TIEDOTE Heikkinen kysyi Aholansaaren verokohtelusta 7.11.2008 TIEDOTE 07.11.2008 kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen Julkaistavissa heti
Heikkinen kysyi Aholansaaren verokohtelusta
Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) tiedustelee perjantaina jättämässään kirjallisessa kysymyksessään, mikä on hallituksen kanta verottajan yleishyödyllisiksi luettavissa seuroissa ja säätiöissä tehtävän talkootyön verokohteluun. Leiri- ja lomakeskustoimintaa Nilsiän Aholansaaressa pyörittävälle Aholansaarisäätiölle on määrätty 115 000 euron jälkiverot. Keväällä tehdyn verotarkastuksen jälkeen verottaja kytki talkoolaisten vuosina 2003 - 2007 nauttimat majoitukset ja ruokailut arvonlisäveron piiriin, lisäksi verottaja katsoi säätiön järjestäneen nuorten leirejä alikatteisesti. - Suomessa on ollut ja on yhä edelleen vahva talkooperinne. Talkoovoimin on ylläpidetty monia toimintoja ja toteutettu merkittäviä hankkeita ja esimerkiksi Aholansaaren toiminnassa talkootyö on korvaamaton voimavara. Kaikki tärkeä työ yhteiskunnassamme ei ole verokortilla tehtävää työtä, se pitäisi verottajankin ymmärtää. Ei ole mitenkään hyväksyttävissä, jos nitistämme talkootyön verotuksella, Heikkinen painottaa. Aholansaaressa talkootyön järjestäminen kuuluu säätiön sääntöihin, minkä verottaja on aiemmin tulkinnut yleishyödylliseksi työksi. Uuden tulkinnan mukaan talkootyö kuitenkin hyödyttää säätiötä ja tulo on elinkeinoverolain alaista. Aholansaarisäätiön verotarkastuskertomuksessa ei ole kuitenkaan ilmoitettu mitään sellaista toiminnassa tapahtunutta muutosta, minkä takia aiempi käytäntö olisi vaatinut muutosta. - Tällä hetkellä monissa seuroissa ja säätiöissä ollaan epätietoisia, koska toiminnalle välttämätöntä talkootyötä on alettu verottaa. Lukuisien yhdistysten ja seurojen tulevaisuuden kannalta juuri talkootyön verokohtelu nousee ratkaisevaan asemaan, sillä esimerkiksi monelle nuoriso- ja urheiluseuralle talkootyö on keskeinen tapa rahoittaa toimintaa, kuvaa Heikkinen tilannetta. - Aholansaaren tapauksessa ihmetyttää myös se, että säätiöltä peritään verottajan muuttuneen tulkinnan vuoksi veroa taannehtivasti viideltä aiemmalta vuodelta. Yleisenä käytäntönähän kuitenkin voidaan pitää sitä, että mikäli jokin käytäntö muuttuu, sitä ei tulla toteuttamaan kuitenkaan taannehtivasti, Heikkinen huomauttaa. |