Vappupuhe 1.5.2007 Siilinjärvellä, Suonenjoella ja Kuopiossa
Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen Hyvät Ystävät!Eduskuntavaaleista on kulunut puolitoista kuukautta ja maan politiikan kurssi alkaa hahmottua. Itse olen erittäin ilahtunut hallituksen valitsemista kolmesta politiikkaohjelmasta. Työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelman, terveyden edistämisen politiikkaohjelman ja lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman kautta hallitusohjelma saa inhimilliset kasvot. Valittujen politiikkaohjelmien viesti on, että hallitus on kiinnostunut tavallisen ihmisen arjesta. Suomalainen elämänmeno koostuu reilun viiden miljoonan tavallisen ihmisen arjesta ja arjen sujumattomuus on se, joka erityisesti näkyy ja maksaa. Arjen sujumattomuus on sitä, mitä yritetään paikata ja korjata veroeuroilla. Erityisen tärkeäksi koen terveyden edistämisen politiikkaohjelman - se lienee aihepiiriltään kenties kattavin ja samalla vaativin politiikan alue. Terveyshän on koko elämänkaaren läpäisevä perustekijä - se on myös Suomen menestyksen kilpailutekijä, kuten hallitusohjelmakin toteaa. Siksi terveysnäkökohdat tulee ottaa huomioon laajasti kansalaisia koskevassa päätöksenteossa, eri sektoreilla ja yli hallinnollisten raja-aitojen. Kaikkein vaativin haaste liittyy väestörakenteemme muutokseen, mutta se ei yksin koske vanhenevaa väestöä. Yhtälöön kuuluvat myös jaksavat työikäiset ja varttuva nuoriso, joiden kontolla on taloudellisen perustan vahvistaminen sen lisäksi, mitä pian työstä poissiirtyvät tai jo siirtyneet ovat oman elämänsä aikana rakentaneet. Terveyden edistämiseen kuuluu paitsi sairauden hoito ja ehkäisy myös laaja kirjo ihmisen sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin kysymyksiä. Näin suomalaisen työn päivänä muistuttaisin, että etenkin työyhteisöjen tulee tuntea vastuunsa jäsenistään. Tänä päivänä valtaosa sairauspoissaoloista ei aiheudu enää tuki- ja liikuntaelinten sairauksista tai vammoista vaan siitä, että työssä ja työpaikoilla on paha olla. Olen ilahtunut siitä, että työssä jaksamiseen kiinnitetään huomiota työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelman kautta. Terveyttä edistäviin toimiin on arvioitu käytettävän vuosittain noin 50 euroa kansalaista kohden, kun taas sairaudenhoidon kulut ovat vastaavasti 2000 euroa. Vaikka nämä olisivatkin vain tilastollisia laskelmia, niiden mittaluokka kertoo kuitenkin selkeästi, että perälauta niinsanotusti vuotaa: olisiko siis ajattelua muutettava niin, ettei terveyden edistämiseen ohjattu euro ole kulu vaan tuottava investointi. Se on sitä erityisesti yksilön kohdalla koko eliniän, mutta yhteiskunnalle lähivuosien kohtalonkysymys. Eri väestöryhmien terveyserojen kaventaminen on paitsi inhimillisyys- ja tasa-arvokysymys, myös valtiontaloudellinen. Työttömyys, syrjäytyminen, mielenterveysongelmat ja näköalattomuus lietsovat epätervettä elämäntapaa, joka sitten ruokkii itse itseään. Se näkyy jo nyt vakavina kansanterveysongelmina: liikalihavuutena, kakkostyypin diabeteksen voimakkaana lisääntymisenä, alkoholin ja tupakan liikakäyttönä. Tarvitaan perusteellista palvelujärjestelmien remonttia ja resurssointia niin, että ne nykyistä yksinkertaisemmin, tehokkaammin ja varhemmin voisivat puuttua ahdinkotilanteisiin. Kun lapsista ja nuorista kasvaa terveitä aikuisia, se kantaa parempana työkykynä kauemmin. Samalla, kun eläköityminen kenties siirtyy muutaman vuoden eteenpäin, säilyy itsenäinen ja aktiivinen elämänote työuran jälkeenkin pidempään. Tavoitteena tulee olla, että tämä, niin sanottu kolmas ikä, kestäisi mahdollisimman pitkään, sillä sen ansiosta vanhusten laitoshoidon tarpeen kasvua saadaan hillityksi. Mitä enemmän terveyden eteen tehdään nyt, sitä pienemmällä riesalla ja pienemmin taloudellisin panostuksin selvitään jatkossa. Erityisesti haluan kiinnittää huomion Itä-Suomen hälyttävään hammaslääkäripulaan. Hallituksen on nyt ripein ottein puututtava tähän epäkohtaan ja mahdollistettava hammaslääketieteellisen koulutuksen aloittaminen uudelleen Kuopiossa. Terve suu on paljon enemmän kuin vain esteettinen asia. Vanhuksiin erikoistuneena sairaanhoitajana tiedän myös, mitä on vanhuksen elämä, jos suu on niin kipeä, ettei syöminen onnistu, eikä hammaslääkärille saa mahdottomien jonojen takia aikoja viikkoihin. Hallituksen politiikkaohjelmien tavoitteet lyövät kättä toisilleen, ja toteutuessaan niiden lopputuloksena tulisi olla terveempi ja tuottavampi Suomi. Työmaata siis kyllä riittää, mutta sitä varten eduskunnassa töissä ollaan! Kiitos siitä teille hyvät ystävät! Toivotan mitä terveintä vappua kaikille!
|