Hammaskeskustelua ei saa tukahduttaa Savon Sanomat 16.9.2008 (lehdessä kirjoitusta oli hieman lyhennetty, tässä kirjoitus kokonaisuudessaan)
Kokoomuksen paikalliset toimijat yrittävät leimata hammaslääketieteen koulutuksen uudelleenaloittamisen kiirehtimisen aiheettomaksi huuteluksi (mm. Elisa Jokelin SS 10.9.) ja kunnallisvaaleihin liittyväksi kilpalaulannaksi (Markku Eestilä SS 5.9.) He toivovat, että päätös tehtäisiin asiaperustein. Sitähän olemme me kaikki toivoneet jo pitkään!
Kesällä 2007 valmistui opetusministerin itsensä asettaman selvitysmies Happosen raportti, jossa hän totesi, ettei Itä-Suomen hammaslääkäripula ole hoidettavissa pysyvästi ilman hammaslääkärikoulutuksen aloittamista Kuopiossa. Opetusministerillä on siis varmasti kaikki tarvittava tieto päätöksenteon tueksi. Opetusministeri tietää myös sen, että Kuopion yliopisto on ollut "valmiustilassa" jo yli vuoden, siellä odotetaan vain lupaa ryhtyä toimeen, jotta koulutus voidaan aloittaa vuoden päästä syksyllä. Selvitysmies Happosen raportin perusteella vihreää valoa koulutuksen aloittamiseksi Kuopion yliopistossa uskallettiin odottaa jo vuosi sitten syksyllä. Turhaan. Varapuhemies Kääriäinen (kesk.) on aivan oikeassa todetessaan, että poliittinen sopimus koulutuksen käynnistämiseksi on olemassa (SS 12.9.). Sopimus oli olemassa jo viime kevättalvella ja hyväuskoisina oletimme sen tarkoittavan sitä, että homma todella hoidetaan vastuullisesti. Järkytys olikin suuri, kun saimme tietää, että Kuopion yliopiston rehtori Uusitupa oli laitettu valintatilanteeseen: kauppatieteiden tutkinnonanto-oikeus tai hammaslääketieteellisen paluu. Hammaslääketieteellisen koulutuksen tilannetta tarkasteltaisiin seuraavan kerran vasta 2010 yliopistojen strategioiden uusimisen yhteydessä. Tämä linjaus olisi varmasti kaikkien hyväksyttävissä, jos kyseessä olisi tavallinen koulutuspoliittinen asia. Hammaslääketieteellisen koulutuksen aloittaminen ei kuitenkaan ole vain koulutuspoliittinen kysymys. Koulutuksen viivytyksetöntä aloittamista vaaditaan siksi, että Itä-Suomessa on kuntia, joissa ei ole yhtään hammaslääkäriä. Näin on tilanne Nilsiässä , Juankoskella, Sulkavalla, Enonkoskella ja Rantasalmella. Kuopiossa on noin kahdeksan hammaslääkärin vaje, Varkaudessa puuttuu 2, Kiuruvedellä 1,5, Sisä-Savon kuntayhtymässä 3, Juuassa 3.. Kaiken kaikkiaan viroista Itä-Suomessa on täyttämättä neljännes. Kunnat maksavat jatkuvasti sakkoja hoitotakuun toteutumattomuudesta. Hammashoidon hätätila heijastuu myös KYS:n toimintaan, kun leikkauksia joudutaan tekemään, vaikka potilaalla on hoitamaton tulehdus suussaan. Tästä syystä leikkaushaavan paraneminen viivästyy. Hoitamattomat suusairaudet ovat myös oleellinen syy vanhusten paljon puhuttuun aliravitsemukseen. Suun heikko kunto heijastuu suoraan diabeteksen hoitotasapainoon. On ymmärrettävää, että kokoomus haluaa vaientaa julkisen keskustelun hammaslääkärikoulutuksesta ennen kunnallisvaaleja, sillä kokoomukselaisten avainministereiden, opetusministeri Sarkomaan ja valtiovarainministeri Kataisen toimimattomuutta ja väistelyä ihmetellään laajasti. Pääministeri Vanhanen vetosi budjettiriihessä opetusministeri Sarkomaahan koulutuksen pikaisen aloittamisen puolesta. Opetusministeri reagoi vetoomukseen perustamalla epävirallisen ministeriryhmän pohtimaan hammaslääkärikoulutuksen tilannetta. Valitettavasti ministeriryhmän perustaminen on ainakin toistaiseksi ollut vain tyhjä lupaus, sillä opetusministeri Sarkomaa ei ole kutsunut ministeriryhmää kertaakaan koolle. Julkista keskustelua asiasta ei voida torpata toteamalla, että Itä-Suomen yliopiston tulisi vielä tehdä priorisointeja, ennen kuin hallitus voisi ottaa kantaa (Jyrki Katainen SS 29.8.). Jos alueellinen hätä todella nähdään ja tunnustetaan, pystytään toimimaan heti. Hallitus pystyi kuluneella viikolla reagoimaan paperitehtaiden lakkautusuutisiin muutamassa tunnissa ja välittömästi kertomaan, että rakennemuutosalueita tullaan auttamaan useiden miljoonien tukipaketilla. Se, jolla valta on, pystyy halutessaan sitä käyttämään nopeastikin. Ei poliitikon pidä piiloutua byrokratian taakse, eikös se ole vain vallattoman virkamiehen pakotie? Hannakaisa Heikkinen sh, TtM kansanedustaja (kesk.)
|