TIEDOTE Heikkinen: Opiskelijahuollon alibudjetointiin puututtava
Heikkinen: Opiskelijahuollon alibudjetointiin puututtava
- Tehtyjen selvitysten mukaan koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa toteutetaan tällä hetkellä kunnissa hyvin vaihtelevasti. Ehkäiseviä terveyspalveluja, erityisesti kouluterveydenhuoltoa, on paikoittain supistettu huomattavasti alle asiantuntijoiden ja valtakunnallisten suositusten, kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) sanoo. Suomen Terveydenhoitajaliiton mukaan jo pelkästään kouluterveydenhuoltoon tarvittaisiin 400 terveydenhoitajaa lisää, jotta kouluterveydenhuollon suositukset toteutuisivat. - Opiskeluterveydenhuolto on avainasemassa lasten ja nuorten ongelmien havaitsemisessa, varhaisessa puuttumisessa ja entistä vakavampien ongelmien syntymisen ennalta ehkäisemisessä. Tukemalla opiskelijoiden hyvinvointia ja opintojen etenemistä nopeutamme heidän työelämään siirtymistään. On huomioitava, että myös terveydellisillä seikoilla voimme vaikuttaa työurien pidentämiseen alkupäästä ja tämän luulisi kiinnostavan myös valtioneuvostoa, Heikkinen huomauttaa. Heikkinen jätti perjantaina eduskunnalle talousarvioaloitteet koulu- ja opiskeluterveydenhuollon resurssien lisäämiseksi sekä toimenpidealoitteen moniasiantuntijatiimien rakentamiseksi koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon. - Ainoastaan asekiellolla, valvonnan kiristämisellä eikä edes oppilashuollon resursseja lisäämisellä me emme pysty poistamaan esiin tulleita ongelmia Tarvitsemme lisäksi inhimillisiä arvojen esille tuomista kaikissa toimissamme, jotta yhteiskuntamme ei kadota kykyä rakastaa, tuntea myötätuntoa ja pitää huolta heikommista. Kouluihin ja oppilaitoksiin tarvitaan puhumisen kulttuuria ja nykyistä tiiviimpää yhteistyötä terveydenhuollon, oppilaiden, vanhempien ja opettajien kesken. Tämän lisäksi koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon tarvitaan terveydenhoitajista, lääkäreistä, koulupsykologeista ja koulukuraattoreista rakennettuja moniasiantuntijatiimejä, Heikkinen linjaa. |