Uusimmat kuvat

Terveyden edistäminen on parasta kuntatalouden hoitoa


Uutis-Jousi 20.11.2008


Puolisentoista viikkoa sitten järjestettiin Kuopiossa mielenkiintoinen, erityisesti kuntapäättäjille ja kuntien johtaville virkamiehille suunnattu työkokous "Hyvinvoiva ja terve kunta". Tilaisuus kuului hallituksen terveyden edistämisen politiikkaohjelman toimenpiteisiin. Tilaisuuden tärkein viesti kuntapäättäjille oli, että terveyden edistämiseen panostaminen on yksi keskeinen kuntatalouden hoitamiskeino.

Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtaja Markku Kauppinen puhui kuntien henkilöstöhallinnon merkityksestä kuntataloudelle. Hän totesi jotakuinkin niin, että kunnissa keskitytään usein ns. "kovaan" hallintoon eli kuntatalouden hoitoon ja samalla jää huomioimatta, että "pehmeät" hallinnolliset asiat, kuten esimerkiksi kuntien työntekijöiden työhyvinvoinnista huolehtiminen, ovat niitä asioita, jotka kunnossa ollessaan säästävät kuntien budjettivaroja. Ja päinvastoin: kun työhyvinvoinnista ei huolehdita, nielee se isojakin summia veroeuroja esimerkiksi sairauspoissaolojen, sijaisjärjestelyjen ja sairauseläkkeiden muodossa.

Kansanterveyslaitoksen johtaja Pekka Puska korosti tilaisuudessa sitä, että eläköityneistä kuntalaisista ei pitäisi puhua vain kuluerinä, sillä kolmessakymmenessä vuodessa tapahtunut 65-vuotiaiden elinajan odotteen pidentyminen muutamalla vuodella on tuonut ikäihmisille lisää terveitä ja toimintakykyisiä vuosia. Elinajan pidentyminen ei siis ole näkynyt sairauksien ja toimintakyvyn rajoitusten lisääntymisenä. Tämä antaa pontta peräänkuuluttaa sitä, että kuntien todella kannattaa satsata kaikenikäisten kuntalaisten terveyden edistämiseen, liikuntapaikkojen kuntoon ja saatavuuteen ja myös ennaltaehkäisevän terveydenhuollon palveluihin.

Siilinjärven ensi vuoden budjetista näkee, että kunnassa on oivallettu ennaltaehkäisyn merkitys kuntatalouden hoidolle. Ensi vuoden talousarvioehdotukseen on kirjattu mm. varat kahdeksaan uuteen lasten ja nuorten oireiluun tarttuvaan työntekijään. Kuntaan palkataan psykologi ja sosiaalityöntekijä, jotka vahvistavat perheneuvolan palveluita. Koulutoimeen saadaan koulukuraattori. On hienoa, että Siilinjärvi näyttää mallia monelle muulle uskaltaessaan lähteä panostamaan terveyden edistämiseen; se kun on ikään kuin riskirahoitusta, jonka tuotot ovat nähtävissä usein vasta vuosien päästä säästettyinä sairaudenhoitokuluina.

Olen kiitollinen elämälle, että olen saanut niin paljon aitoja ystäviä siilinjärveläisistä ihmisistä. Alkavan talven aikana avioidun kiuruvetisen maanviljelijän kanssa. Perhe on terveyden lisäksi tärkein voimavara tässä mahdottoman kiireisessä maailmassa ja siksi molemmat ovat vaalimisen arvoisia asioita. Terveyden edistäminen, työhyvinvointi ja ikääntymiseen liittyvät asiat ovat olleet intohimoni halki elämäni, jo ennen kansanedustajuuttani. Näiden asioiden ajaminen ei katso kuntarajoja ja olen ihan samalla tavalla tavoitettavissa ja halattavissa vaikka muutankin vähän yläjuoksun suuntaan. Ensi maanantaina tapaamme Siilinjärven seurakuntatalolla omaishoidon merkeissä!


Hannakaisa Heikkinen
kansanedustaja (kesk.)