Puhe Tuusniemen kotiseutujuhlassa 5.10.2008

Hyvä Juhlaväki!

Nöyrin ja kiitollisin mielin ajattelen sitä aktiivisuutta, jota Tuusniemen nuorisoseuratyön ja kotiseutuyhdistyksen historiankulut pitävät sisällään. Niiden panos Tuusniemen kulttuurisessa ja henkisessä elämässä on ollut aivan keskeinen. Niiden kautta on monista kasvanut vastuunkantajia, ne ovat innoittaneet toimimaan välittävästi ja yhdessä tekeminen on synnyttänyt yhteen hiileen puhaltamista. Nuorisoseura- ja kotiseutuyhdistystoiminta ovat aina olleet keskeisimpiä paikallisen kulttuurin ilmentymiä.

Suomalaisen nuorisoseuratoiminnan alkuvaiheissa harrastustoiminnassa painotettiin tiedollista sivistystä, jolloin harrastustoiminnan painotukset olivat yhteisöllisyyden ja sosiaalisten taitojen oppimisessa, erityistaitojen oppimisen rinnalla.

Nyt satakunta vuotta myöhemmin, 2000-luvulla nuorisoseuraliike on määrittänyt keskeiseksi toimialakseen kulttuurisen nuorisotyön. Tänäkin päivänä suomalaisen kulttuurin vaaliminen nähdään osana nuorisoseuraliikkeen aatesisältöä, mutta sen rinnalle on tullut luontevana osana myös kansainvälisyys. Näen tämän hyvänä lähtökohtana, sillä tulevaisuudessa meidän tulee huomioida nuorten vapaa-ajan harrastuksissa ja nuorisotoiminnassa perinteiden vaalimisen ja säilyttämisen rinnalla yhä paremmin myös monikulttuurisuus.

Järjestäytyneen suomalaisen kotiseutuliikkeen syntysanat lausuttiin vuonna 1894 Lohjalla. Kansallisen kulttuuriperinnön vahvistamiselle nähtiin tuolloin tarvetta venäläistämistoimien paineessa. Nähtiin tärkeänä, että tavallinen kansa saataisiin mukaan oman ympäristönsä ja paikallisen kulttuuriperinnön tutkimiseen. Oikea isänmaanrakkaus saattoi kasvaa vain kotiseuturakkaudesta. Tässä voidaan nähdä selvä yhteys historian ja kotiseututyön nykypäivän keskeisten tavoitteiden välillä.  Elinympäristön viihtyvyys, kotiseudun kehittäminen, omaleimaisuuden korostaminen, kotiseututunteen vahvistaminen ja asukkaiden omatoimisuuden vahvistaminen sekä kotiseutuhengen ylläpitäminen nämä ovat juuri niitä tärkeitä tavoitteita vielä tänäkin päivänä.

Nykyisin kuntaliitokset puhuttavat ja koskettavat koko Suomea. Näen tässäkin yhteydessä erityisen tärkeänä kotiseutuyhdistystoiminnan jatkuvuuteen huomioimisen ja takaamisen.  Kuntaliitoksiin liittyy eittämättä suuria tunteita, koska meillä suomalaisilla on tapana samaistua kotikuntaamme voimakkaasti ja hyvä niin. Tässä yhteydessä kotiseutuyhdistystoiminta voi kuitenkin olla vaarassa menettää merkitystään ja mielekkyyttään, jos omaa vanhaa kotikuntaa ei ole enää olemassa, ainakaan samannimisenä kuin aiemmin.

Suomi on siis muuttunut viime vuosien aikana jo paljon, mutta muutokseen on varauduttava myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi ikääntyminen tulee väistämättä vaikuttamaan maamme väestörakenteeseen. Väkemme vanhenemisella on moninaisia vaikutuksia, kuten työikäisten määrän nopea väheneminen lähivuosien aikana.

Ennusteiden mukaan seuraavien kahdeksan vuoden aikana Suomessa kokonaisuudessaan väkiluku tulee kasvamaan 2,9 prosenttia, mutta Itä-Suomi on ainoa suuralue, jossa väki tulee vähenemään ja tämän ennusteen mukaan väestön väheneminen koskee kaikkia Itä-Suomen maakuntia.

Itä-Suomi on kokonaisuudessaan menettänyt väestöä 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Muuttotappio kiihtyi erityisesti 90-luvun loppupuolella, jolloin toivuttiin lamasta. Erityisesti pääkaupunkiseudulle suuntautuvan muuttoliikkeen lisäksi väestön vähenemiseen on vaikuttanut väestörakenteen muutos, sillä vuodesta 1995 lähtien Itä-Suomen alueella syntyvyys on ollut kuolleisuutta alhaisempaa. Kun perheenperustamisiässä olevat nuoret ovat muuttaneet työn perässä muualle, ovat lapsetkin syntyneet muualle. Edellinen ja vielä massiivisempi muuttoaalto oli 60- ja 70-luvuilla, jolloin työn perässä lähdettiin aina Ruotsiin saakka.

Muuttotappio yhdistettynä väestörakenteen samanaikaiseen vanhenemiseen saa esimerkiksi huoltosuhteen muuttumaan epäedulliseen suuntaan hyvinkin nopeasti. Viime aikoina olemme myös saaneet viitteitä siitä, että myös sosiaaliset ja terveydelliset ongelmat sekä syrjäytyminen kasaantuvat alueellisesti. Sitä voidaan mitata ja tutkia useilla eri tavoilla, kuten miesten varhaisen kuolleisuuden vaihtelulla. Ikävä kyllä mainitsemani mittarin valossa Itä-Suomessa tilanne on maan keskimääräistä tilannetta huomattavasti heikompi ja ongelma kärjistyy etenkin syrjäisimmillä seutukunnilla.

Hyvät kuulijat!

Kulttuurilla on omalta osaltaan merkittävä yhteiskunnallinen merkityksensä, jonka voi katsoa olevan suorassa yhteydessä myös alueensa asukkaiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin. Ihminen ei elä vain leivästä. Erilaiset kulttuuripalvelut edesauttavat lisäksi eri alueiden omaleimaisuuden korostamisessa ja niiden vetovoimaisuuden lisäämisessä.

Koillis-Savon kilpailukyvyn kannalta keskeistä on alueen vetovoimatekijöiden tunnistaminen ja hyödyntäminen. Seudulla on vahva identiteetti ja imago sekä laaja-alaista osaamista ja yrittäjyyttä. Näiden lisäksi keskeisenä voi pitää Koillis-Savon kulttuuriperinnettä ja ns. koillissavolaisuutta. Koillis-Savo on perinteisesti ollut itäisen ja läntisen kulttuurin kohtaamispaikka. Kulttuuriperinne ja juuret sekä luonto ja ympäristö ovat selkeitä vahvuuksia ja vetovoimatekijöitä, joita tulisikin hyödyntää tulevaisuudessa yhä enemmän ja monipuolisemmin.

Juuret todella ovat ihmiselle tärkeät ja niiden merkitys näyttää vain korostuvan iän karttuessa. Omat juuret ja niiden tunteminen ovat valtava vahvuus ja voimavara, sen itse tajusin erityisesti ollessani töissä ulkomailla, sairaanhoitajana Saksassa ja Ruotsissa.

Näkisinkin, että meillä olisi mahdollisuus kääntää väestön ikääntyminen voimavaratekijäksi myös Koillis-Savossa. Juuri ne suuret ikäluokat, sodan jälkeen syntyneet, joista iso osa muutti työn perässä 60- ja 70-luvuilla pois, ovat nyt eläkeiän kynnyksellä. Nuoret eläkeläiset ovat yhteiskunnassamme aivan aliarvostettu voimavara. Heillä valtaosalla on terveyttä, tarmoa ja halukkuutta antaa yhä oma panoksensa tälle yhteiskunnalle.

Ystävät, kaikki tärkeä toiminta ei näy tilinauhan muodossa. Eläkkeellä olevat ihmiset antavat valtaisan panoksen vapaaehtoistyön, talkootyön ja järjestötoiminnan kautta. He auttavat työelämässä olevia lapsiaan lastenlasten hoidossa. Ja paljon paljon muuta.

Minusta on epäreilua, kohtuutonta ja myös kapeakatseisuutta, jos ikäihmisten ja eläkkeelle siirtyvien määrän kasvu nähdään vain ongelmana ja aikapommina. Näin ei ole. Tänä päivänä valtaosa ihmisistä eläköityy suht hyväkuntoisina ja heillä voi olla edessään vielä parikin vuosikymmentä hyvää aikaa toimia ja osallistua. Sairauksien ja toimintakyvyn vajauksien ehkäisyllä elämän ehtoon raihnaisuuden aika voi jäädä hyvin lyhyeksi tai sitä ei käytännössä ole.

Olen hyvin iloinen, että Tuusniemi on jo ottanut tässä asiassa uuden suunnan: täällä halutaan panostaa esimerkiksi ikäihmistemme liikuntapalvelujen saatavuuteen. Ehkäisty sairaus on halvin sairaus.

Sen lisäksi, että pidämme omista ikääntyvistä huolta, houkutellaan niitä täältä aikanaan poismuuttaneita, jotka nyt eläköityvät - suht terveinä tahoillaan ja joilla usealla on täällä sukua tai kesäpaikka, jäämään tänne talveksikin, muuttamaan synnyinseuduilleen, viettämään niitä kultaisia vuosikymmeniä juurillaan. Juuret ovat valtavan tärkeä asia. Ne voisivat hyvin olla yksi Tuusniemen voimavara tulevaisuudessa.

Hyvä juhlaväki!

Pohjois-Savossa on myös vahva ja puoleensa vetävä järjestöverkosto. Tämä on hyvä lähtökohta, sillä tulevaisuudessa kolmannen sektorin toimijoiden merkitys kasvaa yhä enemmän julkisten palveluiden sekä yritystoiminnan rinnalla. Yhtenä tulevaisuuden haasteena voidaan pitääkin monipuolisten harrastus- ja vapaa-ajanmahdollisuuksien tarjoamista eri ikä- ja elämänvaiheessa oleville maakunnan ja seutukunnan asukkaille. Eri sukupolvien; nuorten ja ikäihmisten välistä vuorovaikutus sekä kohtaamisen mahdollisuuksia tulee lisätä, sillä se takaa omalta osaltaan perinteiden siirtymisen sukupolvilta toisille ja paikallishistorian tunnetuksi tulemisen myös nuorten keskuudessa.

Aktivoimalla seudun asukkaita omaehtoisiksi toimijoiksi, voidaan turvata se, että myös tulevaisuudessa järjestötoimijoita on riittävästi. Tällä tavoin seutukunnalla saataisiin yhä enemmän yhdessä tekemisen tunnetta ja vastaavasti vetovoimaisuutta katsottaessa seutukuntaa ja maakuntaa alueen ulkopuolelta käsin. Mielestäni nuorisoseurat ja kotiseutuyhdistykset ovat avainasemassa tässäkin suhteessa, sillä ne tarjoavat toimintaa kaikenikäisille. Keskeistä kuitenkin on se, että yhdistysten toimintaa kehitetään ja rakennetaan juuri sen jäsenistön tarpeiden ja toiveiden mukaisesti.

Nuorisoseura- ja kotiseutuyhdistystoiminnassa harrastus toimii kasvun välineenä, se opettaa nuoren näkemään itsensä yksilönä ja yhteisön jäsenenä. Eri-ikäisten yhteistoiminta suo turvallisen yhteisön oppia erilaisia taitoja. Näiden järjestöjen ihmisläheisinä viesteinä ovat oman kotiseudun arvostus, suvaitsevaisuus, tasa-arvo ja välittäminen. Tämän parempaa kansalaiskasvatusta ei mielestäni olekaan!

Tulevaisuudessa muun muassa nuorten osallistumista sekä kuulemista tulee kuitenkin kehittää ja lisätä entistä enemmän. Nuorille tulee järjestää yhä enemmän mahdollisuuksia osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa. Nuorten ääni, missä muodossa tahansa, on tultava kuulluksi. Kun siihen sisältyy vielä aktiivinen kansalaistoiminta, vilpittömyys ja jalo usko huomiseen. Järjestötoiminta onkin erinomainen äänitorvi ja kanava - siis suora yhteys päättäjiin.

Rakkaat tuusniemeläiset, hyvät ystävät!

Yhteen hiileen puhaltaminen synnyttää uutta liekkiä. Sen palo jatkuu aina uusissa nuorissa yhteisöllisyyden, yhteisvastuun, yhdenvertaisuuden, terveiden elämäntapojen sekä ympäristön ja elämän kunnioittamisen puolesta. Ne ovat nuorisoseuraliikkeen peruspilarit, joiden merkityksellisyyden Santeri Alkio jo toistasataa vuotta sitten ymmärsi. Santeri Alkio sanoi aikanaan: "Nuorisoseura on nuorten tasavalta". Ja kuten tiedämme, tasavaltaan kuuluvat kaikki kansan kerrostumat. Nuorisoseura- ja kotiseutuyhdistystoiminnan ja jäsenistön monipuolisuus ovat myös paras tulevaisuuden turva.

Inhimillisten arvojen tulee välittyä kaikissa toimissamme, jotta yhteiskuntamme ei kadota kykyä rakastaa, tuntea myötätuntoa ja pitää huolta heikommista. On tärkeää, että lapset saavat olla rauhassa lapsia, nuoret kasvaa turvallisesti aikuisiksi ja että aikuisilla on riittävästi tukea kasvatustyöhön. PISA-tutkimuksia tärkeämpään arvoon tulee nostaa sellaisten lasten ja nuorten kasvattaminen, joilla on taito ja kyky ajatella sydämellään, ottaa toiset ihmiset huomioon ja pärjätä näistä lähtökohdista käsin elämässään. Tähän työhön tarvitaan niin kuntapolitiikkaa, seurakuntaa, järjestö- ja yhdistystoimintaa kuin meitä kaikkia toisistamme välittävinä lähimmäisinä.