettömät sunnuntaiaamut ovat monella tapaa henkisiä voimavaroja lataavia hetkiä. Viime sunnuntaina riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa keitellessäni (haeskelen jo joulun makuja) lueskelin samalla päivän lehtiä. Minut pysäytti kaksi Helsingin Sanomien juttua.

"Kunnes kaupunki meidät erottaa" kertoi helsinkiläisestä avioparista, joka oli ollut 63 vuotta naimisissa. Vaimon dementian pahetessa kotona pärjääminen yhdessä iäkkään Otto-puolison kanssa kävi mahdottomaksi, joten hänet sijoitettiin Kustaankartanoon kolmisen vuotta sitten. Otto jatkoi asumistaan omassa kodissaan yksin, kunnes hänen kuntonsa alkoi heiketä runsas vuosi sitten. Hän toivoi pääsevänsä Irja-vaimonsa luo Kustaankartanoon. Otto kuitenkin sijoitettiin Pasilan palvelutaloon. Aviopuolisot ovat siis olleet toisistaan erillään reilun vuoden. Jutussa asiaa ei suoraan sanota, mutta todennäköinen "syy", miksi puolisot joutuvat olemaan erillään, on se, että vaimolle on jo tehty niin sanottu pitkäaikaishoitopäätös eli hän on laitoshoidossa pysyvästi, mutta mies ei ole vielä niin huonokuntoinen, että hän tarvitsisi laitoshoitoa ja siksi hän ei pääse samaan hoitoyksikköön vaimonsa kanssa Mutta tämä on vain byrokraatin selitys. Eikö kuitenkin peruskysymys ole se, ovatko järjestelmät (laitokset, palvelut) ihmisiä varten vai ihmiset järjestelmiä varten?

Toinen koskettava kirjoitus oli "Lapsiin tarttuu kiireisten vanhempien suorituspaine joka puolella maailmaa". Jutussa kerrottiin, kuinka lasten koulumenestystä mittaavasta Pisa-pisteytyksestä huolestuneet saksalaisvanhemmat vievät kolme kuukautta vanhoja vauvojaan yksityisille englannintunneille, kaksivuotiaille on kiinanopintoja ja nelivuotiaille tiedelaboratorioita, joissa voi tutustua fysiikkaan, kemiaan ja biologiaan.

Tästä samasta aiheesta kirjoitti aiemmin dosentti Jyrki Loima  (HS 1.11.08). Loima sanoo kirjoituksessaan, että "nuoret toivovat ihmisarvoista tulevaisuutta ja aitoja mahdollisuuksia. Toivoon arvokkaasta huomisesta kuuluu, ettei lapsia ja nuoria rasiteta jatkuvalla kilpailulla, joka on laajentunut koululiikunnan senteistä ja sekunneista perusopetuksen lukemiseen, kirjoittamiseen ja luonnontieteisiin. Suorittamiselle pitää panna suitset. Onnellisuus ja onnistumisen tunteet ilman jatkuvaa vaatimusta "paremmasta" ovat osa ihmisarvoista tulevaisuutta samaan tapaan kuin oikeus luontoon, veteen, ravintoon, työhön, lepoon ja yhteisöllisyyteen."

Pohdin usein, mihin tämä maailma on menossa? Kilpailua, tehokkuutta, tuottavuutta vaaditaan joka paikassa syntymästä kuolemaan. Entäs se elämä siinä välissä? Onko raha todella ainoa arvo maailmassa? Mikä on onnellisuuden, terveyden ja tasapainoisuuden arvo? Mitä minä voin yksittäisenä kansanedustajana tehdä? Yksi asia, mitä me jokainen lähimmäisinä voimme tehdä, on se että pidämme huolta myös omasta jaksamisestamme. Hyvinvoivina jaksamme paremmin huolehtia myös läheisistämme ja muistaa myös kertoa heille, kuinka tärkeitä he ovat meille - ja hyväksyä heidät juuri sellaisina kuin he ovat.

Perhe on terveyden lisäksi tärkein voimavara tässä mahdottoman kiireisessä maailmassa ja siksi molemmat ovat vaalimisen arvoisia asioita. Perhe on meille useimmille tärkein keskinäisen huolenpidon, tuen ja rakastamisen yksikkö. Tulevan talven aikana Rapakkojoella juhlitaan häitä. Kiitos rakkaat kiuruvetiset, että alusta pitäen olen saanut tuntea itseni tervetulleeksi! Kiuruvesi on hyvä paikka elää ja pyrkikäämme kaikki omilla teoillamme vaikuttamaan siihen, että Kiuruveden elinvoima säilyy. Sillä on merkitystä, missä sävyssä kotiseudustamme puhumme, samoin kuin sillä, missä ostoksemme teemme!

Hannakaisa Heikkinen
kansanedustaja (kesk.)